Pegmatiitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pegmatiitti
Pegmatiitti

Pegmatiitti on hyvin karkearakeisista kivistä käytetty nimitys, ne esiintyvät tavallisesti erilaisina juonina ja linsseinä. Tällaisten pegmatiittijuonten leveys voi olla jopa 10 metriä, ja pituus satoja metrejä. Pegmatiittien koostumus on samanlainen kuin niiden kivien, joihin ne liittyvät. Kaikkein yleisimpiä pegmatiitteja ovat graniittipegmatiitit, mutta myös gabropegmatiitteja tunnetaan, tosin ne ovat hyvin harvinaisia.[1]

Mineralogia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graniittipegmatiitit koostuvat pääasiassa maasälvistä (mikrokliiniä, ortoklaasia, albiitti-rikasta plagioklaasia), kvartsista, kiilteistä (biotiittia ja muskoviittia) ja aksessorisista mineraaleista. Maasälpien osuus on tavallisesti 50-70 vol% ja kvartsin 20-40 vol%, kiilteiden osuuden ollessa muutamia prosentteja. Pegmatiitit sisältävät usein booria, fosforia, uraania, maametalleja, litiumia, berylliä, cesiumia ja tantaalia. Näiden alkuaineiden pitoisuudet voivat olla jopa niin suuria, että niiden louhiminen on taloudellisesti kannattavaa.[1]

Pegmatiittien raekoko ja koostumus vaihtelevat. Raekoko on tyypillisesti suurimmillaa juonten keskiosissa. Kaikkein karkearakeisimmissa pegmatiiteissa rakeiden koko voi olla jopa useita metrejä; esimerkiksi Norjasta tunnetaan jopa yli 10 metrin kokoisia maasälpärakeita. Muita esimerkkejä jättiläismäisistä rakeista ovat Intian 85 tonnin painoiset muskoviittikiteet, Brasilian 200 tonnin painoiset beryllikiteet ja Yhdysvaltojen Etelä-Dakotan 16 metrin kokoiset ja 90 tonnin painoiset spodumeenikiteet.[1]

Petrogeneesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykytiedon valossa pegmatiittien oletetaan syntyvän noin 6-8 km:n syvyydessä. Niiden synnystä on tutkijoiden piirissä kaksi koulukuntaa: ensimmäisen mukaan pegmatiitit ovat graniittien kiteytymisen loppuvaiheiden ns. jäännössulia, jotka ovat hyvin volatiilipitoisia (H2O, HF, HCl, B2O3 jne.). Tärkeimmät mineraalit (kvartsi ja maasälvät) kiteytyvät näistä sulista 800-600 °C lämpötiloissa, ja muut mineraalit kiteytyvät viimeisestä, subkriittisestä vesiliuoksesta. Toisen koulukunnan mukaan pegmatiitit ovat syntyneet hyvin perusteellisen hydrotermisen muuttumisen perusteella, eivätkä olisi syntyisin magmasta.[1]

Nomenklatuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mineraaliseurueiden perusteella pegmatiitit voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan: 1) kiillepegmatiitit, 2) topaasi-beryllipegmatiitit, 3) albiitti-spodumeenipegmatiitit.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiillepegmatiitteja hyödynnetään niiden kalimaasälvän vuoksi, jota käytetään keramiikkateollisuuden raaka-aineena. Topaasi-beryllipegmatiitteja hyödynnetään pietsokvartsin- ja korukivien lähteenä. Albiitti-spodumeenipegmatiitteja hyödynnetään niiden sisältämien litiumin ja cesiumin yms. alkuaineiden vuoksi.[1]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pegmatiitti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Bulakh, A.; Wenk, H.R.: Minerals - Their constitution and origin, s. 335. New York, United States of America: Cambridge university press, 2008. ISBN 951-0-31579-6. Englanti
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.