Näkövamma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sokea mies.

Näkövamma on silmän näkökykyä heikentävä vamma. Vamma voi olla synnynnäinen tai vamman voi aiheuttaa sairaus tai tapaturma. Tavallisimpia näkövammoja aiheuttavia sairauksia ovat silmäpohjan perinnölliset rappeumat (yleisimpänä verkkokalvorappeuma), silmäpohjan ikärappeuma, glaukooma, näköhermojen ei-synnynnäiset viat sekä diabeettinen retinopatia. Tapaturmien osuus on alle kaksi prosenttia kaikista tapauksista. Vamman vakavuuden asteen perustella näkövamma voidaan luokitella joko sokeudeksi tai heikkonäköisyydeksi.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkövammaiseksi ihmiseksi luokitellaan heikkonäköinen tai sokea ihminen, jonka näkökykyä ei pysty korjaamaan normaaliksi silmälasien avulla ja jolla ei kummassakaan silmässä ole normaalia näköä. Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan näkövammaisen laseilla korjatun paremman silmän näöntarkkuus on alle 0,3. Sokeaksi luokitellaan henkilö, jonka näöntarkkuus on alle 0,05 tai näkökenttä alle 20 astetta. Täydellisesti sokeat ihmiset ovat harvinaisia, ja sokeat saattavat nähdä esimerkiksi valon ja jopa hahmoja.[1]

Syyt ja yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viherkaihi on maailman yleisimpiä näkövamman aiheuttajia.

Maailmanlaajuisesti merkittävin näkövammojen aiheuttajat ovat korjaamattomat taittoviat, kuten likinäköisyys, kaukotaittoisuus ja hajataittoisuus, ja harmaakaihi, joka on erityisen yleistä kehitysmaissa. Teollistuneissa maissa sen sijaan silmänpohjan rappeuma on huomattavasti yleisempi kuin harmaakaihi. Muita merkittäviä näkövammaisuuden syitä ovat glaukooma, sarveiskalvon sameus, diabeettinen retinopatia, lapsuusiän sokeus, trakooma ja jokisokeus.[2][3][4] Lapsuusiän sokeuden aiheuttajat vaihtelevat maailmanlaajuisesti huomattavasti. Pienituloisissa maissa esimerkiksi tuhkarokosta tai A-vitamiinin puutteesta johtuva sarveiskalvon arpeutuminen on yleinen, kun rikkaammissa maissa yleinen lapsuusiän sokeuden syy on retinopatia, eli ennenaikaisesti syntyneen vauvan verkkokalvon verisuonten epänormaali kehittyminen.[5] Näkövammaisuutta aiheuttavat lisäksi esimerkiksi näköhermon ja näkoratojen viat, jotka voivat olla seurausta synnynnäisestä silmän kehityshäiriöstä, synnytykseen tai sen jälkeiseen vaikeaan sairauteen liittyvästä hermovauriosta, perinnöllisesti näköhermon surkastumasta, MS-taudista, aivokasvaimesta, aivoverenvuodosta tai päävammasta.[6]

WHO:n mukaan maailmassa on 285 miljoonaa näkövammaista ja heistä 39 miljoonaa on sokeita. Peräti 90 prosenttia kaikista näkövammaisista elää kehitysmaissa, ja arviolta 80 prosenttia kaikista näkövammoista voidaan hoitaa tai voitaisiin välttää. Näkövammaisista noin 65 prosenttia on näkövammaisia, ja ikääntyvässä maailmassa yhä useampi ihminen kuuluu riskiryhmään. Noin 19 miljoonaa lasta on näkövammaisia. Heistä 12 miljoonalla olisi helposti korjattavissa oleva taittovika, mutta noin 1,4 miljoonaa lasta on parantumattomasti sokeita.[2] Suomessa näkövammasta kärsii arviolta 80 000 henkilöä. Heistä suurin osa on heikkonäköisiä; sokeita on noin 10 000.[7]

Ongelmia ja apuvälineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokea opaskoiran kanssa.

Näkövammat vaikuttavat suuresti yksilön liikkumiseen, jolloin esimerkiksi suunnistautuminen ja etäisyyksien sekä tasoerojen arviointi hankaloituvat. Liikkumista vaikeuttavat myös puutteellinen värinäkö, hämäräsokeus, häikäistyminen, puutteellinen näkökenttä ja sopeutumattomuus valaistuksen muutoksiin. Mahdollisia vaaratilanteita aiheuttavat myös kompastumiset, putoamiset ja törmäämiset.[8] Omatoimista liikkumista helpottavat kuntoutus, oikeat asenteet ja ympäristön muokkaus. Näkövammaista lasta opetetaan kiinnittämään huomiota kehon hallintaan, muiden aistien käyttämiseen, suuntavaiston kehittämiseen ja liikkumisen apuvälineiden käyttämiseen. Aikuisena näkönsä menettäneelle henkilölle uuden liikkumistavan opettelu voi tuntua vaikealta.[9]

