Sotilaskomitea

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotilaskomitea (ruots. Militärkommittén) oli Suomen historiassa itsenäisyysaktivistien järjestö, jonka perustivat Haminan kadetit ensimmäisen maailmansodan aikana Suomen irrottamiseksi Venäjästä sotilaallisin keinoin Saksan armeijan avulla. Sen toiminta suuntautui Venäjää vastaan ja oli sen vuoksi luonteeltaan sekä rangaistavaa että salaista ennen Suomen itsenäistymistä. Sotilaskomitealla oli edustaja Aktiivisessa komiteassa, joka oli toinen itsenäisyysaktivistien järjestö.[1]

Sotilaskomitea perustettiin helmikuussa 1915 ”aktiivisten itsenäisyyspyrkimyksien kannattamiseksi ja edistämiseksi”. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä

Sotilaskomitea sai pian vielä aktiiviseksi lisäjäsenekseen eversti Richard Beckerin vuoden 1915 alkupuolella.[3] Vuoden 1916 aikana jäseniksi tulivat luutnantti Aimo Hallberg ja eversti Otto Holmberg.[4] Ratsumestari Hannes Ignatius toimi komitean näkyvänä hahmona aina joulukuuhun 1917. Alkuvaiheissa Sotilaskomitean toiminta ei ollut merkittävää, mutta vuosien 1917 ja 1918 aikana komiteasta tuli itsenäisyysaktivistien johtava toimielin. Saksan sodanjohtoon komitea sai muodostettua yhteyksiä Tukholmassa ja Berliinissä, ja Suomessa sillä oli läheiset yhteistoimintasuhteet Suomen senaattiin.[5]

Toiminnan aktivoituminen helmikuun vallankumouksen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaskomitea sai helmikuussa 1917 uuden arvovaltaisen jäsenen, kun eversti Nikolai Mexmontan liittyi komiteaan. Huhtikuun lopulla vuonna 1917 Sotilaskomitea lähetti Tukholmaan valtuuskunnan neuvottelemaan saksalaisten kanssa. Valtuuskuntaan kuuluivat Ignatius, Mexmontan, ratsumestari G. Ahrenberg ja kapteeni G. Theslöf. Neuvotteluihin otti osaa lisäksi tuomari Jonas Castrén. Neuvotteluissa yleisesikuntaupseeri v. Reiche edusti Saksan armeijan päämajaa.[6] Hän ei voinut luvata mitään suomalaisten tiedusteleman maihinnousun suhteen, mutta aseiden ja sotatarvikkeiden asettaminen suomalaisten käyttöön sen sijaan todennäköisesti oli Saksan avulla mahdollista. v. Reiche vei mukanaan Saksaan Sotilaskomitean mietinnön, jossa ehdotettiin kahden armeijakunnan vahvuisen saksalaisen maihinnousujoukon lähettämistä Suomeen ja luvattiin tukea saksalaisten toimintaa muodostettavalla suomalaisella armeijalla. Mexmontan jäi Tukholmaan saavutetun neuvotteluyhteyden säilyttämiseksi muiden valtuuskunnan jäsenten palatessa Suomeen.[1]

Saatuaan hyväksynnän Saksan päämajasta kenraali Erich Ludendorffin hyväksynnän yhteistyöstä ruotsalaisten mukanaolosta suunnittelutyössä eversti Mexmontan aloitti Tukholmassa yhteistyön ruotsalaisten yleisesikuntaupseerien, kapteeni Carl Bennedichin ja kapteeni Axel Rappen kanssa tavoitteena laatia suunnitelma Suomen tulevan armeijan perustamiseksi sekä suunnitelma Venäjän vastaisen kansannousun käynnistämiseksi. Ilman Saksan armeijan maihinnousua Venäjän vastaisen vapaussodan ei katsottu onnistuvan.[7] Mexmontanin johtaman esikunnan suunnitelmat lähetettiin Saksan ylimmälle armeijanjohdolle arvioitavaksi. Suunnitelmista kiinnostuneena kenraali Erich Ludendorff lähetti kesä-heinäkuun vaihteessa 1917 yhdysupseerinsa majuri Werner Crantzin Tukholmaan. Näissä keskusteluissa eversti Mexmontanin ja kapteeni Theslöfin kanssa majuri Crantz totesi, ettei Saksan maihinnousu Suomen etelärannikolle tulisi kyseeseen miinoitusten ja sukellusveneiden takia. Mitään varmaa hän kuitenkaan voinut sanoa operaatiosta.[8]

