Pekka Puupää

Pekka Puupää on sarjakuvataiteilija Ola Fogelbergin luoma sarjakuva- ja elokuvahahmo, joka tunnettiin kaverinsa Pätkän kanssa myös nimellä Pekka ja Pätkä. Kaksikko esiintyi 1925–1975 suositussa Pekka Puupää -sarjakuvassa ja 1953–1960 kolmessatoista Suomen Filmiteollisuuden tuottamassa elokuvassa. 1980-luvulla ohjaaja Visa Mäkinen teki tv-sarjan ja kaksi elokuvaa.

Pekka Puupään nimi ruotsiksi on Kalle Träskalle ja Pätkän Stumpen.

Sarjakuvat

Pekka Puupään ensiesiintyminen tapahtui Osuusliike Elannon Kuluttaja-lehdessä vuonna 1925, jolloin samanniminen sarjakuva alkoi ilmestyä siinä. Sarjaa piirsi Elannon mainosgraafikko Ola Fogelberg joka signeerasi sarjakuvansa nimimerkillä Fogeli. Pekka Puupää oli hyväntahtoinen mutta yksinkertainen ja jokseenkin tyhmä miekkonen. Sarjan sivuhenkilöt olivat Pekan pirttihirmuvaimo Justiina ja hänen ovela kaverinsa Pätkä, jonka Fogelberg poimi mukaan edellisestä, lyhyen aikaa ilmestyneestä Herra Pätkä -sarjakuvastaan.

Ensimmäisinä vuosinaan sarjakuva oli pääasiassa huumorin varjolla esitettyä osuusliikkeen propagandaa: Justiina pieksi Pekan, koska tämä ei ollut viitsinyt kävellä sateessa osuuskauppaan vaan käynyt yksityiskaupassa. Myöhemmin Fogeli kuitenkin lopetti mainostamisen ja muutti Pekka Puupään puhtaaksi vitsisarjaksi, siirtäen samalla tapahtumapaikan Helsingistä Savikylä-nimiselle maalaispaikkakunnalle. Tämä antoi sarjakuvalle tilaisuuden kehittyä monipuolisemmaksi. Tavallisia juoniaiheita olivat Pekan epäonnistumiset eri ammateissa ja kotiaskareissa, omalaatuiset ratkaisut vastaan tuleviin ongelmiin sekä muut kommellukset, joihin hän tyhmyyttään ja hyväuskoisuuttaan joutui. Toinen kestoaihe olivat Pekan ja Pätkän yritykset livistää vaimoiltaan (Pätkä oli sarjakuvassa perheellinen mies) pelaamaan korttia ja rilluttelemaan. Vakituisia sivuhenkilöitä olivat mm. rikas Perintötäti, jota Pekka ja Justiina yrittivät mielistellä erilaisin, tavallisesti katastrofiin päättynein tempuin, sekä paikallinen kartanonomistaja kreivi Pomppalinna. Perintötäti kuoli myöhemmin, ja Pekka ja Justiina odottivat tältä perintöä, mutta hän olikin lahjoittanut maallisen omaisuutensa pakanoille, ja jättänyt Pekalle ja Justiinalle koiransa. Perintötäti esiintyi kuoleman jälkeenkin, ja nimeksi tuli myöhemmin Manta. Toisaalta, Manta ei selvästi ollut aina sukua Puupäille, koska toisinaan esiintyi Mantan sukulaisia joita Puupäät eivät edes tunteneet.

Myöhemmin Pekka ja Justiina saivat myös Otto-nimisen pojan, joka osoitti perineensä isältään runsaasti ominaisuuksia. Myöhemmin pojan nimeksi tuli Pulu, koska elokuvassa oli esiintynyt toinen Otto-poika, joka ei ollut sukua Pekalle ja Justiinalle.

Viikoittain ilmestynyt Pekka Puupää koostui kuuden ruudun mittaisista sarjoista (joita nykyään nimitettäisiin sunnuntaisarjoiksi). Sarjakuvassa ei ollut puhekuplia, vaan tekstit olivat ruutujen alla; tämä oli yleinen käytäntö eurooppalaisissa sarjakuvissa vielä II maailmansodan jälkeen. Fogelberg piirsi ilmeisesti kokeilumielessä joitakin sarjoja puhekuplilla, mutta nämä jäivät yksittäistapauksiksi. Piirrostyyli oli samalla kertaa karrikoivaa ja realistista: Pekka Puupää ja muut hahmot olivat karikatyyrejä, mutta miljööt ovat realistisesti ja usein hyvin pikkutarkasti piirrettyjä, minkä ansiosta sarja toimii myös hyvänä kurkistusluukkuna 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen maalaiselämään.

Pekka Puupää ei ollut ensimmäinen suomalainen sarjakuva, mutta se oli ensimmäinen merkittävän suosion saanut sarjakuva ja samalla alansa tienraivaaja. Ola Fogelberg ehti eläessään julkaista vuosina 1943–1952 kymmenen sarjakuvakirjaa, joista ensimmäisiin oli koottu sanomalehdissä aiemmin ilmestyneitä strippejä. Parhaimmillaan 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa vuosittain ilmestyneitä kirjoja myytiin jokaista jopa 60 000–70 000 kappaletta vuoden aikana. Ennen Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta ei mitään muuta suomenkielistä kirjaa myyty yhdessä vuodessa yhtä pajon.

