Pussirotat
| Pussirotat | |
|---|---|
 Virginianopossumi (Didelphis virginiana) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Pussieläimet Metatheria |
| Lahko: |
Pussirotat Didelphimorphia Gill, 1872 [1] |
| Heimo: |
Pussirotat Didelphidae Gray, 1821 [2] |
| Synonyymit | |
|
|
| Alaheimot [2] | |
|
|
| Katso myös | |
Pussirotat[4][5] eli opossumit (lahko Didelphimorphia ja sen ainoa heimo Didelphidae) ovat Amerikassa eläviä pussieläimiä.
Pussirottia on noin 90 lajia[2]. Pussirottien lähimpiä sukulaisia ovat pussipäästäiset.
Pussirotat ovat pieniä tai keskikokoisia pussieläimiä. Suurin laji on virginianopossumi, joka voi kasvaa vartalo ja häntä yhteenlaskettuna metrin mittaiseksi ja painaa 5,5 kilogrammaa.[4] Vastaavasti pienimmät lajit ovat häntineen vain noin 10 cm:n mittaisia.[4] Useimmilla lahkon eläimistä on pitkä nokkamainen kuono ja kapea pääkoppa. Pussirotilla on tarttumahäntä, mutta tämän voima ei riitä kannattamaan aikuisen yksilön painoa, joten vain poikaset saattavat roikkua häntänsä varassa.
Pussirotat ovat kaikkiruokaisia. Niiden erikoistumaton biologia, joustava ruokavalio ja lisääntymisstrategia ovat tehneet niistä menestyneitä uusille alueille levittäytyjiä ja hyviä selviytymään vaikeista ajoista. Virginianopossumeja tavattiin alun perin Yhdysvalloissa ainoastaan mantereen itäosissa. Sittemmin niitä on istutettu sekä Pohjois-Amerikan Tyynenmeren puoleiselle rannikolle ja Etelä-Kanadaan että Uuteen-Seelantiin.[4] Lajia tavataan nykyisin niin luonnonympäristöissä kuin suurkaupungeissakin.[4]
Pussirotat ovat vaeltelevia, ja ne pysyvät samalla alueella vain niin kauan kuin vettä ja ruokaa on helposti saatavilla.
Uhattuna pussirotat matkivat haavoittuneen tai kuolleen ulkonäköä ja hajua. Eläimet vetävät huulet sisään, paljastavat hampaansa, kuolaavat suun ympärille ja erittävät peräaukon rauhasilla pahanhajuista ainetta. Reaktio on tahdosta riippumaton. Pussirotat ovat tässä tilassa kuitenkin melko haavoittuvaisia, sillä ne voidaan vaikka kantaa pois. Monet hyväätahtovat ihmiset ovatkin epähuomiossaan tappaneet katatonisen eläimen.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut pussirottien lahkolle uutta suomenkielistä nimeä amerikanpussieläimet.[6]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Didelphimorphia Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 21.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Didelphidae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 21.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Villaopossumit (Caluromyinae) (voimassa oleva nimi) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 21.10.2010.
- ↑ a b c d e Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 390, 397. (Englanninkielinen alkuperäisteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
- ↑ Valste, Juha & Cajander, Veli-Risto: Maailman luonto: Nisäkkäät 1, s. 252. Espoo: Weilin+Göös, 1998. ISBN 951-35-6493-2.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Didelphimorphia (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Arkistoitu 16.8.2011. Viitattu 21.10.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mikko's Phylogeny Archive (Arkistoitu – Internet Archive)
|