Ritari Siniparta (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ritari Siniparta
Monsieur Verdoux
Ohjaaja Charlie Chaplin
Käsikirjoittaja Charlie Chaplin, Orson Welles (alkuperäisidea)
Tuottaja Charlie Chaplin
Säveltäjä Charlie Chaplin
Pääosat Charlie Chaplin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta 11. huhtikuuta 1947
Kesto 124 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) on vuonna 1947 valmistunut yhdysvaltalainen elokuva, jonka ohjasi, tuotti ja käsikirjoitti Charlie Chaplin. Luonteeltaan Ritari Siniparta on musta komedia.

Alun perin Chaplin sai vihjeen elokuvaohjaaja Orson Wellesiltä, joka oli suunnitellut dokumenttisarjaa sarjamurhaajista. Welles oli tutustunut ranskalaisen, jo teloitetun sarjamurhaajan Henri Désiré Landrun tapaukseen. Muistelmissaan Oma elämäkertani Chaplin kertoo, kuinka Welles vaati nimensä lisäämistä elokuvan käsikirjoittajaksi, vaikka Wellesin osuus jäi vihjeen antamiseen ja Landrun tarina oli yleisesti tunnettua historiaa. Elokuvan alkuteksteissä tosin lukee Basic Idea by: Orson Welles (Perusidea).

Ritari Siniparta oli ensimmäinen Chaplinin pitkä elokuva, jossa hän ei esittänyt kuuluisaksi tullutta kulkurihahmoaan. Chaplin näytteli itse pääosaa, harmaahapsista ranskalaista herrasmiestä monsieur Verdoux'ta. Tämä hurmasi varsinkin iäkkäitä, varakkaita naisia, vei heidän rahansa ja lopulta murhasi heidät.

Viimeisen yrityksensä ilmeisen tahallisen karrikoidusti kuvatun naisen kohdalla hän kuitenkin jätti kaiken kesken ja salli poliisin ottaa hänet kiinni – koska hänen oikea perheensä, jonka hyvinvoinnin vuoksi hän oli rikoksensa tehnyt, oli kuollut suuren laman kourissa ja Verdoux'n koko maailma oli tuhoutunut.

Hänen viimeisiksi sanoikseen jäävät:

»En olekaan koskaan maistanut rommia!»

kun vankilanjohtaja tarjoaa hänelle viimeistä lasillista ennen giljotiiniin vientiä.

Loppukuvaksi jää mielikuva kyynisestä ja mitään katumattomasta miehestä, joka menee kuolemaan koska kaikkien on kuoltava joskus. Se että kuolema tulee mestaamalla ja tuomiona murhista, näyttää olevan hänelle aivan samantekevää.

Tämän mustan komedian kolkko illuusiottomuus tyrmistytti aikalaiset, mutta nykyään teosta pidetään Chaplinin merkkityönä. On esitetty ajatuksia, että hän nimenomaan tällaisella aiheella esitti vastalauseita sen johdosta, että hänet oli aiheetta leimattu kommunistiksi ns. HUAC-kuulustelujen yhteydessä.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Salo: HILJAISET SANKARIT

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chaplin, Charles: Oma elämäkertani. (Alkuteos: My autobiography.) Suomentanut Seere Salminen. WSOY, Helsinki. 1964.