Raimo O. Kojo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Raimo Olavi Kojo (s. 23. helmikuuta 1939 Jaakkima, Laatokan Karjala) on suomalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on omien sanojensa mukaan ikuinen evakko, myös kirjoittamisessa. Hän on asunut melkein kaikissa Suomen maakunnissa ja sotalapsena Ruotsissa. Nykyinen, 57. asuinpaikka on Janakkalan Turenki. Kojo kävi Jyväskylän lyseota 10 vuotta ja 7 luokkaa, ja sai potkut lehtityön takia. Sittemmin hän hankki kirjoitusoppinsa pääosin käytännön työssä. Työkenttänä hänellä ovat olleet 17-vuotiaasta lähtien sanoma- ja aikakauslehdet, radio ja vähän televisiokin. Lehti- ja radiotyön lisäksi Kojo on julkaissut noin 30 kirjaa. Vapaaksi kirjoittajaksi hän jäi 1966.

Palkintoja: Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1981 teoksesta Lappi – Suomen siirtomaa. Vuoden satukirja -palkinto 1985 teoksesta Seitsemän savun peto. Suomen Matkailuliiton Luovuuden kultahippu 1997. Valtion ylimääräinen lehtimieseläke vuodesta 2002.

Kirjailijana ja tietokirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työskennellessään 1960–1966 Helsingissä Suomen Matkailuliiton tiedottajana sekä lehtien ja opaskirjojen toimittajana (ensimmäinen ja viimeinen palkkatyö) Kojolta ilmestyi toistakymmentä erilaista matkaopasta.

Siirryttyään freelanceriksi muutamat hänen matkailuun liittyvät omakustannusoppaansa ylsivät hämmästyttäviin painosmääriin (esim. 101 automatkakohdetta 240 000 kpl).

Lapin retkeilyopas, ensimmäinen perusteellinen kuvaus kaikista Lapin erämaista, on noussut klassikon asemaan, nimetty jopa lapinkävijän raamatuksi. Toinen merkittävä kotimaan kuvaus oli yhdessä Matti A. Pitkäsen kanssa julkaistu laaja Suomalaisia kuvia. Oppaiden ja esseiden ohessa 1960-luvulla ilmestyi myös ensimmäinen kaunokirjallinen teos Tervaksentuoksuinen lohi.

1970-luvun lopulla Kojo asui Inarissa ja julkaisi kokemuksistaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneen esseekokoelman Lappi – Suomen siirtomaa. Toinen pohjoinen kirja oli Heittiön vaellus, veijarimainen elämäkertaromaani legendaarisesta kullankaivajasta Heikki Kokosta. Kojo oli kiinnostunut myös valokuvauksesta, ja teoksessaan Teno – Saamen ja lohen virta runsas kuvitus on hänen omaansa. Välipalana syntynyt satukirja Seitsemän savun peto voitti Lasten Oman Kirjakerhon kirjoituskilpailun ja palkittiin myös Vuoden satukirjana.

Toivuttuaan alkoholismistaan 1985 Kojo halusi analysoida itseään. Hän ajoi polkupyörällä Utsjoelta Espooseen; aikaa testiretkeen kului kolme ja puoli kuukautta, ajomatkaa kertyi reilut 3 100 kilometriä ja reitti suuntautui kaikkiin Suomen maakuntiin. Tuloksena oli teos Syysmatka Suomessa, joka on paitsi monipuolinen matkakertomus, myös kuvaus ihmisen sekä fyysisestä että psyykkisestä kestokyvystä.

Syysmatkan jälkeen Kojo asui useaan otteeseen erakkona Inarijärven saaressa. Yksinäisen pohdiskelun tuloksena syntyi monitasoinen, yhteiskunnan ja ihmisen suhdetta käsittelevä romaani Erakon paljastava syksy.

Pohdittuaan reilun vuosikymmenen alkoholismin olemusta ja hankittuaan moninaista tietoa koko yhteiskuntaa koskevasta ongelmasta, Kojo kirjoitti myös klassikoksi kohonneen teoksen Eroon viinasta. Teoksessa on vahva kuvaus omasta elämästä viinan vankina ja siitä vapautumisesta.