Majuri Crantz esitti tapaamisessa toiveen, että Suomen vapausliikkeen johtoon määrättäisiin yksi henkilö. Eversti Mexmontan ymmärsi asian niin, että koska sotilaallisia kysymyksiä haluttiin käsitellä vain hänen kanssaan, hän olisi tuo Suomen vapausliikkeen johtoon astuva henkilö. Tapaamiseen liittyi myös toinen merkittävä ehdotus, jossa kapteeni Theslöf ehdotti valtioliiton solmimista Suomen ja Saksan välille samantyyppisin ehdoin kuin oli solmittu Saksan ja Bulgarian välillä. Majuri Crantz ei ottanut asiaan kantaa, mutta lupasi viedä asiaa Saksan suuntaan ehdottaen suomalaisten puolelta valmistautumista delegaation lähettämiseen Saksaan.[9]

Eversti Mexmontan jatkoi Tukholmassa suunnittelutyötään ja Suomessa olevien Sotilaskomitean jäsenien yllätykseksi ilmoitti elokuun alussa 1917 toiminnan ajan koittaneen ja julistautui perustettavan armeijan ylipäälliköksi.[10] Sotilaskomitean edustajat Suomessa eivät ryhtyneet Mexmontanin vaatimiin toimiin.[11] Pian tämän jälkeen Mexmontanin asema Suomen vapausliikkeessä alkoi heikentyä "Liettuan komennuskunnan" -salanimellä tunnetuun operaatioon liittyvien sekaannusten vuoksi.[12] Loppusyksystä loka-marraskuussa 1917 eversti Mexmontan syrjäytyi lopullisesti Suomen vapaussodan valmisteluista, ja Tukholman suunnitelmat jäivät toteutumattomaksi harjoitustyöksi. Mexmontanin paikan Sotilaskomitean ulkomaanedustajana otti Berliiniin sijoitettu everstiluutnantti Wilhelm Thesleff.[13]

Suojeluskunnat sotilaskomitean alaisuuteen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyn 1917 aikana porvarilliset suojeluskunnat siirtyivät Sotilaskomitean alaisuuteen. Komitea sai syksyllä 1917 uusia merkittäviä jäseniä. Komiteaan liittyivät everstiluutnantit Rafael Schauman, Bruno Jalander ja Adolf von Rehausen. Komitean asema suhteessa valtiovaltaan virallistui syksyllä, kun ratsumestari Harald Åkerman kutsuttiin senaatin jäseneksi Tokoin senaatin hajottua porvarillisten jäädessä jatkamaan toimintaa Setälän senaatin nimissä.[14] Sotilaskomitean jäsenet muodostivat sotilasvaliokunnan Åkermanin määräämänä. Sen tehtävänä oli laatia Suomelle asevelvollisuuslaki. Ensimmäisen 25. syyskuuta 1917 pidetyn istunnon nimi oli ”Komitea suojeluskuntien perustamiseksi”. Jäseniksi tulivat Sotilaskomiteasta Aimo Hallberg, Adolf von Rehausen, Rafael Schauman, Gustaf Silfverhjelm, ja puheenjohtajaksi Hannes Ignatius.[15]

Aselähetykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuun alussa vuonna 1917 Sotilaskomitean sotilaallisena edustajana Berliinissä aloitti everstiluutnantti Wilhelm Thesleff, minkä jälkeen aloitettiin uudet neuvottelut aseiden ja jääkärikomennuskuntien lähettämiseksi Suomeen. Lokakuun lopulla lähti S/S Equity -niminen laiva Suomeen mukanaan 9 jääkäriä ja aselasti. Aselasti sisälsi 6 500 kivääriä, 30 konekivääriä, 500 pistoolia, pari miljoonaa patruunaa ja radioaseman. Marraskuun puolivälissä tehtiin uusi kuljetus, tällä kertaa sukellusveneellä. Kolmas kuljetus tapahtui joulukuun alussa ja taas Equity -laivalla, jolla oli jälleen suuri aselasti ja 23 jääkäriä. Suomeen saapuneiden jääkäreiden jatkosijoituksen määräsi sotilaskomitea maisteri Elmo E. Kailan ehdotusten mukaisesti. Suurin osa kivääreistä varastoitiin Pohjanmaalle.[1]