Ola Fogelbergin kuoltua 1952 hänen tyttärensä Toto Fogelberg-Kaila jatkoi sarjakuvaa vuoteen 1976, julkaisten vielä 24 kirjaa lisää. Samoihin aikoihin kun tämä kaikkien aikojen pitkäikäisin suomalainen sarjakuva loppui, Suomen sarjakuvaseura alkoi palkita ansioituneita sarjakuvataiteilijoita Puupää-hatulla, joka on kopio Pekka Puupään tötteröhatusta. Ensimmäisen hatun sai 1972 Toto Fogelberg-Kaila.

Sarjakuvan vakiohahmoja

• Pekka Puupää
• Justiina Puupää
• Pätkä
• Pulu Puupää (aik. Otto)
• Pulun kaverit Eka ja Veka
• Roskis-Riku (Kovispoika)
• Rouva Pätkä (Sai myöhemmin etunimen Elviira)
• Manta-täti, aikaisemmin vain "perintötäti" (joissakin jaksoissa Manta ei ole selvästikään sukua Pekalle eikä Justiinalle)
• Pölhö-Kustaa
• Römppäskä
• Pomppalinnan paroni (joskus kreivi)
• Pomppalinnan paronitar (joskus kreivitär)
• Mattilan isäntä
• Mattilan emäntä
• Neiti Sievänen (Söpönen, Pimunen ym. hahmoja on nähty, ulkonäkökin vaihtelee samannimisilläkin)
• Nieminen (etunimi Alpertti)
• Niemiskä
• Niemisen Maija (edellisten lapsi)

SF-elokuvat

Pekka Puupään muokkaaminen elokuvaksi oli SF:n käsikirjoittajan Reino Helismaan idea. Yhtiön johtaja T. J. Särkkä osti 1950-luvun alussa Puupään oikeudet vastikään kuolleen Ola Fogelbergin leskeltä ja ilmeisesti huijasi tätä kaupanteossa: Suullisesti puhuttiin vain yhdestä elokuvasta, mutta sopimuspaperi antoi SF:lle pysyvät oikeudet Pekka Puupäähän. Ensimmäinen elokuva Pekka Puupää tehtiin 1953, ohjaajana Ville Salminen, käsikirjoittajana Helismaa ja päärooleissa Esa Pakarinen (Pekka), Masa Niemi (Pätkä) ja Siiri Angerkoski (Justiina). Kun elokuva sai suuren suosion ja sille ryhdyttiin suunnittelemaan jatko-osaa Pekka Puupää kesälaitumilla, Ville Salminen kieltäytyi koska ei halunnut jumiutua "Puupää-ohjaajaksi". Tilalle otettiin Armand Lohikoski, joka sittemmin ohjasi sarjan kaikki elokuvat viimeistä lukuun ottamatta ja sai harteilleen "Puupää-ohjaajan" viitan.

Elokuvissa Pekka Puupää on naimisissa Justiinan kanssa. Pätkä, joka elokuvassa Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä ilmoitti sekä etu- että sukunimekseen Pätkä, taas on poikamies. Elokuvissa oli vielä neljäskin vakiohahmo, talonmies Pikkarainen (elokuvissa Armas Jokio), joka turhaan yrittää pitää kuria kaksikolle. Yleensä he joutuvat elokuvassa kaikenlaisiin kommelluksiin jatkuvan rahapulansa ja hyväuskoisuutensa takia.

Pekka Puupään maailma muuttui varsin toisenlaiseksi elokuvissa. Elokuvien henki ei sarjakuvassa näkynyt millään tavalla. Sarjakuva kulki aivan omia entisiä polkujaan. Ainoa muutos sarjakuvaan oli Otto-pojan nimen vaihtuminen Puluksi. Tämä taas johtui siitä että elokuvassa esiintyi Otto-poika joka ei ollut Pekan eikä Justiinan jälkikasvua. Henkilöhahmot typistettiin Pekkaan, Pätkään ja Justiinaan ja he asuivat Helsingissä. Pätkä kadotti perheensä ja muuttui Puupäiden nurkissa asustelevaksi kulkumieheksi. Sarjakuvassa Pekka Puupää oli ollut ehdoton päätähti, mutta elokuvissa Pätkästä tuli pian hänen tasavertainen aisaparinsa. Kolmannesta elokuvasta Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä lähtien tämä näkyi myös nimessä. Uudeksi hahmoksi kehitettiin Armas Jokion esittämä talonmies Pikkarainen. Elokuvien tavallinen juoni käsitteli Pekan ja Pätkän yritystä menestyä jossakin ammatissa, kuten keksijöinä (Kiinni on ja pysyy), salapoliiseina, sammakkomiehinä tai jopa YK:n rauhanturvaajina (Pekka ja Pätkä Suezilla).

