Orson Welles

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Orson Welles
1937
1937
Syntymäaika 6. toukokuuta 1915
Syntymäpaikka Kenosha, Wisconsin, Yhdysvallat
Aktiivisena 1931–1985
Kuolinaika 10. lokakuuta 1985 (70 vuotta)
Kuolinpaikka Hollywood, Kalifornia
Oikea nimi George Orson Welles
Ammatti ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä
Puoliso Virginia Nicolson (1934–1940)
Rita Hayworth (1943–1948)
Paola Mori (1955–1985)
Allekirjoitus Orson Welles signature.svg
Merkittävät roolit Citizen Kane (1941)
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Allmovie
Palkinnot

1945 Oscar käsikirjoituksesta

George Orson Welles (6. toukokuuta 1915 Kenosha, Wisconsin10. lokakuuta 1985 Hollywood, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja.

Welles esitti itse pääosaa useissa elokuvissaan, samaten kirjoitti käsikirjoituksen. Uransa aikana hän voitti elokuvistaan yhden Oscar-palkinnon (Citizen Kane) ja oli ehdolla neljän palkinnon saajaksi. Vuonna 1971 hän sai kunnia-Oscarin elämäntyöstään.

Welles kuoli sydänkohtaukseen Hollywoodissa vuonna 1985.[1]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wellesin äiti oli konserttipianisti ja isä keksijä. Orsonia pidettiin ihmelapsena, joka soitti pianoa ja viulua, piirsi, maalasi, kirjoitti runoja ja teki taikatemppuja. Vanhemmat erosivat Orsonin ollessa neljävuotias, ja äiti kuoli pojan ollessa yhdeksänvuotias. Isä kuoli vuonna 1930. Saatuaan koulun loppuun Orson ei jatkanut yliopistoon vaan opiskeli jonkun aikaa Chicagon taideinstituutissa ennen kuin lähti vuodeksi Irlantiin.[2]

Näyttämölle ja radioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Welles debytoi näyttämöllä Dublinissa Irlannissa vuonna 1931, ja vuonna 1934 hän oli edennyt radiotuottajaksi Yhdysvaltoihin. Welles herätti huomiota 1937 Shakespearen Julius Caesar -tuotannolla, joka esitettiin sijoitettuna fasistiseen Italiaan.[3] Pian tämän jälkeen hän perusti yhdessä John Housemanin kanssa Mercury Theatre -yhtiön.[4]

Heinäkuussa 1938 Orson Welles ja Mercury Theatre aloittivat viikoittaiset radionäytelmät, jotka perustuivat klassisiin tai suosittuihin kirjoihin.[5] Heidän 30. lokakuuta lähettämänsä kuunnelma Maailmojen sota, joka perustui H. G. Wellsin samannimiseen tieteisromaaniin, teki Orson Wellesista kuuluisan. Kuunnelma alkoi tavallisen tanssimusiikkiohjelman tapaan, mutta sen keskeytti uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten laskeutuneen Grover's Milliin New Jerseyyn. Tällainen leikittely oli täysin uutta, ja uutisoitiin että maassa oli syntynyt pakokauhu, kun tuhannet kuulijat pitivät uutislähetystä totena ja uskoivat marsilaisten todella hyökänneen Yhdysvaltoihin. Myöhemmin on selvinnyt että pakokauhu-uutiset olivat liioiteltuja.[2] Ohjelman jälkeen elokuvayhtiö RKO tarjosi Wellesille sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta; aiheet Welles saisi valita itse.

Citizen Kane[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orson Welles Citizen Kanessa

Wellesin debyyttiohjaus Citizen Kane (1941) lienee yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista elokuvista. Welles näytteli itse pääosan elokuvassa, joka kertoo sanomalehtikeisari Charles Foster Kanen noususta ja tuhosta, ja vanhenee elokuvan aikana 20-vuotiaasta pojasta kuolinvuoteellaan makaavaksi vanhukseksi. Elokuvan muissa rooleissa on Mercury Theatren näyttelijäkuntaa.[2] Citizen Kane merkitsi visuaalista vallankumousta elokuvanteossa. Aikaisemmissa elokuvissa näyttelijät olivat yleensä lausuneet repliikkejään teatterimaisesti paikallaan seisovan kameran edessä. Welles käytti ensimmäistä kertaa täysimittaisesti monia keinoja, jotka nykyään ovat vakiintuneet osaksi normaalia elokuvakieltä: syvätarkkoja kuvia, suuria lähikuvia, poikkeuksellisia kuvakulmia ja pitkiä kamera-ajoja.[6] Näyttelijät lörpöttelivät ja puhuivat toistensa päälle – tyyliin vaikutti Wellesin kokemus radiokuunnelmien ohjaajana.