Sotilaskomitea saa puheenjohtajan - ensin Charpentier, sitten Mannerheim

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa Sotilaskomitea ryhtyi nimittämään piiripäälliköitä olemassa oleville suojeluskuntapiireille.[1] Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin joulukuun 1917 puolivälissä kenraaliluutnantti Claes Charpentier.[16]

Hannes Ignatius tapasi Svinhufvudin senaatin avuksi siirtyneen Carl Enckellin 6. tammikuuta vuonna 1918. Ignatius pyysi tuossa tilaisuudessa, että senaatti ryhtyisi toimenpiteisiin aseiden ja vaatteiden ostamiseksi ja jääkärien kotiin lähettämiseksi. Seuraavana päivänä senaatti määräsi Sotilaskomitean senaatin alaiseksi komiteaksi, minkä jälkeen Sotilaskomitea toimi senaatin antamalla mandaatilla osana valtionhallintoa.[17]

Tammikuun 9. päivänä vuonna Sotilaskomitea pyysi äskettäin Suomeen palannutta kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheimia jäsenekseen. Mannerheim suostui ottamaan osaa komitean kokouksiin. Mannerheimin esiintyminen komitean kokouksissa teki vaikutuksen komitean jäseniin. ”Näimme, että edessämme oli käskevä, tarmokas ja itsetietoinen sotilas, jommoista juuri kaipasimme”, kertoi kenraali Hannes Ignatius. Kolmannessa kokouksessa Mannerheim ilmoitti jäävänsä pois komiteasta, joka ei pysty hallitsemaan tilannetta. Hänen mielestään oli komitean tilalle viipymättä muodostettava sotilaallinen esikunta, joka pystyy johtamaan muodostettavan armeijan toimintaa.[1]

Sotilaskomitea päätti vaihtaa puheenjohtajaa. Charpentier erosi ja komitea pyysi Mannerheimia ottamaan vastaan puheenjohtajuuden ja samalla ylipäällikkyyden. Mannerheim pyysi miettimisaikaa, koska hän halusi tavata ensin senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin. Mannerheim halusi esittää Svinhufvudille toivomuksen, että tuleva sota käytäisiin ilman vierasta apua. Kun Svinhufvud asettui samalle kannalle ulkomaisen avun suhteen, ilmoitti Mannerheim 10. tammikuuta Sotilaskomitealle ottavansa vastaan ylipäällikkyyden. Eduskunta antoi Svinhufvudin senaatille 12. tammikuuta valtuudet lujan järjestysvallan luomiseksi. Tammikuun 16. päivänä Svinhufvud valtuutti suullisesti Mannerheimin ottamaan ”hallituksen joukot” komentoonsa, ryhtymään armeijan muodostamiseen sekä johtamaan sotilaallista työtä järjestyksen palauttamiseksi. Ylipäällikkö Mannerheim matkusti 18.1.1918 Vaasaan mukanaan Sotilaskomiteasta muodostettu senaatin joukkojen esikunta.[18][1]

  • Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia. WSOY, 1956.
  • Korpisaari, Harri: Itsenäisen Suomen puolesta: Sotilaskomitea 1915–1918. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-144-5
  1. a b c d e f Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia, s. 34, 40–42, 44–45. WSOY, 1956.
  2. Korpisaari (2009), s. 65.
  3. Korpisaari (2009), s. 82.
  4. Korpisaari (2009), s. 97.
  5. Korpisaari (2009), s. 15.
  6. Korpisaari (2009), s. 114–115.
  7. Korpisaari (2009), s. 131-135.
  8. Korpisaari (2009), s. 139-141.
  9. Korpisaari (2009), s. 141-144.
  10. Korpisaari (2009), s. 170-172.
  11. Korpisaari (2009), s. 178-182.
  12. Korpisaari (2009), s. 185-187.
  13. Korpisaari (2009), s. 231-236.
  14. Korpisaari (2009), s. 208–209.
  15. Upton, Anthony F.: Vallankumous Suomessa 1917–1918, osa I, s. 213–214. Kirjayhtymä 1980.
  16. Korpisaari (2009), s. 306–309.
  17. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :1 ei löytynyt
  18. Korpisaari (2009), s. 313–321.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]