Sarojini Naidu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mahatma Gandhi ja Sarojini Naidu Lontoossa

Sarojini Naidu (tunnettu myös lempinimellä Bharatiya Kokila (Intian satakieli), 13. helmikuuta 18792. maaliskuuta 1949) oli intialainen lapsinero, vapaustaistelija ja runoilija. Naidu oli ensimmäinen nainen, josta tuli Intian kansalliskongressin puheenjohtaja ja intialaisen osavaltion kuvernööri.[1]

Nuoruus ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarojini Chattopadhyaya syntyi Hyderabadissa, Intiassa. Hän oli tiedemies-filosofi Aghornath Chattopadhyayan ja runoilija Barada Sundari Devin vanhin tytär.

Naidu saavutti kansallista kuuluisuutta päästessään jo 12-vuotiaana Madrasin yliopistoon. Hänen isänsä halusi hänestä tulevan matemaatikko tai tiedemies, mutta Naidu oli rakastanut runoutta jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Isänsä tuella hän kirjoitti persian kielellä näytelmän nimeltä Maher Muneer. Persian lisäksi Naidu osasi puhua urdua, telugua, englantia ja bangalia. 16-vuotiaana hän matkusti Englantiin opiskelemaan kahteen yliopistoon, aluksi Lontoon King's Collegeen ja sitten Cambridgen Girton Collegeen.

15-vuotiaana Naidu tapasi lääkäri Muthyala Govindarajulun, johon hän rakastui. Govindarajulu oli kotoisin Etelä-Intiasta. Saatuaan opintonsa päätökseen 19-vuotiaana, Naidu meni naimisiin hänen kanssaan aikana, jolloin eri kastien väliset liitot eivät olleet sallittuja. Heidän avioliittonsa oli hyvin onnellinen ja he saivat neljä lasta.

Vapaustaistelun aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naidu liittyi Intian itsenäisyysliikkeeseen, joka oli perustettu Bengalin jakamisen jälkeen vuonna 1905. Vuosina 19031917 hän oli yhteydessä sellaisiin suurnimiin kuin Gopal Krishna Gokhale, Rabindranath Tagore, Muhammad Ali Jinnah, Annie Besant, C.P.Rama Swami Iyer, Mohandas Gandhi ja Jawaharlal Nehru.

Vuosina 19151918 Naidu esitelmöi kaikkialla Intiassa nuorten hyvinvoinnista, työväen arvosta, naisten vapautuksesta sekä nationalismista. Vuonna 1925 hänet valittiin ensimmäisenä naisena Intian kansalliskongressin puheenjohtajaksi.

1919 Mohandas Gandhi organisoi vastarintakampanjan, johon Naidu liittyi ensimmäisenä. Hallitus kuitenkin esti mielenosoitukset. Heinäkuussa 1919 Naidusta tuli Home Rule League’n suurlähettiläs Englantiin. Vuonna 1920 hän palasi Intiaan. 1924 Intian kansalliskongressi valtuutti Naidun Itä-Afrikan Intian kongressiin. Itä-Afrikassa hän piti myös esitelmiä.

Lokakuussa 1928 Naidu saapui New Yorkiin. Siellä hän huolestui afroamerikkalaisten ja intiaanien epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Palatessaan Intiaan hänestä tuli Congress Working Committee’n jäsen.

Mahatma Gandhi ja Sarojini Naidu suolamarssin aikana vuonna 1930

Tammikuun 26. päivä vuonna 1930 kansalliskongressi julisti Intian itsenäiseksi. Toukokuussa Gandhi pidätettiin ja hieman tämän jälkeen myös Naidu pidätettiin. Hän joutui viettämään vankilassa useita kuukausia. Tammikuussa 1931 heidät molemmat vapautettiin. Myöhemmin tuona vuonna Naidu ja Gandhi pidätettiin jälleen. Lopulta Naidu päästettiin vapaaksi heikon terveydentilansa vuoksi. 1942 Gandhi järjesti Quit India –protestin, johon myös Naidu osallistui. Tämän seurauksena heidät molemmat passitettiin vankilaan, jossa he joutuivat olemaan 21 kuukautta. Naidun ja Gandhin välille muodostui lämmin ystävyyssuhde.

Elokuussa 1947 Intian itsenäistyessä, Naidusta tuli Intian ensimmäinen naispuolinen kuvernööri Uttar Pradeshin osavaltioon. Kesken toimikautensa hän menehtyi vuonna 1949.

Naidun nimi tulee aina olemaan Intian kultaisessa historiassa. Hänet muistetaan innoittavana runoilijana ja pelottomana vapaustaistelijana. Intiassa Naisten päivää vietetään hänen syntymäpäivänään, 13. helmikuuta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sarojini Naidu Encyclopedia Britannica. Viitattu 19.7.2013.