Muhammad Ali Jinnah

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Quaid-e-Azam
Muhammad Ali Jinnah
Jinnah crop.jpg
1. Pakistanin kenraalikuvernööri
15. elokuuta 194711. syyskuuta 1948
Edeltäjä Louis Mountbatten (Intian varakuningas)
Seuraaja Sir Khwaja Nazimuddin
Pakistanin kansalliskokouksen puheenjohtaja
11. elokuuta 194711. syyskuuta 1948
Seuraaja Maulvi Tamizuddin Khan
Tiedot
Syntynyt 25. joulukuuta 1876
British Raj Red Ensign.svg Karachi, Brittiläinen Intia
Kuollut 11. syyskuuta 1948 (71 vuotta)
Flag of Pakistan.svg Karachi, Pakistan
Puolue Kongressipuolue (1896-1913)
Muslimiliitto (1913-1948)
Puoliso Emibai Jinnah (1892–1893)
Maryam Jinnah (1918–1929)
Ammatti lakimies
Uskonto islam
Arvonimet Quaid-e-Azam
Baba-e-Qaum

Muhammad Ali Jinnah (25. joulukuuta 187611. syyskuuta 1948) oli intialainen lakimies, Muslimiliiton johtaja ja Pakistanin perustaja.[1] Hän oli merkittävä poliitikko ja valtiomies Brittiläisessä Intiassa aina 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä lähtien. Ennen kuolemaansa hän ehti toimia vuoden ajan itsenäisen Pakistanin ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä eli valtionpäämiehenä.[2] Pakistanissa Jinnahia kutsutaan urdunkielisillä arvonimillä Quaid-e-Azam (Suuri Johtaja) ja Baba-e-Qaum (Kansakunnan Isä).


Jinnah kuului länsimaisen koulutuksen ja elämäntavat omaksuneeseen Bombayn sivistyneistöön, mutta hänellä oli vahva muslimi-identiteetti. Älykkääksi, sivistyneeksi ja karismaattiseksi luonnehdittu Jinnah aloitti uransa Kongressipuolueessa, josta erottamisen jälkeen siirtyi Muslimiliittoon 1913. Vuodesta 1934 lähtien hän toimi uudelleen järjestetyn Muslimiliiton johtajana nousten Kongressipuolueen ja sen johtajan Jawaharlal Nehrun pahimmaksi haastajaksi. Jinnahin tärkein poliittinen sanoma oli, että Intia muodostui kahdesta erillisestä kansakunnasta, joista toisen muodostivat muslimit ja toisen hindut. Näillä kahdella kansakunnalla ei ollut mitään muuta yhteistä kuin alisteisuus brittiläiselle sortovallalle. Aluksi hän vaati muslimeille erillistä autonomiaa ja lopulta Intian itsenäisyyden mahdollisuuksien kasvaessa erillisen muslimivaltion perustamista. Hänen mukaansa Intia tuli jakaa muslimien Pakistaniin ja hindujen Hindustaniin. Hän ei koskaan hyväksynyt sitä termiä että Hindustaniksi määrittelemä alue ottaisi itsenäistyessään nimekseen Intia. Suuripiirteisesti hän vaati muslimivaltion rajoiksi Bengalia (Itä-Pakistan) ja Balochistanin, Sindhin ja Punjabin muodostamaa Länsi-Pakistania. Ongelma muslimivaltion perustamisesta tuli 1947, kun sille alettiin käytännössä piirtämään rajoja.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jinnah syntyi nimellä Mahomedali Jinnahbhai Karachissa, Sindhissä, joka oli joutunut brittien valtaan 1843. Jinnahin syntyaikoihin Sindh kuului Bombayn hallintopiiriin (Bombay Presidency). Jinnahin tarkkaa syntymäaikaa ei ole tiedossa. Häntä käsittelevät koulupaperit väittävät hänen syntyneen 20. lokakuuta 1875, mutta Jinnahin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaneen Sarojini Naidun syntyneen joulupäivänä 1876.

Jinnah oli vanhin seitsenhenkisestä sisarparvesta, joka oli syntynyt Mithibai and Jinnahbhai Poonjalle. Hänen isänsä Jinnahbhai (1857–1901) oli varakas gujaratikauppias, joka muutti Sindhiin Kathiawarista ennen Jinnahin syntymää. Hänen isoisänsä oli ksatriyat-kastiin (poliittisen ja sotilaallisen vallan omaava kasti) kuuluva bhati Poonja Gokuldas Panelin kylästä, Gondalin valtiosta, Kathiawarista. Perhe oli muuttanut Kathiwariin Shiwalista Multanin lähistöltä. Osa lähteistä arvelee, että Jinnahin esi-isät olivat islamiin kääntynyttä hinduaatelistoa. Rajputit eli hinduaatelisto ovat ksatriyat-kastiin kuuluva ryhmä, jonka väitetään periytyvän muinaisista kuninkaallisista ksatriyat-sotilasdynastioista. Hinduaatelisto on ollut kautta aikain merkittävässä asemassa Intiassa.

