Mikko Franck
Wikipedia
Mikko Ilmari Franck (s. 1. huhtikuuta 1979 Helsingissä) on suomalainen kapellimestari.
Franck aloitti viulunsoiton opiskelun viisivuotiaana ja opiskeli Sibelius-Akatemian lisäksi myös Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Israelissa. Orkesterinjohtamisen opinnot hän aloitti ensin yksityisesti Jorma Panulan johdolla ja vuosina 1996–97 Sibelius-Akatemiassa muun muassa Eri Klasin ja Atso Almilan johdolla. Kapellimestaridiplomin Franck suoritti vuonna 1998.
Franckin kapellimestariura on ollut vahvassa nousussa: hän on johtanut Pohjoismaisten sinfoniaorkestereiden lisäksi muun muassa Berliinin filharmonikkoja, Münchenin filharmonikkoja, Chicagon sinfoniaorkesteria, New Yorkin filharmonikkoja, Lontoon sinfoniorkesteria ja Los Angelesin filharmonikkoja. Franck toimi Belgian kansallisen orkesterin taiteellisena johtajana vuodesta 2002 kesään 2007 asti. Kangasniemen Musiikkiviikkojen taiteellisena johtajana Franck on toiminut syksystä 2002.
Elokuussa 2006 Franck aloitti Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarina, mutta irtisanoutui yllättäen 14. helmikuuta 2007. Irtisanoutumisen syyksi Franck ilmoitti näkemyserot talon johdon kanssa. Vuoden irtisanomisajasta johtuen Mikko Franckin töiden Kansallisoopperassa piti päättyä 14. helmikuuta 2008. Franckin irtisanoutumisen jälkeen Kansallisoopperan hallintoneuvosto, hallitus, pääjohtaja ja säännöt vaihtuivat. Pääjohtaja Erkki Korhosen eron jälkeen Franck toimi oopperan taiteellisen toimikunnan puheenjohtajana. Kansallisoopperan hallitus päätti marraskuussa 2007 valita Franckin oopperan taiteelliseksi johtajaksi ja uudelleen ylikapellimestariksi.[1] Lopullisen nimityksen oopperan säätiön hallitus teki joulukuussa 2007. Franck aloitti uudessa tehtävässään vuoden 2008 alussa ja hänen sopimuksensa on voimassa vuoden 2011 heinäkuun loppuun asti. Sopimus sisältää option kahden vuoden jatkoajasta. Franck vastaa oopperan ohjelmiston ja konserttien taiteellisesta suunnittelusta pääjohtaja Päivi Kärkkäisen alaisuudessa.[2]
[muokkaa] Levytyksiä
- Jean Sibelius – Lemminkäinen-sarja ja sävelruno Satu (En Saga) Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine 953; 2000)
- Jean Sibelius kokoelmalevy, jolla edellinen sävelruno Satu (En Saga) (Ondine 992 ; 2001)
- Pjotr Tsaikovski – VI Sinfonia in h-molli, Op. 74 "Pateettinen" sekä Einojuhani Rautavaara – Apotheosis, molemmat Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine 1002; 2003)
- Einojuhani Rautavaara – "tragedia buffa" -ooppera Auringon talo Oulu Sinfonian kanssa (Ondine 1032; 2004)
- Einojuhani Rautavaara – ooppera Rasputin Suomen kansallisoopperan orkesterin sekä Suomen kansallisoopperan kuoron kanssa: (Ondine 1002; 2005)
- Einojuhani Rautavaara – ensimmäinen sinfonia, Adagio Celeste ja Book of Visions Belgian kansallisorkesterin kanssa (Ondine 1064; 2006)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomat 22.11.2007
- ↑ http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/oikea/id77877.html

