Suuri Amerikan eläimistövaihto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esimerkkejä elinaluettaan vaihtaneista eläimistä, etelästä pohjoiseen tulleiden eläinten siluetit vihreällä ja pohjoisesta etelään tulleiden sinisellä

Suuri Amerikan eläimistövaihto tapahtui noin 3,5–2,5 (ehkä 2,7) miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia. Samanlaisia eläimistönvaihdoksia on tapahtunut muissakin tapauksissa[1], esimerkiksi Intian mantereen törmättyä Euraasian mantereeseen. Eläimistönvaihdoksen seurauksena noin puolet Etelä-Amerikan eläimistä on pohjoisamerikkalaista alkuperää[2].

Saarien kautta levinneet lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Amerikaan alkoi tulla lajeja jo myöhäisoligoseenilla noin 30 miljoonaa vuotta sitten eoseeni ja oligoseeni-ajoilla, hyppimällä saarelta saarelle muun muassa tulvien merelle ajamien ajopuiden mukana. Tällä tavoin siirtyi lähinnä pieniä jyrsijöitä. Nämä jyrsiät korvasivat Etelä-Amerikassa jo olleiden pienien pussieläinten ekologisia lokeroita ja alkoivat kehittyä itsenäisesti uusiksi lajeiksi[3]. Tällaisia lajeja ovat muun muassa chinchilla ja vesisika. Hieman myöhemmin eli noin 25 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikkaan saapuivat myös kädelliset. Näiden kaikkien lajien uskotaan tulleen Afrikasta.[4][5] Ensimmäisiä Pohjois-Amerikasta tulleita eläimiä olivat tiettävästi puolikarhut, jotka saapuivat Etelä-Amerikkaan noin 7 miljoonaa vuotta sitten. Etelä-Amerikassa kehittyi itsenäisesti uusia puolikarhuihin kuuluneita lajeja, mutta ne katosivat myöhemmin. Puolikarhujen jälkeen Etelä-Amerikkaan saapuivat muun muassa pekarit ja haisunäädät.

Mannerta pitkin levinneet lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panamankannasta pitkin alkoi levitä lajeja sekä pohjoiseen, että etelään sen muodostuttua noin 3 miljoonaa vuotta sitten. Pohjois-Amerikasta tuli kasvinsyöjistä esimerkiksi kameleita, tapiireja, norsuja ja hevosia. Lihansyöjistä Etelä-Amerikkaan levisivät muun muassa sapellihammaskissat, koirat ja karhut. Etelä-Amerikasta pohjoiseen levisivät esimerkiksi maalaiskiaiset, glyptodontit, vyötiäiset ja nyt jo hävinneet notoungulata-lahkon lajeja. Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan[2], kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti[5]. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena. Eteläamerikkalaisten lajien tappio koski paljolti myös paikallisia istukkanisäkkäitä. Parhaiten Etelä-Amerikan lajeista pärjäsivät opossumit, vyötiäiset ja piikkisiat, jotka levisivät suureen osaan Pohjois-Amerikkaa, ja joita tavataan siellä vieläkin. Ainoat suuret etelästä pohjoiseen levinneet petoeläimet olivat hirmulinnut, muut Etelä-Amerikan suuret petoeläimet kuten Borhyaena ja Thylacosmilus hävisivät kilpailussa pohjoisesta tulleille pedoille[6].

Esimerkkejä levinneistä lajeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelästä pohjoiseen levinneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisesta etelään levinneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mammalian faunal dynamics of the Great American interchange
  2. a b The Great American Biotic Interchange: Patterns and Processes
  3. Splendid isolation: the curious history of South American mammals, George Gaylord Simpson, [1], ISBN 978-0300030945
  4. South America's Missing Mammals
  5. a b http://web2.wku.edu/~smithch/biogeog/SIMP1950.htm/ History of the Fauna of Latin America by George Gaylord Simpson (1950)]
  6. Richard Cowen, History of life, Blackwell Publishing, ISBN 978-1-405-117-562 [2]