Perheen esikoista Muhammad Alia seurasivat kuusi muuta sisarusta: veljet Ahmad Ali, Bunde Ali ja Rahmat Ali sekä siskot Maryam, Fatima ja Shireen.

Jinnahin uskonnollisuus on aina ollut kiistelyiden ja väittelyiden kohteena, varsinkin kun kyse on Intian muslimiliikkeen johtajasta. Jinnah ei ollut mitenkään harras muslimi, vaan pukeutui lähinnä eurooppalaisiin pukuihin ja puhui englantia enemmän kuin äidinkieltään gujaratia. Lapsuudessaan hänen kotonaan puhuttiin kutchia, sindhiä, urdua ja englantia. Käytännössä englanti oli hänen äidinkielensä. Jinnah esimerkiksi piti whiskystä ja kerrotaan hänen syöneen sianlihaa. Hän oli omaksunut länsimaalaisen makutottumuksensa, elämäntapansa ja mieltymyksensä pääasiassa briteiltä. Jinnahin perhe kuului šiialaisten ismailiittien khoja-lahkoon, mutta myöhemmin hän kääntyi šiialaisuuden valtasuuntaukseen kaksitoistašiialaisuuteen. Toisaalta joskus on väitetty hänen ollen sunnimuslimi, mutta yleensä Jinnah indentifioi itsensä vain pelkästään muslimiksi. Jinnahilla islam tarkoitti lähinnä tiettyä kulttuuripiiriä, joka muodosti oman erillisen yhteisönsä ja osansa Intiassa.

Nuori levoton opiskelija Jinnah opiskeli useissa kouluissa: Sindh Madrasatul Islam-lukiossa Karachissa, hetken ajan Gokal Das Tej Primary Schoolissa Bombayssa ja lopulta kristillisen lähetysseuran lukiossa Karachissa, jossa hän suoritti Bombayn yliopiston järjestämän ylioppilastutkinnon 16-vuotiaana.

Samana vuonna 1892 Jinnahilla tarjottiin harjoittelijan paikkaa Graham's Shipping and Trading Companyn toimistosta Lontoossa. Tällä yrityksellä oli tärkeitä liiketoimia Jinnahbhai Poonjan karachilaisen yrityksen kanssa. Ennen lähtöään Englantiin hän meni naimisiin äitinsä tahdosta etäisen kaksi vuotta nuoremman serkkunsa Emibai Jinnahin kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Emibai kuoli muutaman kuukauden kuluttua. Myöhemmin Jinnahin asuessa Englannissa hänen äitinsä kuoli. Lontoossa Jinnah pian jätti työpaikkansa ja aloittaakseen lakiopintonsa liittymällä Lincoln's Inniin. Lincoln's Innin vastaanottotiskin luona oli lista kymmenestä tuomarista kautta-aikain ja listan ensimmäisenä nimenä oli Muhammed. Tämä oli ainut syy siihen, miksi Jinnah päätti aloittaa lakiopintonsa Lincoln's Innissä. Kolmen vuoden opiskeluiden jälkeen 19-vuotiaana hänestä tuli nuorin intialainen, joka valmistunut lakimieheksi Englannissa. Näihin aikoihin Jinnah kiinnostui myös politiikasta. Intialaisista poliitikoista hän ihaili erityisesti Dadabhai Naorojia ja Sir Pherozeshah Mehtaa, joista edeltävää hän oli yhdessä opiskelijatovereidensa kanssa nostamassa Britannian parlamenttiin ensimmäiseksi aasialaiseksi. Vaikka Englannissa olonsa aikana Jinnah oli kehittänyt aika paljonkin brittiläistä imperiumia ymmärtäviä näkemyksiä Intian itsehallinnosta, hän kuitenkin aina tuomitsi brittiläisten viranomaisten ylimielisyyden ja näiden harjoittaman syrjinnän intialaisia kohtaan.