Puupää-elokuvat tehtiin SF:n tyyliin nopeasti ja halvalla. Esimerkiksi elokuvan Pekka ja Pätkä Suezilla aavikkokohtaukset kuvattiin helsinkiläisissä sorakuopissa ja kaupunkinäkymät rakennettiin pahvista SF:n studioon. Ohjaaja Armand Lohikoski riiteli T. J. Särkän kanssa, koska hän olisi halunnut tehdä elokuvat huolellisemmin. Lisäksi Lohikoski piti Reino Helismaan käsikirjoituksia kehnoina ja hutaistuina, ja elokuvasta Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä lähtien hän käsikirjoittikin itse useimmat Puupäät.

Elokuvan Pekka ja Pätkä mestarimaalareina jälkeen Lohikoski suunnitteli poliittista satiiria nimeltä Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä. Särkkä piti kuitenkin aihetta sopimattomana ja syrjäytti Lohikosken seuraavan Puupään tuotannosta. Tilalle kutsuttiin Reino Helismaa ja ohjaaja Aarne Tarkas, jotka tekivät sarjan 13. ja viimeisen elokuvan Pekka ja Pätkä neekereinä. Pätkää esittänyt Masa Niemi teki itsemurhan pian elokuvan valmistumisen jälkeen.

Pekka ja Pätkä-elokuvien suosiosta selkeä osoitus on, että v.1953 valmistunutta elokuvaa "Lentävä kalakukko" levitettiin uusintakierroksella nimellä "Pekka ja Pätkä konduktööreinä" (Pakarinen, Niemi, Angerkoski ja Jokio kuuluivat elokuvan näyttelijäkaartiin).

Pekka Puupään jälkimaine

Vaikka elokuvakriitikot haukkuivat Puupää-elokuvat, niistä tuli suuria kansansuosikkeja, joita näytetään yhä säännöllisesti televisiossa. Kritiikki oli tyrmäävää elokuvien valmistumishetkestä useita vuosikymmeniä eteenpäin kuitenkin vaimentuen ajan mittaan. Eräs syy yleisösuosiolle oli se, että Puupää-elokuvat ovat olleet määrällisesti merkittävä osa suomalaista lastenelokuvaa, ollen samalla kuitenkin koko perheen elokuvia.

Myös Fogelbergin alkuperäiset sarjakuvat ovat olleet jatkuvasti saatavilla: Puupään parhaat -albumisarjasta otettiin uusintapainos viimeksi 90-luvulla. Vuonna 1994 ilmestyi myös lapsille tarkoitettu Puupää-kirja, jossa tekstit on tavutettu lukemisen opettelun helpottamiseksi.

Porilainen independent-filmituottaja Visa Mäkinen yritti 1980-luvun puolivälissä elvyttää Pekka Puupään hahmon ja teki tv-sarjan Pekka ja Pätkä (1986) sekä elokuvat Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti (1985) ja Pekka Puupää poliisina (1986). Tv-sarja menestyi kohtalaisen hyvin, mutta elokuvat kuitenkin menestyivät huonosti ja moni piti niitä "alkuperäisten" Puupäiden halventamisena.

Ohjaaja Pekka Lehto sai vuonna 2005 Suomen elokuvasäätiöltä 10 000 euron kehittämistuen työnimeltään Pekka ja Pätkä levottomina-elokuvaan, joka kertoo kansankomediamaisesti homouteen kohdistuvista peloista.

Huumoriyhtye Lapinlahden linnut on tehnyt Pekka Puupäästä kertovan kappaleen "Pekka ja Justiina". Myös M. A. Numminen on tehnyt kappaleen Pekka Puupäästä. Sen nimi on "Pekka Puupää on Suomen sankari".

Pekka Puupäästä oli tekeillä näytelmä Orimattilan Latoteatteriin kesäksi 2008. Näytelmän käsikirjoitti ja ohjasi Tommi Tuominen. Näytelmän alustava nimi oli "Pekka ja Pätkä europarlamentaarikkoina". Näytelmässä Pekka Puupäätä esitti Ville Henttonen ja Pätkää Roope Hietala.

Pekka ja Pätkä -filmografia

• Pekka Puupää (Ville Salminen, 1953)
• Pekka Puupää kesälaitumilla (Armand Lohikoski, 1953)
• Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (AL, 1954)
• Pekka ja Pätkä puistotäteinä (AL, 1955)
• Kiinni on ja pysyy (AL, 1955)
• Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (AL, 1955)
• Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (AL, 1957)
• Pekka ja Pätkä salapoliiseina (AL, 1957)
• Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (AL, 1957)
• Pekka ja Pätkä Suezilla (AL, 1958)
• Pekka ja Pätkä miljonääreinä (AL, 1958)
• Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (AL, 1959)
• Pekka ja Pätkä neekereinä (Aarne Tarkas, 1960)
• Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti (Visa Mäkinen, 1985)
• Pekka ja Pätkä (TV-sarja) (VM, 1986)
• Pekka Puupää poliisina (VM, 1986)

Lähteet

• Jukka Rislakki ja Rainer Sandell: Varsinainen Puupää! Ola Fogelbergin ja hänen Pekkansa tarina. Tammi 2004

Katso myös

• Rillumarei