Liikkumista helpottavia apuvälineitä ovat valkoinen keppi ja opaskoira. Valkoista keppiä käyttävät sekä sokeat että heikkonäköiset, ja sen avulla tunnustellaan kulkureitin esteettömyys. Lisäksi se viestittää muille liikkujille, että kepin käyttäjän näkö ei ole normaali.[10] Valkoisia keppejä on erilaisia, ja kepin pituus, käyttötapa ja tarve vaihtelevatkin. Yleensä keppi on kokoontaitettava ja tehty heijastavasta materiaalista.[11] Opaskoira puolestaan opastaa sokeaa henkilöä kulkureitin valinnassa ja auttaa näin väistämään esteitä ja löytämään turvallisen reitin.[10] Lisäksi näkövammaiselle on hyötyä esimerkiksi kiikareista, joiden avulla voi vaikkapa lukea opasteita, ja häikäisyä estävistä ja kontrastia parantavista suodatinlaseista.[11]

Tiedonsaanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonsaanti on näkövammaiselle haaste, ja tiedonsaannin perustana on tällöin Louis Braillen 1800-luvulla kehittämä pistekirjoitus, jossa aakkoset on kirjoitettu kuuden pisteen yhdistelminä.[12] Pistekirjoituksen perustat ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, ja kuuden pisteen avulla pystytään tuottamaan 63 erilaista merkkiä. Sokealle pistekirjoitus on merkittävä tekijä esimerkiksi kielen oppimisessa. Pistekirjoitusta pystytään tuottamaan itse esimerkiksi pistekirjoitustaululla ja pistimellä, pistekirjoituskoneella ja tietokoneeseen liitettävällä pistetulostimella.[13]

Tiedonsaantia ja lukemista helpottavat näkövammaisilla myös erilaiset suurennuslaitteet. Suurennuslasi on yksinkertainen laite, jolla voi helpottaa lukemista. Suurennuslaseja on saatavilla lisäksi erityyppisiä, ja ne voi olla varustettu myös valaisimella. Paljon lukevalle henkilölle tehokas apuväline on lukutelevisio, johon kuuluu kamera, näyttö ja lukupöytä. Kamera suurentaa kohteen näytölle, ja käyttäjä voi itse valita esimerkiksi suurennuskoon, tarkkuuden ja kirkkauden.[14]

Jokapäiväiset askareet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkövammaisille suunniteltu kello, jossa on pistemerkkejä.

Näkövammat vaikeuttavat erilaisten kodin perusaskareiden hoitamista, esimerkiksi ruoanlaitto, tavaroiden löytäminen ja yleisestä siisteydestä huolehtiminen vaikeutuvat.[15] Tavallisillakin tuotteilla pystyy helpottamaan tavaroiden löytämistä. Kontrastieroja käyttämällä esimerkiksi tumma leipä erottuu paremmin vaalealta lautaselta ja maito tummasta lasista.[16] Näkövammaisille on suunniteltu myös esimerkiksi omia kelloja ja ajastimia. Kelloissa voi olla suurempi näyttöä ja selkeä kontrasti, ja lisäksi markkinoilla on pisterannekelloja, joiden kellotaulua voi tunnustella, ja puhuvia kelloja. Isonäppäinpuhelimissa on isot näppäimet, ja näppäinten välit ovat helposti tunnistettavissa sormilla.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nordqvist Barbro: Nähdä. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa (toim.): Apuvälinekirja. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 2003. ISBN 951-580-364-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näkövammaisuuden määritys Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  2. a b Visual impairment and blindness 6/2012. WHO. Viitattu 29.8.2013. (englanniksi)
  3. Causes of blindness and visual impairment WHO. Viitattu 29.8.2013. (englanniksi)
  4. Age related macular degeneration WHO. Viitattu 29.8.2013. (englanniksi)
  5. Lapsuusiän sokeus Lions Clubs Internationalin säätiö. Viitattu 29.8.2013.
  6. Yleiset silmäsairaudet Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  7. Näkeminen ja näkövammaisuus Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  8. Näkövamman aiheuttamia ongelmia Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  9. Nordqvist, s. 95.
  10. a b Nordqvist, s. 96–98.
  11. a b Liikkuminen ja liikkumisen apuvälineet Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  12. Nordqvist, s. 102.
  13. Pistekirjoituksen perusteet Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  14. Nordqvist, s. 103–104.
  15. Nordqvist, s. 94.
  16. Apuvälineet Näkövammaisten Keskusliitto ry. Viitattu 29.8.2013.
  17. Nordqvist, s. 99–100.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]