No Prayer on the Road

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
No Prayer on the Road
Iron Maiden
Noprayerontheroad.jpg
Kiertueen virallinen kiertuekirja
Albumi No Prayer for the Dying
Alkoi 19. lokakuuta 1990[1]
Päättyi 21. lokakuuta 1991[2]
Esitykset 106
Iron Maidenin muut kiertueet
Seventh Tour of a Seventh Tour
1988
No Prayer on the Road
1990-1991
Fear of the Dark Tour
1992

No Prayer on the Road oli brittiläisen heavy metal-yhtye Iron Maidenin konserttikiertue, jolla promotoitiin yhtyeen vuonna 1990 julkaistua No Prayer for the Dying-studioalbumia.[3] Kiertue oli myös yhtyeen uuden kitaristin, Janick Gersin, ensimmäinen Iron Maidenin kanssa.

No Prayer on the Road avattiin 19. lokakuuta 1990 julkisuudelta salassa pidetyllä esiintymisellä Englannissa, Milton Keynesin kaupungissa sijaitsevassa Woughton Centressä, ja kyseinen esiintyminen oli Gersin ensimmäinen julkinen konsertti Iron Maidenin kitaristina.[4] Gers korvasi yhtyeen jättäneen kitaristin Adrian Smithin, joka tosin palasi yhtyeeseen vuonna 1999 jonka jälkeen Iron Maiden on soittanut kolmen kitaristin, eli Gersin, Smithin ja Dave Murrayn, voimin. Kiertue koostui kaikkiaan 106 esiintymisestä. Suomeen kiertue poikkesi 12. marraskuuta 1990, jolloin yhtye esiintyi Helsingin jäähallissa lämmittelijänään trash metal-yhtye Anthrax.[5][6]

Lämmittelijöinä esiintyneet yhtyeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Settilista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähdellä (*) merkittyjä kappaleita ei soitettu säännöllisesti kiertueen jokaisessa konsertissa, vaan ne olivat konserttien settilistoissa satunnaisesti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. HOLY SMOKERS UK TOUR 1990 The Iron Maiden Commentary. Viitattu 10.6.2012. (englanniksi)
  2. NO PRAYER FOR THE SUMMER 1991 – EUROPE The Iron Maiden Commentary. Viitattu 10.6.2012. (englanniksi)
  3. No Prayer for the Dying - Commentary The Iron Maiden Commentary. Viitattu 10.6.2012. (englanniksi)
  4. HOLY SMOKERS UK TOUR 1990 The Iron Maiden Commentary. Viitattu 10.6.2012. (englanniksi)
  5. No Prayer on the Road (1990-1991) - Artikkeli Suomen esiintymisestä Rautaneito.com. Viitattu 10.6.2012.
  6. NO PRAYER ON THE ROAD 1990 – EUROPE & UK The Iron Maiden Commentary. Viitattu 10.6.2012. (englanniksi)