Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Quentin Tarantino |
| Käsikirjoittaja | Quentin Tarantino ja Roger Avary |
| Tuottaja | Lawrence Bender |
| Pääosat | John Travolta Samuel L. Jackson Uma Thurman Bruce Willis Tim Roth Amanda Plummer Maria de Medeiros Phil LaMarr Eric Stoltz Rosanna Arquette Peter Greene Christopher Walken Duane Whitaker Ving Rhames |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Miramax Films |
| Ensi-ilta | 1994 |
| Kesto | 154 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Ikäraja | Suomessa K-18 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta on Quentin Tarantinon ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1994. Tarantino teki käsikirjoituksen yhdessä Roger Avaryn kanssa. Elokuva nosti amerikkalaisen independent-elokuvan kansainväliseen maineeseen ja Tarantinon elokuvantekijöiden kärkikastiin. Tarantino ja Avary palkittiin parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarilla, ja elokuva voitti valmistumisvuonnaan myös Cannesin elokuvajuhlilla parhaan elokuvan palkinnon, kultaisen palmun.
Pulp Fiction on väkivaltainen ja monitahoinen tarina sisältäen paljon omituisia tapahtumia. Elokuvalle tyypillistä on runsas ja mehevä dialogi josta on tullut tätä myötä myös Tarantinon tavaramerkki. Elokuva sisältää runsaasti viitteitä pop-kulttuuriin, johon elokuvan nimikin viittaa. Näistä moni saattaa myös jäädä suomalaiselta katsojalta huomaamatta viittausten ollessa yhdysvaltalaisesta näkökulmasta.
Elokuvassa esiintyvät muiden muassa John Travolta, Samuel L. Jackson, Uma Thurman, Bruce Willis, Harvey Keitel, Christopher Walken, Tim Roth ja Amanda Plummer. Pulp Fiction nosti esimerkiksi Travoltan uran uuteen nousuun elokuvatähtenä. Hän oli esiintynyt vuosikymmenen vaihteessa lähinnä Hei, kuka puhuu -elokuvasarjan romanttisissa komedioissa. Hän sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.
Elokuva ei noudata normaalin kerronnan sääntöjä, kuten eivät yleensä muutkaan Tarantinon elokuvat. Elokuva on jaettu erikseen nimettyihin lukuihin, joissa esiintyvät samat henkilöt.
Pulp Fiction nosti myös Samuel L. Jacksonin amerikkalaisnäyttelijöiden kuumien nimien joukkoon. Hän on esiintynyt tämän jälkeen lukuisissa menestyselokuvissa, myös Tarantinon kolmannessa elokuvassa Jackie Brownissa ja myös pienessä roolissa Tarantinon viidennessä elokuvassa Kill Bill: Volume 2.
Elokuvan tunnusmusiikkina on käytetty Dick Dalen 1960-luvun alussa tekemää surf-henkistä versiota 1930-luvulta peräisin olevasta kappaleesta "Misirlou". Kappale on hindi pop-musiikin tunnetuimpia levytyksiä, ja sitä on Pulp Fictionin jälkeen käytetty lukuisissa eri yhteyksissä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Juoni
Elokuva on jaettu useisiin lukuihin, jotka eivät tapahdu aikajärjestyksessä.
Ennen alkutekstejä kahvilassa istuskeleva pariskunta (Tim Roth ja Amanda Plummer) päättävät ryöstää paikan, sillä he ovat kyllästyneet viinakauppojen putsaamiseen ja kevyellä päättelyllä toteavat kahvilan loistavaksi ryöstönkohteeksi.
Alkutekstien jälkeen siirrytään seuraamaan aiemmin aamulla tapahtunutta. Vincent Vega (John Travolta) ja hänen toverinsa Jules Winnfield (Samuel L. Jackson) hakevat eräästä asunnosta salkun, jonka sisältä loistaa valo. Mitään muuta salkun sisällöstä ei kerrota koko elokuvan aikana. Kun he menevät asuntoon, Vincent kertoo olevansa illalla pomonsa Marsellus Wallacen vaimon (Uma Thurman) seuralainen. Tässä kohtaa elokuva hyppää ajassa eteenpäin, kun Vincent ja Jules vievät salkun Wallacelle.
[muokkaa] Vincent Vega ja rouva Wallace
Siirrytään iltaan. Vincent menee ostamaan heroiinia ja sitten hakemaan Marselluksen vaimon. He menevät 50-luvun teemaravintolaan ja osallistuvat tanssikilpailuun. Elokuvan tanssiosiosta on sittemmin tullut klassikko. Vincent vie naisen kotiin. Siellä Vincent unohtaa vahingossa huumeensa takkinsa taskuun, ja hänen käydessään WC:ssä, Marselluksen vaimo ottaa vahingossa yliannostuksen luultuaan heroiinia kokaiiniksi, koska diileri oli joutunut laittamaan aineen erilaiseen pakkaukseen kuin yleensä heroiinin säilyttämisessä käytetään. Vincent joutuu viemään naisen huumeidenmyyjän luokse ja käyttämään adrenaliinipiikkiä, jotta nainen selviäisi.
