Miramax

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miramax Films on yhdysvaltalainen elokuvayhtiö, jonka Harvey Weinstein perusti yhdessä veljensä Bob Weinsteinin kanssa vuonna 1979. Yhtiön nimi muodostui heidän vanhempiensa etunimistä Max ja Miriam. Alun perin yhtiö perustettiin tarkoituksena tuoda levitykseen suurten elokuvayhtiöiden epäkaupallisiksi leimaamia elokuvia. Veljekset myivät Miramaxin Disneylle 80 miljoonalla dollarilla vuonna 1993.

Kuuluisia Miramaxin elokuvatuotantoja ovat muun muassa Pulp Fiction (1994), The Crying Game, Englantilainen potilas (1996), Holy Smoke – pyhässä pilvessä (1999) ja Prozac Nation (2001).

Miramax on myös levittänyt elokuvia. Näihin kuuluu muiden muassa Asterix & Obelix-, Pokémon- ja Bionicle-elokuvia.

Vuonna 2010 The Walt Disney Company myi yrityksen Filmyard Holdingsille vuoteen 2016 asti, jolloin se myytiin BeIN Media Groupille.

Vuonna 2020 ViacomCBS osti 50 %:n osuuden Miramaxista ja yhtiöstä tuli yhteisyritys BeIN Media Groupin kanssa.

Miramaxin tuottamia elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Valmistumisvuosi Lisätietoja
The Others 2001 yhteistuotantona
Kate & Leopold 2001
Birthday Girl – unohtumaton yllätys 2002
Enigma 2002 yhteistuotantona Broadway Videon kanssa
Frida 2002
Gangs of New York 2002
Kill Bill: Volume 1 2003
Kill Bill: Volume 2 2004
Lentäjä 2004 yhteistuotantona Warner Bros.:n kanssa
Cursed 2005
Scary Movie 4 2006 Dimension Filmsin kanssa
Hollywoodland 2006 Focus Featuresin kanssa
The Queen 2006 yhteistuotantona Pathén ja Granada Productionsin kanssa
There Will Be Blood 2007 Paramount Vantagen kanssa
Cheri 2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]