Citizen Kanen myötä Welles joutui jälleen julkisuuden pyöritykseen. Juorutoimittaja Louella Parsons vakuutti lehtikeisari William Randolph Hearstille, että Kanen hahmo perustui Hearstiin, kuten aivan ilmeisesti olikin tarkoitus. Niinpä Hearstin mediaimperiumi boikotoi elokuvaa, ja taloudelliset vaikutukset olivat elokuvayhtiölle tuhoisat.[7] Wellesin kerrotaan sanoneen sarkastisesti, että todellisuus olisi fiktiota sokeeraavampaa.

Citizen Kane sai ylistävät arviot, mutta sen taloudellinen tuotto oli huono. Levy-yhtiön mielestä sitä oli hankala markkinoida koska siitä puuttui miellyttävä päähenkilö. Se oli kuitenkin 9 Oscarin ehdokkaana, ja sai niistä yhden, käsikirjoituksesta.[2]

Muu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Cotten ja Dolores Costello Mahtavissa Ambersoneissa

Wellsin seuraava filmi RKO:lle oli Mahtavat Ambersonit (The Magnificent Ambersons, 1942), edeltäjäänsä perinteisempi elokuva mahtisuvun hiipumisesta, joka perustui Pulitzer-palkinnon voittaneeseen Booth Tarkingtonin romaaniin. Filmiyhtiö toivoi sen tuovan takaisin osan rahoista, jotka se oli menettänyt Citizen Kanen taloudellisen epäonnistumisen myötä. Saatuaan valmiiksi raakakopion Mahtavista Ambersoneista Welles lähti Etelä-Amerikkaan tekemään dokumenttielokuvaa RKO otti elokuvan lopputuotannon haltuunsa, leikkasi siitä pois yli 50 minuuttia ja lisäsi onnellisen lopun. Yhtiö pelkäsi elokuvalle käyvän kuten edeltäjälleen ja pelasi varman päälle tekemällä siitä lyhyemmän ja sovinnaisemman. Leikatut kohtaukset, mukaan lukien Wellesin loppukohtaus, ovat kadonneet.[8] Katkera Welles kommentoi, että RKO leikkasi pois "elokuvan ytimen" ja uuden loppukohtauksen kuvasi jäljestä päätellen "studion vahtimestari".

Welles ohjasi vielä joitakin elokuvia ennen kuin jätti Hollywoodin 1948.[4] Seuraavana vuonna hän teki merkittävän sivuosaroolin Carol Reedin Kolmannessa miehessä (The Third Man), jossa hän Harry Limen roolissa piti kuuluisan "käkikellopuheen" – kohtauksen, jonka hän itse kirjoitti. Wellesin roolia elokuvassa pidetään kaikkien aikojen hienoimpana sivuosaroolina.kenen mukaan?

Pahan kosketusta (Touch of Evil, 1958) lukuun ottamatta Wellesin loppu-uran ohjaustyöt tapahtuivat Euroopassa.[2]

Ohjaustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Welles Pahan kosketuksen trailerissa 1958

Elokuvarooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlie Chaplin sai Orson Wellesiltä idean elokuvaansa Ritari Siniparta (1947). Muistelmissaan Oma elämäkertani Chaplin kertoo, kuinka Welles vaati nimensä lisäämistä elokuvan käsikirjoittajaksi, vaikka Wellesin osuus jäi vihjeen antamiseen.

Orson Wellesin kuoleman jälkeen ääninäyttelijä Maurice LaMarche alkoi imitoida häntä ja käytti tätä kuuluisaa imitointia animaatiosarjassa Äly ja Väläys roolihahmoonsa. Sen jälkeen LaMarche on käyttänyt samaa ääntä monesti Orson Wellesiä esittäessään (Simpsonit, Futurama, The Critic)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Orson Welles is Dead at 70; Innovator of Film and Stage Obituary NY times (englanniksi)
  2. a b c d e Orson Welles Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.6.2014.
  3. http://www.mercurytheatre.info/history
  4. a b Orson Welles Allmoviessa (englanniksi)
  5. http://www.otrsite.com/logs/logm1017.htm
  6. The Filmmaking Innovations of Orson Welles Citizen Kane Entertainment 360. Viitattu 29.6.2014.
  7. William Randolph Hearst stops Citizen Kane ads History Channel, A&E Television Networks, LLC. Viitattu 29.6.2014.
  8. Magnificent Andersons: Notes Turner Classic Movies. Viitattu 29.6.2014.
  9. Legendaarisen ohjaajan 43 vuotta kateissa ollut elokuva löytyi
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Orson Welles.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Orson Welles -sitaatteja.