Sergei Kamenev

Sergei Kamenev.

Sergei Sergejevitš Kamenev (ven. Серге́й Серге́евич Ка́менев; 16. huhtikuuta (J: 4. huhtikuuta) 1881 Kiova, Venäjän keisarikunta – 25. elokuuta 1936 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen ja neuvostoliittolainen sotilas, joka toimi puna-armeijan järjestyksessä toisena ylipäällikönä vuosina 1919–1924, Venäjän sisällissodan aikana.

Ura

Kamenevin isä oli keisarillisen armeijan sotilasinsinööri. Kamenev valmistui Kiovan kadettikoulusta 1898, Aleksanterin sotakoulusta 1900 ja Nikolain yleisesikunta-akatemiasta 1907, ja sai 1909 kapteenin arvon. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli Venäjän 1. armeijan esikunnassa ja sai 1914 ylennyksen everstiluutnantiksi ja 1915 everstiksi. Helmikuun vallankumouksen puhjetessa vuonna 1917 hän oli jalkaväkirykmentin komentajana Pultavassa ja ryhtyi myötäilemään vallankumouksellisten sotilaiden mielialoja. Kamenev nimitettiin syksyllä 1917 XV armeijakunnan esikuntapäälliköksi, mistä hän siirtyi lokakuun vallankumouksen jälkeen 3. armeijan esikuntapäälliköksi. Hän liittyi huhtikuussa 1918 vapaaehtoisena puna-armeijaan, jossa hän komensi aluksi Nevelin piirin läntisiä rajajoukkoja ja kesäkuusta 1918 alkaen jalkaväkidivisioonaa Vitebskissä. Elokuussa 1918 hänestä tuli joksikin aikaa läntisten rajajoukkojen komentaja.

Syyskuussa 1918 Kamenev nimitettiin sisällissodan itärintaman komentajaksi ylipäälliköksi siirtyneen Ioakim Vatsetisin tilalle, jolloin hän sai vastuun operaatioista Tšekkoslovakian legioonaa ja sittemmin amiraali Aleksandr Koltšakin valkoista armeijaa vastaan. Kamenev johti syksyllä 1918 puna-armeijan menestyksekästä etenemistä Volgalta Uralille ja valtasi 31. joulukuuta valkoisten entisen pääkaupungin Ufan. Koltšak valtasi menettämänsä alueet tilapäisesti takaisin vastahyökkäyksellään keväällä 1919, mutta Kamenev onnistui pysäyttämään hänen etenemisensä ja pakotti valkoiset perääntymään toistamiseen Uralin taakse. Kamenev erotettiin toukokuussa 1919 lyhytaikaisesti itärintaman komentajan tehtävistä ylipäällikkö Vatsetisin ja tätä tukeneen sotakomissaari Lev Trotskin toiveesta sotilasjohdon keskinäisten erimielisyyksien vuoksi, mutta Vladimir Lenin järjesti pian hänet takaisin aiempaan asemaansa. Kun Vatsetis vaati keskeyttämään menestyksekkään etenemisen itärintamalla, hänet erotettiin ylipäällikkyydestä ja Kamenev nimitettiin 3. heinäkuuta 1919 hänen tilalleen. Ylipäällikkönä Kamenev oli bolševikkipuolueen bolitbyroon ja vallankumouksellisen sotaneuvoston päätösten alainen, ja hänellä oli ajoittain erimielisyyksiä Trotskin kanssa. Kamenevin alkusyksystä 1919 etelärintamalle suunnittelema suurhyökkäys epäonnistui. Kun valkoisten offensiivit kaikilla rintamilla saatiin torjuttua, Kamenev saattoi lopulta johtaa bolševikit voittoon sisällissodassa, joka tosin jatkui valtakunnan itäosissa vielä useamman vuoden. Hänen ylipäällikkyyskaudelleen osui myös vuonna 1920 käyty Puolan–Neuvosto-Venäjän sota. Kamenev suunnitteli Puolaa vastaan suunnatun hyökkäyksen, jonka puolalaiset kuitenkin onnistuivat lyömään takaisin puna-armeijan komentajien tekemien taktisten virheiden vuoksi.

Kamenev siirrettiin huhtikuussa 1924 ylipäälliköstä puna-armeijan tarkastajaksi, mutta toimi vielä maaliskuusta marraskuuhun 1925 puna-armeijan esikuntapäällikkönä. Hän oli vuodesta 1924 vallankumouksellisen sotaneuvoston jäsen ja vuosina 1927–1934 sen varapuheenjohtaja sekä sota- ja laivastoasiain apulaiskansankomissaari. Lisäksi hän toimi 1920-luvun lopulla Frunzen sotilasakatemian taktiikan osaston johtajana. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1930. Kamenev siirrettiin heinäkuussa 1934 vähäisempään tehtävään ilmapuolustuksen johtoon ja hänet ylennettiin 1935 ensimmäisen luokan komentajaksi. Hän kirjoitti muistelmansa Venäjän sisällissodasta. Kuoltuaan vuonna 1936 hänet haudattiin Kremlin muuriin, mutta hieman myöhemmin hänet julistettiin postuumisti kansanviholliseksi. Hänet rehabilitoitiin Stalinin kuoleman jälkeen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Kamenev Wikimedia Commonsissa