Viimeisen lukuvuotensa lukuvuotensa aikana Englannissa, Jinnah joutui kovan paineen alle, kun hänen isänsä liiketoimet romahtivat. Siirryttyään Bombayhin hänestä tuli menestyvä lakimies saaden mainetta erityisesti sen jälkeen, kun hän voitti vuonna 1905 niin sanotun "Kokousjupakan" (Caucus Case) asianomistajansa nationalistijohtaja Sir Pherozeshah Mehtan hyväksi. Hänen maineensa taitavana asianajajana sai intialaisjohtaja Bal Gangadhar Tilakin palkkaamaan hänet vuonna samana vuonna puolustusasianajajakseen Bombayn korkeimpaan oikeuteen, jossa häntä syytettiin kansankiihotuksesta. Jinnah yritti osoittaa, ettei intialaisen vaatimus oman maansa vapaudesta ja itsehallinnosta ole kansankiihotusta, mutta Tilak sai silti ankaran vankeustuomion.

Näihin aikoihin Jinnah rakennutti kodikseen Bombayn Malabar-kukkulan hienostoalueelle ison kartanotyyllisen talon joka myöhemmin sai nimenkin Jinnah House.

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1896 Jinnah liittyi Intian kansalliseen kongressipuolueeseen (Indian National Congress), joka oli suurin intialainen poliittinen organisaatio. Kuten enemmistö kongressipuolueen jäsenistä tuohon aikaan, Jinnah ei kannattanut välitöntä itsenäisyyttä, vaan katsoi brittiläisten vaikutteiden koulutuksessa, laissa, kulttuurissa ja teollisuudessa olevan hyödyksi Intialle. Jinnahista tuli tuli Majesteettisen lakiasäätävän neuvoston jäsen. Neuvosto oli eräänlainen lakisäätävä parlamentti, mutta käytännössä sillä ei ollut oikeata valtaa tai auktoriteettia, vaan sen edustajisto koostui lähinnä nimitetyistä lojalisteista ja eurooppalaisista. Kuitenkin Jinnahilla oli vaikutusvaltaa lapsiavioliittoja rajoittaneen lain (Child Marriages Restraint Act) ja muslimien uskonnollisten waqf-lahjoitusten hyväksymisessä. Hänet myös nimitettiin Sandhurst-komiteaan, joka auttoi Intian sotilasakatemian perustamisessa Dehra Duniin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Jinnah asettui muiden intialaisten maltillisten kanssa tukemaan Britannian sotatoimia toivoen, että intialaiset saisivat palkkioksi tästä poliittisia vapauksia.

Mahatma Gandhin hindukeskeinen politiikka pakotti Jinnahin jättämään Kongressipuolueen. Jinnah oli alun perin vältellyt liittymistä Yleisintialaiseen muslimiliitto on (engl. All India Muslim League) pitäen sitä liian muslimisuuntautuneena. Lopulta hän kuitenkin liittyi Muslimiliittoon vuonna 1913 ja tuli valituksi kolme vuotta myöhemmin Lucknowin neuvotteluiden puheenjohtajaksi. Jinnahista tuli Lucknowin sopimuksen arkkitehti. Sopimus loi yhteisen linjan Kongressipuolueen ja Muslimiliiton välille itsehallintoa käsittelevissä kysymyksissä sekä näin ollen pystytti yhteisen yleisintialaisen rintaman brittien vastapuoleksi.

Jinnah oli myös tärkeässä asemassa Yleisintialaisen itsehallintoliiton (All India Home Rule League) perustamisessa vuonna 1916. Yhdessä Annie Besant, Tilak ja Jinnah vaativat itsehallintoa (engl. home rule) Intialle samaan tapaan kuin Kanadan, Uuden Seelannin ja Australian dominioilla oli. Jinnah johti liiton Bombayn hallintopiirin jaostoa. Vuonna 1918 Jinnah avioitui toisen vaimonsa 24 vuotta nuoremman Rattanbai "Ruttie" Petitin kanssa. Petit oli Jinnahin ystävän Sir Dinshaw Petitin nuori muodikas tytär, joka kuului Bombayn zarahustralaisen yhteisön eliittiin. Odottamattomasti morsiamen perhe vastusti kovasti avioliittoa, kuten myös puhdasoppiset muslimit. Rattanbai hylkäsi perheensä ja kääntyi muodollisesti islamiin omaksuen uudeksi nimekseen Maryam Jinnah, jota hän ei kuitenkaan käyttänyt jättäen nimen vain viralliseksi. Samalla Rattanbai hylkäsi parsi yhteisön. Pariskunta jäi asumaan Bombayhin ja he säännöllisesti matkustivat eri puolilla Intiaa ja Eurooppaa. Vuonna 1919 pariskunta sai ainoan lapsensa tytär Dina Jinnahin.