[muokkaa] Kultakello
Seuraavaksi ryhdytään seuraamaan Butch Coolidge -nimistä vanhaa nyrkkeilijää (Bruce Willis). Koko tarina alkaa unella, jossa Butch on vielä pieni poika ja hänen isänsä ystävä (Christopher Walken) tulee kertomaan samalla aikaa hauskan ja surullisen tarinan. Mutta unen päätyttyä koko tarina vasta alkaa. Marsellus Wallace on maksanut hänelle, jotta hän häviäisi, mutta Butch on päättänyt toisin. Hän käärii sievoisen summan vedonlyönnistä, mutta saa Wallacen vihan niskaansa. Yhdessä tyttöystävänsä kanssa hän päättää paeta maasta. He eivät kuitenkaan voi lähteä, sillä Butch tajuaa isänsä vanhan kultakellon olevan vielä vanhassa asunnossa. Hän lähtee hakemaan sitä tyttöystävänsä Honda Civicillä ja tappaa mennessään häntä odottelevan Vincentin tämän omalla aseella. Butch pääsee tämän jälkeen rauhallisesti pakenemaan, mutta pysähtyessään suojatien eteen Marsellus Wallace (joka on tulossa kaupasta) näkee hänet. Butch ajaa Marsellusta päin ja tapahtumaa seuranneessa tilanteessa Butch piiloutuu kauppaan, jonka omistaja ottaa sekä hänet, että Marselluksen vangeiksi tarkoituksenaan raiskata heidät vartijaystävänsä Zedin kanssa. Butch onnistuu kuitenkin raa'asti pelastamaan Marselluksen, joka antaa vastapalveluksena hänelle aikaa paeta Zedin chopperilla.
[muokkaa] Tapaus Bonnie
Tässä kohtaa palataan takaisin aamuun, kun Vincent ja Jules ovat hakemassa salkkua. Takahuoneeseen piiloutunut mies ilmestyy sisään ja he selviävät kuin ihmeen kaupalla luodeista. Jules tulee uskoon, sillä hän pitää sitä Jumalan väliintulona. He ottavat ainoan henkiin jättämänsä miehen mukaansa, mutta autossa ollessaan Vincent vahingossa tappaa hänet. Jälleen kerran he ovat pulassa, sillä auto on veressä, ja heidän on äkkiä piilotettava se. He ajavat Julesin ystävän Jimmyn (Quentin Tarantino itse) luokse, missä he kohtaavat uuden ongelman. Jimmyn vaimo Bonnie on tulossa kotiin ja heillä on ruumis ja verta Chevrolet Nova -72en täydeltä. Jules soittaa Marsellukselle, joka lupaa heille avuksi ongelmienratkaisun spesialistin, Wolfin (Harvey Keitel), joka matkaa paikalle nopeasti Acura NSX:ällään ja selvittää tilanteen päättelyllä alle puolessa tunnissa.
Vincent ja Jules päättävät väsyneinä aamun tapahtumien jälkeen käydä syömässä, ennen kuin vievät salkun Marsellukselle. He menevät kahvilaan, ja Vincentin ollessa WC:ssä, elokuvan alku ja loppu vedetään yhteen, kun kahvilaa alussa ryöstävä pariskunta vetää aseensa esiin. Jules ratkaisee kuitenkin tilanteen ampumatta laukaustakaan ja osoittaen samalla valaistumisensa. Elokuva päättyy, kun pariskunta lähtee pois kahvilasta. Hieman sen jälkeen myös Jules ja Vincent häipyvät.
[muokkaa] Palkintoja
[muokkaa] Oscarit
- Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Quentin Tarantino ja Roger Avary
Ehdokkuudet:
- Paras miespääosa: John Travolta
- Paras miessivuosa: Samuel L. Jackson
- Paras naissivuosa: Uma Thurman
- Paras ohjaus: Quentin Tarantino
- Paras editointi
- Paras elokuva
[muokkaa] Triviaa
| Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot. |
- Salkun tunnusluku on 666.
- Travolta sanoi vieraillessaan Inside The Actors Studio -ohjelmassa, että studio tarjosi alkuun Bruce Willisia Vincent Vegan rooliin, mutta Tarantino ei suostunut siihen tavattuaan Travoltan. Studion mielestä hänen palkkaamisensa rooliin oli väärä valinta.
- Tarantino on maininnut elokuvan liittyvän osittain hänen aiempaan elokuvaansa Reservoir Dogs. Hän paljasti mm. Pulp Fictionin Vincent Vegan ja Reservoir Dogsin Mr. Blonden (oikealta nimeltään Vic Vega) olevan veljeksiä. Aiheesta oli suunnitteilla elokuva The Vega Brothers, mutta Tarantino on todennut keväällä 2007 hankkeen toteutumisen näyttävän nykyisin epätodennäköiseltä.[1]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Quentin tarantino visits the Opie and Anthony show Foundrymusic.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- What's in the Briefcase?, from the Urban Legends Reference Page
- Roger Ebertin arvostelu elokuvasta (englanniksi)
- Elokuvan arvosteluja Leffatykissä

