Paradise Lost

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä yhtyettä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Paradise Lost
Paradise Lost
Metalmania 2007 - Paradise Lost 01.jpg
Tiedot
Toiminnassa: 1988–
Tyylilaji: goottimetalli
doom metal
death metal (alkupään levyt)
synthpop (osa levyistä)
Kotipaikka: Englannin lippu Englanti
Laulukieli: englanti
Sivusto: paradiselost.co.uk
Jäsenet
Nick Holmes laulu
Gregor Mackintosh kitara
Aaron Aedy kitara
Steve Edmondson bassokitara
Adrian Erlandsson rummut
Entiset jäsenet
Jeff Singer rummut (2004–2008)
Lee Morris rummut (1994–2004)
Matthew Archer rummut (1988–1994)
Levy-yhtiöt
Saksan lippu Century Media 2007–
Yhdysvaltain lippu EMI  
Yhdysvaltain lippu BMG  
Yhdysvaltain lippu Jive Records  
Yhdysvaltain lippu Koch Records  
Saksan lippu GUN Records  
Englannin lippu Music for Nations  
Englannin lippu Peaceville  

Paradise Lost on brittiläinen metalliyhtye, joka perustettiin Halifaxissa, Englannissa vuonna 1988. Yhtyettä pidetään goottimetallin pioneerina, ja yhtyeestä on tehty Diran Noubarin ohjaama dokumenttielokuva Over the Madness (2007), joka käsittelee Paradise Lostin vaikutusta goottimetalligenreen. Dokumentin mukaan yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa albumia.

Yhtyeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Death/doom-vuodet (1988–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye teki levytyssopimuksen Peaceville Recordsin kanssa vuonna 1990 ja julkaisi debyyttialbuminsa Lost Paradise samana vuonna. Albumi edusti brutaalia ja hiomatonta death metalia, joka ei eronnut ratkaisevasti aikalaisistaan. Seuraavana vuonna ilmestynyt Gothic -albumi osoittautui kuitenkin yhtyeen läpimurroksi, kun yhtye lisäsi death metal -äänimaailmaansa naislaulua ja orkesterisovituksia, toimien pioneerina goottimetallille aina albumin nimeä myöten.

Vuoden 1992 albumi Shades of God jatkoi kuolonmetallin elementtien yhdistämistä muihin tyylilajeihin, tällä kertaa pääasiassa doom metaliin. Music for Nationsin julkaisema levy toi yhtyeelle paljon uusia kannattajia Euroopasta, ja levyä edeltäneen EP:n ”As I Die” -kappale nousi suoranaiseksi hitiksi, jota esitettiin myös Music Televisionilla. Kappale on edelleen yksi yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Shades of Godin aikana yhtye myös konsertoi runsaasti, myös Suomessa 16. maaliskuuta 1992.

Goottimetallin vuodet (1993–1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paradise Lostin neljäs albumi Icon jätti death metalin taakseen, laulaja Nick Holmesin muuttaessa laulutyylinsäkin murinasta puhtaammaksi, matalaksi lauluksi. Entistä ”yleisöystävällisempi” albumi osoittautui goottimetallin tärkeäksi vaikuttajaksi, ja kasvanut suosio toi yhtyeelle entistä enemmän kuulijakuntaa. Yhtye vieraili jälleen Suomessa, 27. lokakuuta 1993. Alkuperäisrumpali Matthew Archer kuitenkin erosi yhtyeestä, ja hänet korvasi Lee Morris.

Vuoden 1995 albumi Draconian Times jatkoi kehitystä poispäin raskaammasta metallista, kohti kevyempää ja entistä melodisempaa goottimetallia. Sekä yleisön että kriitikoiden arvostamaa albumia pidetään yhtenä Paradise Lostin tärkeimmistä levyistä.

Syntikkapopin ja goottirockin vuodet (1997–2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

One Second -albumi (1997) yllätti kuulijat, sillä yhtye oli vaihtanut liki täydellisesti tyyliä. Hiukset oli leikattu, kitaravallit poistettu ja tilalle oli tullut Depeche Mode -henkistä syntikkapoppia ja -rokkia. Muutos ei ollut kaikkien mieleen, mutta Paradise Lost sai jalansijaa eritoten Yhdysvalloissa, ja albumi on edelleen yhtyeen myydyin.

Goottirockin ja syntikkapopin yhdistelmät jatkuivat vielä albumeilla Host (1999) ja Believe in Nothing (2001), Paradise Lostin päästessä entistä isommille levy-yhtiöille kuten EMI:lle ja BMG:lle. Myynti ja kuulijapalaute eivät kuitenkaan olleet toivotut. Yhtye julkaisi 2002 goottirock-albumin Symbol of Life, jossa pop-vaikutteita oli jätetty hieman taka-alalle. Albumi ei kuitenkaan menestynyt, ja Suomessakin levy jäi albumilistan ulkopuolelle, ensimmäistä kertaa sitten Shades of God -albumin.

Vuonna 2004 rumpali Lee Morris jätti yhtyeen.

Paluu goottimetalliin (2005–2013)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 julkaistu, yhtyeen kymmenes albumi kantoi yhtyeen nimeä. Paradise Lost -levy oli paluu goottimetallijuuria kohti, ja selvästi raskaamman kuuloinen kuin muutama edeltänyt albumi. Albumi sai aiempaa innostuneen vastaanoton, ja yhtye kiersi jälleen Eurooppaa, muun muassa Ruisrockissa 2006. Rumpali Jeff Singer toimi sessiomuusikkona, kunnes hänen pestinsä vakinaistettiin vuonna 2007.