14 kohdan ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jinnahin ongelmat kongressipuolueen kanssa alkoivat Mohandas Gandhin suosion etenemisestä vuonna 1918. Gandhi kannatti väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta ja hinduarvoja, jotta saavutettaisiin kaikille aasialaisille Swaraj (itsenäisyys tai itsehallinto). Jinnah oli eri mieltä ja sanoi, että ainoastaan perustuslaillinen kamppailu voisi johtaa itsenäisyyteen. Toisin kuin enemmistö kongressipuolueen johtajista, Gandhi ei pukeutunut länsimaalaisesti, pyrki mieluummin käyttämään äidinkieltään gujaratia englannin sijaan ja oli syvästi uskovainen hindu. Gandhin johtamistyyli sai suurta suosiota intialaisten keskuudessa. Jinnah kritisoi Gandhin tukea Khilafat-liikkeelle, jota hän piti lähinnä uskonkiihkoisena ilmiönä. Khilafat-liike oli Brittiläisessä Intiassa toiminut Ottomaanien sulttaanikuntaa puolustanut muslimiliike, joka pyrki ensimmäisen maailmansodan aikana irrottamaan Britannian Turkin vastaisesta sodasta. Sodan jälkeen Khilafat-liike pyrki vaikuttamaan Britanniaan, jotta tämä tukisi Ottomaanien sulttaanikunnan säilyttämistä sodan jälkiselvittelyissä. Intiassa Khilafat- liikkeestä tuli osa Intian itsenäisyysliikettä. Liikettä on joskus luonnehdittu varhaislamistiseksi.

Erotessaan Intian kongressipuolueesta vuonna 1920 Jinnah esitti profeetallisen ennustuksen, että Gandhin taistelukeinot johtaisivat hindujen ja muslimien jakoon erillisiksi yhteisöiksi. Tultuaan Muslimiliiton johtajaksi Jinnah vedettiin mukaan kongressin kannattajien ja brittien kannattajien väliseen kamppailuun. Vuonna 1927 Jinnah aloitti hindu- ja muslimijohtajien väliset neuvottelut, jotka koskivat tulevaa perustuslakia. Samaan aikaan käytiin taistelua Simonin komissiota vastaan. Se oli Sir John Simonin johtama seitsemästä Britannian parlamentin jäsenestä koostunut komissio, joka oli lähetetty Intiaan tekemään uutta perustuslaillista uudistusta. Nehru kannatti uudelle Intian dominiolle federalistista mallia, jossa kuitenkin paikallistason valta olisi viime kädessä sidottu Intian keskushallintoon. Jinnah ja Muslimiliitto taas halusi enemmän paikallista valtaa, jossa muun muassa vaalipiirit olisi jaettu vähemmistöjen mukaan. Nehrun Intian kokonaisuutta korostava ja vähemmistöt vähemmän huomiolle jättänyt ehdotus ei ollut muslimeille suosiollinen. Vaikka Koillis- ja Luoteis-Intiassa muslimit olivat enemmistöasemassa, olisivat he aina vähemmistö koko Intian keskushallinnossa. Kompromissiehdotukseksi Jinnah julkaisi 28. maaliskuuta 1929 14 kohdan ohjelman (14 points of Mr. Jinnah), joka pyrki takaamaan muslimien oikeudet uudessa itsehallinnollisessa Intiassa.

Itsenäinen Pakistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1940 alkaen Jinnah vaati erillistä Pakistanin valtiota. Kun kävi ilmeiseksi, että Britannia vetäytyy Intiasta, hän vaati vuonna 1946 Intian jakamista hindu- ja muslimivaltioiksi[2] eli Hindustaniksi (nimea jota Jinnah käytti Intiasta viitaten alueen hinduenemmistöön) ja Pakistaniksi. Hän julisti, että muslimit ovat erillinen kansakunta ja siksi heillä on oikeus omaan valtioon. Tämä toteutui vuonna 1947, kun poliittiset levottomuudet riistäytyivät verisiksi, ja britit nopeuttivat vetäytymistään. Jinnah oli maan kenraalikuverööri vuodet 1947-1948.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mohammed Ali Jinnah Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.7.2013.
  2. a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 870. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  3. Seppo Zetterberg (suomalaisen laitoksen päätoim.): Muutosten vuosisata 9, s. 194-5. Lähteessä on virheellisesti, että Jinnah olisi ollut presidentti. – Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade.. Suom. Jukka Forslund. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18426-8.