Psilocybe pelliculosa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Psilocybe pelliculosa
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Puutteellisesti tunnettu [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Agaricales
Heimo: Hymenogastraceae
Suku: Madonlakit Psilocybe
Laji: pelliculosa
Kaksiosainen nimi

Psilocybe pelliculosa
(A.H. Sm.) Singer & A.H. Sm.[2]

Synonyymit
  • Psathyra pelliculosa A.H. Sm.
Katso myös

  Psilocybe pelliculosa Commonsissa

Psilocybe pelliculosa on madonlakkeihin (Psilocybe) kuuluva sienilaji, jota tavataan Pohjois-Amerikassa ja mahdollisesti Euroopassa. Se on psilosybiinisieni.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakin leveys on 0,5–3 senttimetriä. Nuori lakki on tylppäkärkisen kartiomainen, mutta ajan myötä se muuttuu enemmän kellomaiseksi. Lakin reunat eivät yleensä ole sisäänpäin kääntyneet.[3][4] Heltat kuultavat lakin reunojen läpi, ja lakin reunaa kiertää usein haalea raita. Sieni on kosteusmuuntuva: kostea lakki on kastanjanruskea, mutta kuivuessa se vaalenee keltaiseksi. Heltat vaihtelevat tasatyvisestä miltei irtotyviseen.[3] Helttojen väri on himmeän kanelinruskea ja tummuu vanhemmiten itiöiden takia. Jalka on 40–80 millimetriä pitkä ja 1–2,5 millimetriä leveä. Jalan väritys vaihtelee valkeahkosta harmahtavaan ja ruskehtavaan. Vanhemmiten ja koskettaessa sieni saattaa sinertyä hieman.[3][4] Itiölaskeuma on violettimainen.[4]

Psilocybe pelliculosan voi sekoittaa muun muassa myrkkynääpikkään (Galerina marginata), jolla kuitenkin on yleensä rengas jalassa.[5] Toinen samankaltainen sieni on Hypholoma dispersum.[6] Madonlakeista Psilocybe pelliculosa -lajia muistuttavat ainakin Psilocybe silvatica ja suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata).[7] Psilocybe pelliculosa ja Psilocybe silvatica ovat ulkonäöltään lähes identtiset, mutta ne erottaa toisistaan itiöiden pituuden perusteella.[6]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psilocybe pelliculosaa tavataan Yhdysvalloissa (Kalifornian pohjoisosissa, Oregonissa, Washingtonissa ja Idahossa) ja Kanadassa (Brittiläisessä Kolumbiassa),[4][8] mutta havaintoja on myös Euroopasta.[8] Pitkäkosken alueelta Helsingistä on kirjattu havainto,[9] ja vuonna 2019 lajia löydettiin Bærumin kunnasta Norjasta.[10]

Psilocybe pelliculosa kasvaa pitkälle lahonneella havupuulla, karikkeessa ja ligniinipitoisessa mullassa. Sitä tavataan muun muassa polkujen ja umpeen kasvavien metsäteiden varsilla.[6] Psilocybe pelliculosa kasvaa Pohjois-Amerikan luoteisosien ikimetsissä, mutta se on samalla hyvin yleinen avohakkuiden laji. Se voi muodostaa kymmenien tuhansien itiöemien esiintymiä muutaman vuoden ikäisille hakkuualueille.[11]

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Hanchett Smith kuvasi Psathyra pelliculosa -lajin vuonna 1937, ja yhdessä Rolf Singerin kanssa hän siirsi sen madonlakkeihin (Psilocybe) vuonna 1958.[2] Psilocybe pelliculosa on hyvin samannäköinen kuin Psilocybe silvatica, ja niitä on pidetty toistensa lähimpinä sukulaisina tai jopa synonyymeinä.[7][12] DNA-tutkimusten perusteella Psilocybe pelliculosa on kuitenkin läheisempää sukua suippumadonlakille kuin Psilocybe silvaticalle.[13]

Psykoaktiivisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psilocybe pelliculosa on psilosybiinisieni, joka sisältää psilosybiiniä ja baeokystiiniä.[6][14] Paul Stametsin mukaan sieni on psykoaktiivisuudeltaan heikko tai keskinkertainen.[6] Sienen psilosybiinipitoisuus vaihtelee: analysoitujen sienien kuivapainosta ainetta on ollut 0,08–0,71 prosenttia. Kuivatun sienen baeokystiinipitoisuudeksi on mitattu korkeintaan 0,05 prosenttia. Psilosiinia sienestä on havaittu vain pieniä määriä.[14] Psilocybe pelliculosalla on suippumadonlakin tapaan havaittavissa vain hienoista sinertymisreaktiota.[15] Tämä johtuu siitä, että myös suippumadonlakki sisältää vain vähän psilosiinia, joka hapettuessaan aiheuttaa sienien sinertymistä.[13][16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Menser, Gary P.: Hallucinogenic and Poisonous Mushroom Field Guide. Berkeley, California: Ronin Publishing, 1997. ISBN 978-1-57951-202-6. (englanniksi)
  • Stamets, Paul: Psilocybin Mushrooms of the World: An Identification Guide. Berkeley, California: Ten Speed Press, 1996. ISBN 0-89815-839-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Psilocybe pelliculosa Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 19.9.2022.
  2. a b Psilocybe pelliculosa (A.H. Sm.) Singer & A.H. Sm. Species Fungorum. Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)
  3. a b c Stamets 1996, s. 135
  4. a b c d Menser 1997, s. 99
  5. Menser 1997, s. 50
  6. a b c d e Stamets 1996, s. 136
  7. a b Menser 1997, s. 87
  8. a b Froese, Tom & Guzmán, Gastón & Guzmán-Dávalos, Laura: On the Origin of the Genus Psilocybe and Its Potential Ritual Use in Ancient Africa and Europe. Economic Botany, 10.5.2016, 70. vsk, nro 2, s. 103–114. doi:10.1007/s12231-016-9342-2. ISSN 1874-9364. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Kytövuori, Ilkka et al.: Helttasienten ja tattien ekologiataulukko. Teoksessa Salo, Pertti et al. (toim.): Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus, s. 395. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2005. ISBN 952-11-1997-7. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.9.2022).
  10. Psilocybe pelliculosa Artskart. Artsdatabanken. Arkistoitu 21.2.2022. Viitattu 19.9.2022. (norjaksi)
  11. Brown, Caleb: The Urbanization of Psilocybin Mushrooms in the Pacific Northwest. MushRumors, heinäkuu 2015, 26. vsk, nro 3, s. 10–15. Northwest Mushroomers Association. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)
  12. Stamets 1996, s. 147
  13. a b Borovička, J. et al.: Phylogenetic and chemical studies in the potential psychotropic species complex of Psilocybe atrobrunnea with taxonomic and nomenclatural notes. Persoonia - Molecular Phylogeny and Evolution of Fungi, 29.6.2015, 34. vsk, nro 1, s. 1–9. Naturalis Biodiversity Center. PubMed:26240441. doi:10.3767/003158515X685283. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)
  14. a b Andersson, Christer & Kristinsson, Jakob & Gry, Jørn: Occurrence and use of hallucinogenic mushrooms containing psilocybin alkaloids, s. 47. Copenhagen: Nordic Council of Ministers, 2009. ISBN 978-92-893-1836-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.9.2022). (englanniksi)
  15. Guzmán, Gastón et al.: Psilocybe (Basidiomycotina, Agaricales, Strophariaceae) in Canada, with a special review of species from British Columbia. Mycotaxon, 2008, 106. vsk, s. 179–193. ISSN 0093-4666. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)
  16. Stamets 1996, s. 144