Vuonna 2007 julkaistu yhdestoista studioalbumi In Requiem jatkoi ”kunnianpalautusta” palaten raskaampiin, paikoin miltei doom metal -maisiin äänimaisemiin, joita yhtyeeltä kuultiin viimeksi Icon-albumin aikoihin vuonna 1993. Yhtye pääsi pitkästä aikaa myös pidemmälle Yhdysvaltain-kiertueelle, tällä kertaa suomalaisen Nightwishin kiertueen lämmittelijänä.

Vuoden 2008 elokuussa rumpali Jeff Singer jätti yhtyeen, keskittyen uuteen työhönsä ja perheeseensä. Yhtye joutui tämän takia aluksi keskeyttämään suunnitellun Etelä-Amerikan kiertueen, mutta saatuaan Mark Heronin Oceansize-yhtyeestä väliaikaiseksi rumpalikseen, pystyi yhtye soittamaan kiertueen.

Vuoden 2009 alussa yhtye alkoi äänittää kahdettatoista studioalbumiaan Örebrossa Ruotsissa, tuottajanaan Jens Bogren. Peter Damin toimi sessiorumpalina levyn äänityksissä, mutta nauhoitusten jälkeen yhtyeen viralliseksi rumpaliksi kiinnitettiin Adrian Erlandsson, joka on soittanut aiemmin mm. Cradle Of Filth- ja At The Gates-yhtyeissä.

18. kesäkuuta 2009 yhtye ilmoitti uuden levyn kantavan nimeä Faith Divides Us - Death Unites Us. Levy julkaistiin syyskuun 25. päivä 2009 Saksassa, syyskuun 28. päivä muualla Euroopassa sekä lokakuun 6. päivä Yhdysvalloissa. Julkaisijana toimi Century Media Records.

Yhtyeen kolmannentoista studioalbumin Tragic Idolin julkaisijana toimi taas Century Media Records. Albumi julkaistiin 23 huhtikuuta 2012 Euroopassa ja 24 huhtikuuta 2012 Yhdysvalloissa.

Paluu death metal -juurille (2014- )[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2014 Paradise Lost aloitti neljännentoista studio-albuminsa äänitykset. Nick Holmes on kertonut uuden albumin nojaavan enemmän yhtyeen alkupään tuotantoon ja sisältävän death metal -elementtejä.[1]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sessiomuusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet ja EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • In Dub (1990)
  • As I Die - EP (1992)
  • Gothic EP (1994)
  • Seals the Sense (1994)
  • The Last Time (1995)
  • Forever Failure (1995)
  • True Belief '97 (1997)
  • Say Just Words (1997)
  • One Second (1997)
  • Permanent Solution (1999)
  • So Much Is Lost (1999)
  • Fader (2001)
  • Mouth (2001)
  • Erased (2002)
  • Forever After (2005)
  • The Enemy (2007)

Kokoelmat, livealbumit ja DVD/VHS-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live Death (live-VHS) (1990) / (live-DVD) (2004)
  • Harmony Breaks (live-VHS) (1994)
  • The Singles Collection (singlekokoelma) (1997)
  • Reflection (kokoelma) (1998)
  • One Second-Live (live-VHS) (1999)
  • Evolve (live-DVD) (2002)
  • At the BBC (live-CD) (2003)
  • Over the Madness (DVD-dokumentti) (2007)
  • The Anatomy of Melancholy (live-DVD/CD) (2008)
  • Drown in Darkness - The Early Demos (kokoelma) (2009)

Demot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morbid Existence (1988)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Morbid Existance 02:58
  • Demo sisälsi treeninauhaversion Morbid Existence -kappaleesta.

Paradise Lost -demo (1988)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Drown in Darkness 04:35
  2. Internal Torment 02:03
  3. Morbid Existence 02:58

Frozen Illusion (1989)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paradise Lost 05:48
  2. Internal Torment 05:19
  3. Frozen Illusion 05:30

Pain of Desolation (1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Internal Torment 04:40
  2. Our Saviour 05:56
  3. Plains of Desolation 04:09
  4. Drown in Darkness 04:36
  5. Paradise Lost 05:33
  6. Nuclear Abomination 03:47
  7. Our Saviour (Encore) 06:01

Lähteet ja Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paradise Lost
Nick Holmes | Gregor Mackintosh | Steve Edmondson | Aaron Aedy | Adrian Erlandsson
Entiset jäsenet: Lee Morris | Matthew Archer | Jeff Singer
Diskografia
Albumit: Lost Paradise (1990) | Gothic (1991) | Shades of God (1992) | Icon (1993) | Draconian Times (1995) | One Second (1997) | Host (1999) | Believe in Nothing (2001) | Symbol of Life (2002) | Paradise Lost (2005) | In Requiem (2007) | Faith Divides Us – Death Unites Us (2009) | Tragic Idol (2012)
Singlet ja EP:t: "In Dub 12" (1990) | "As I Die -EP" (1993) | "Gothic EP" (1994) | "Seals the Sense" (1995) | "The Last Time" (1995) | "Forever Failure" (1995) | "True Belief" (1997) | "Say Just Words" (1997) | "One Second" (1997) | "Permanent Solution" (1999) | "So Much Is Lost" (1999) | "Fader" (2001) | "Mouth" (2001) | "Erased" (2002) | "Forever After" (2005) | "The Enemy" (2007)
Livealbumit: At the BBC -live (2003)
Kokoelma-albumit: The Singles Collection (1997) | Reflection (1998)
Videot ja DVD:t: Live Death (VHS 1990/DVD 2004) | Harmony Breaks -VHS (1994) | One Second Live -VHS (1999) | Evolve-DVD (2002)