Päärata

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Päärata on maan tai alueen tärkein rataverkon osa. Yleensä päärata yhdistää suuria kaupunkeja toisiinsa, jolloin maan tai alueen taloudellekin on tärkeää radan toimivuus. Yleistä on, että päärataan panostetaan kunnossapidon ja parannusten osalta.

Päärata onkin voinut saavuttaa asemansa historiallaan: päärata on helposti maan ensimmäisenä valmistuneen rataosuuden osa. Radanvarsi muodostaa usein tiheän asutuksen, joka lisää pääradan toiminnan merkitystä.

Merkittäviä pääratoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Päärata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen päärata

Suomen rautateiden keskinen päärata kulkee Suomen poikki etelä-pohjoissuunnassa reittiä HelsinkiHämeenlinnaTampereSeinäjokiKokkolaOulu. Nimi päärata tulee siitä, että tämä reitti on kaikista merkittävin junaliikenteelle. Tärkein pääradan osuus on Helsinki–Tampere. Osuutta Tampere–Oulu kutsutaan nimellä Pohjanmaan rata.

Pääradan osuus Helsinki-Tampere muodostaa nauhakaupungin ja maan tärkeimmän kasvukäytävän. Helsingin, Riihimäen, Hämeenlinnan, Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen seutukuntien ketjun varrella asuu kolmannes suomalaisista.