Ruostevyöhyke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruostevyöhyke kartalla punaisella.

Ruostevyöhyke (engl. Rust Belt) on Koillis-Yhdysvalloissa Suurten järvien ja Ohiojoen ympäristössä sijaitsevan Yhdysvaltojen perinteisen teollisuusalueen nykyinen kutsumanimi. 1800-luvulla aluetta ei vielä missään nimessä kutsuttu ruostevyöhykkeeksi, sillä se oli talouskasvultaan nopeinta ja vaurainta aluetta Uudella mantereella. Vasta 1970-luvulta alkaen teollisuus alkoi hiipua alueella, teollisuuskaupunkien väestö kääntyi laskuun ja alue alkoi kuvaannollisesti ruostua.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisuus kehittyi 1800-luvun alulta alkaen alueelle, koska siellä oli teollisuudelle soveltuvia vesiväyliä raaka-aineiden kuljettamiseen, runsaasti kivihiiltä Appalakkien vuoristossa Pennsylvanian ja Länsi-Virginian alueilla sekä runsaasti rautamalmia Minnesotan koillisosassa. Nämä olivat tärkeitä siksi, että kivihiilestä saatiin käyttövoimaa tehtaille ja teräksen valmistuksessa tarvitaan sekä rautaa että kivihiiltä. Alueelle rakennettiin runsaasti rautateitä pääasiassa kivihiiltä kuljettavia junia varten.

Alueella tärkeitä kanavia ovat New Yorkiin vievä Erien kanava, Niagaran putoukset ohittava Wellandin kanava ja Saint Lawrencen meriväylä. Huomionarvoinen vesiväylä on myös Yläjärven ja Huronjärven väliset kosket ohittava Soo Locks, jonka läpi kulkee 10 000 laivaa vuodessa. Sähkön keksimisen jälkeen alueen vuoristojokia alettiin valjastaa vesivoiman tuotantoon. 1800-luvun lopulla rakennettiin muun muassa Niagaran putousten vesivoimala.[1] Detroitista kehittyi autoteollisuuden keskus, jossa joka kuudes työntekijä työskenteli 1950-luvulla autoteollisuudessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]