Uusin romaani Minä, Adolf ja Josif on kuvaus sota-ajan kotirintaman elämästä Laatokan Karjalassa ja sen jälkeisestä evakkomatkasta. Ohessa on totta ja tarua kahden viiksiniekkaisen diktaattorin kulissientakaisesta toiminnasta.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • AUK:n (Karjalan tykistörykmentti, Lappeenranta) ja RUK:n (Hamina) kurssijulkaisut1960. Suomen puolustusvoimat.
  • Toista kymmentä matkailukirjaa 1961–1966. Suomen Matkailijayhdistys/Suomen Matkailuliitto.
  • Lapin retkeilyopas 1967. Kirjamaailma. Kuvaus pohjoisesta luonnosta ja kaikista erämaista.
  • Automatkailun opas 1968. Kirjamaailma. Lajissaan Suomen ensimmäinen.
  • Tervaksentuoksuinen lohi 1969. W&G. Eräaiheisia kertomuksia.
  • Loma-autoilijan käsikirja 1969. Kustannus Kojo. Kotimaan uudenlainen kartoitus.
  • 101 automatkakohdetta 1970. Kustannus Kojo. Painos 240 000 kpl.
  • Seuramatkalla 1970. WSOY. Ensimmäinen suomalainen seuramatkailun opas.
  • Meriveneilijän opaskirja 1970. Kustannus Kojo. Kuvaus rannikosta ja saaristosta Virolahdelta Tornioon. Ensimmäinen lajissaan.
  • 101 uutta matkakohdetta 1971. Kustannus Kojo.
  • Talvi-Suomen opas 1972. Kustannus Kojo. Ensimmäinen lajissaan.
  • Suomalaisia kuvia 1975. W+G. Yhdessä Matti A. Pitkäsen kanssa. Klassikoksi noussut kuvallinen ja sanallinen Suomen esittely.
  • Metsiin, merille! 1976. Kustannus Kojo. Pääkaupunkiseudun retkeilyalueet.
  • Suomalainen löytöretki 1977. Kustannus Kojo. Pakinatyylinen kirjasarja.
  • Heittiön vaellus 1979. WSOY. Kullankaivajan elämäkertaromaani.
  • Lappi - Suomen siirtomaa 1981. W+G. Essee- ja kertomuskokoelma. Valtion tiedonjulkistamispalkinto.
  • Suomi - järvien ja metsien maa 1983. W+G. Yhdessä Matti A. Pitkäsen kanssa. Kuva- ja esseeteos.
  • Lappi 1983. Karisto. Kirjasarjassa laaja essee erämaista ja eräretkeilystä.
  • Teno - Saamen ja lohen virta 1984. WSOY. Puolikaunokirjallinen teos pohjoisesta mahtivirrasta. Runsas oma kuvitus.
  • Seitsemän savun peto 1985. Lasten Oma Kirjakerho. Vuoden satukirja -palkinto.
  • Sinivalkoinen Suomi 1985. Otava. Matti A. Pitkäsen kuvat, tekstit esseitä suomalaisesta elämänmuodosta.
  • Erämiesten matkassa 1987. Otava. Kokoelmassa eräkirjallisuutta uudistava novelli.
  • Syysmatka Suomessa 1988. WSOY. Matkaessee: yli 3 100 km ja kolme ja puoli kuukautta polkupyörällä Suomea Nuorgamista Espooseen.
  • Metsään menevät miehet 1990. Karisto. Novellikokoelma.
  • Erakon paljastava syksy 1991. Kustannus Kojo. Romaani asumisesta Inarijärven saaressa ja filosofi-erakon suhteesta mantereeseen.
  • Pohjoiset erämaat 1997. Suomen Matkailuliitto. Kuvaus kaikista Lapin jäljellä olevista erämaista.
  • Eroon viinasta 1998. Otava. Uudenlainen näkemys alkoholismista; perusteellinen, pohdiskeleva opaskirja juoppoudesta sekä juopoille että heidän läheisilleen.
  • Löytöretki Lappiin 1999. Yrityskirjat. Kuvaus mystisestä Lapista. Julk. salanimellä Raimo A. Kojo.
  • Kuukkelin matkassa – Inarista Hettaan 1955 – 99 2000. Otava. Monitasoista erä- ja muistelmakirjallisuutta.
  • Lemmenjoen kansallispuisto 2003. Metsähallitus. Laaja essee kiehtovasta eräretkeilyalueesta.
  • Talven tuntemus – puheenvuoroja talvesta ja talvitaiteesta 2004. Lapin yliopisto. Laaja essee ja talvisia taidevalokuvia.
  • Kolme Pohjoista 2005. Taidekeskus Vapriikki. Essee pohjoisten erämaiden kokemisesta ja valokuvia 1960-luvulta.
  • Minä, Adolf ja Josif 2009. Minerva. Romaani. Kuvaus Laatokan Karjalan kotirintaman elämästä talvisodan ajoilta.

Toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtityö. Jyväskylän lyseon aikana Kojo perusti maakunnallisen teinilehden Keski-Suomen Teinin ja toimi sen toimitussihteerinä. Kouluaikana hän oli myös avustajana ja kesätoimittajana Keskisuomalaisessa. Asevelvollisena hän toimi sekä aliupseerikoulussa että RUK:ssa kurssijulkaisun toimitussihteerinä.

Ainoassa vakituisessa työpaikassaan Suomen Matkailuliitossa hänen vastuullaan oli muun muassa Retkeily ja leirintä -lehti.

Freelancertoimittajana Kojolla on satojen erillisten reportaasien, artikkeleiden, esseiden yms. lisäksi ollut erilaisissa lehdissä myös kymmeniä sarjoja, palstoja, pakinointia jne. Areenana ovat olleet lehdet Suomen Kuvalehdestä ja Helsingin Sanomista erikoislehtien kautta järjestölehtiin.

Helsingin Sanomissa ilmestyi 1975–1979 sunnuntaikolumni Pohjoisesta katsoen, 1978 matkakertomussarja otsikolla Rajan pinnassa ja 1986 19-osainen kertomussarja otsikolla Kulkuri, kuvaus 3½ kuukauden ja 3 150 km:n pyöräretkestä Utsjoelta Espooseen.

Länsiväylässä oli 1986–1993 viikoittainen pakina Sanakavalasti. Lapin Kansassa ilmestyi pakinoita 1999–2009 noin joka toinen viikko.

Erillisistä reportaaseista mainittakoon 1969 Viikkosanomien laaja juttu Railakas matkailutappelu, josta syntyneen keskustelun jälkeen poliitikot ryhtyivät luomaan muun muassa Matkailun edistämiskeskusta.

Näytelmän käsikirjoituksen muotoon puetun Suomen Kuvalehden reportaasin Vuotoksen allas on haamuhanke innoittamana ohjaaja Tapio Suominen teki myöhemmin täyspitkän, fiktiivisen elokuvan Syöksykierre.

Matkallaan Viroon 1988 Kojo tapasi itsenäisyystaistelun johto- ja taustahenkilöitä, ja Länsiväylässä julkaistiin laaja reportaasi Viron kohtalonhetket – ja Suomen suljetut silmät. Vastoin sopimusta Keskisuomalaisen päätoimittaja kielsi saman jutun julkaisemisen “vieraan valtion sisäisiin asioihin puuttumisena”. Kojo herätti rohkean keskustelun Sanomalehtimiehessä. Myöhemmin presidentti Lennart Meri kiitti henkilökohtaisesti Kojoa Suomen lehdistön silmien raottamisesta – ei avaamisesta.

Valokuvaus. Kojo on itse kuvittanut satoja reportaasejaan aina Suomen Kuvalehden juttuja myöten. Tunnustuksena valokuvaajan taidoista hänet pyydettiin 2002 mukaan Tampereen Vapriikkiin Pohjoinen hehku -näyttelyn valokuvaosastoon Kolme Pohjoista.

Radiotyö. 1965–1980 Kojo teki Yleisradiolle kymmeniä erillisohjelmia aiheinaan matkailu, yhteiskunnalliset kysymykset, syrjäseudulla asuminen, luonto, persoonalliset ihmiset jne. Hän perusti freelancerina Yleisradion matkailuohjelmat vuonna 1965. Sittemmin hän toimitti pari vuosikymmentä sarjoja, joiden nimet olivat Matkailuradio ja Lomaradio. Yle Ykkösen Todellisissa tarinoissa 1998 esitettiin hänen omaan elämäänsä perustuva raju tilitys alkoholismista ja siitä toipumisesta nimellä Seitsemän minuutin havahtuminen. (VV)

Matkailutoimittajien Killan puheenjohtajana Kojo toimi vuosina 1972–1974.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]