New Yorkin filharmonikot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
New Yorkin filharmonikoiden konserttisali Avery Fisher Hall, joka on osa Lincoln Center for the Performing Arts -keskusta.
Leonard Bernstein ja New Yorkin filharmonikoiden jäseniä televisiolähetyksen harjoituksissa.

New Yorkin filharmonikot on Yhdysvaltain vanhin, vuonna 1842 perustettu sinfoniaorkesteri. Se esiintyy New Yorkin kaupungissa Lincoln Centerin Avery Fisher Hallissa ja on ns. Big Five -orkesteri.

Orkesterin historia alkoi, kun Ureli Corelli Hill perusti vuonna 1842 New Yorkin filharmonisen sinfoniaseuran, (Philharmonic Symphony Society of New York). Orkesterin ensimmäinen konsertti oli 7. joulukuuta samana vuonna, teoksina kuultiin Beethovenin viides sinfonia. New Yorkissa oli ollut muitakin orkestereita aiemmin, mutta niiden toiminta oli ollut lyhtyikäistä. Filharmonikkojen suosio kuitenkin kasvoi, orkesterivakanssien kasvaessa koko 1800-luvun. Vuosisadan loppupuolella orkesteri sai kuitenkin kilpailla suosiosta muiden orkesterien kanssa, muun muassa Bostonin sinfoniaorkesteri teki säännöllisiä vierailukonsertteja New Yorkiin.

Vuonna 1893 New Yorkin filharmonikot kantaesittivät Anton Seidlin johdolla Antonín Dvořákin yhdeksännen sinfonian, Uudesta maailmasta, mikä auttoi orkesteria kohottamaan kansainvälistä profiiliaan. Silti vasta vuonna 1909 orkesterin uudelleenjärjestelyiden kautta siitä tuli ammattilaisorkesteri. Gustav Mahlerista (silloinen kysytty kapellimestari mutta nyttemmin tunnetumpi säveltäjänä) tuli tämän uuden ammattilaisorkesterin ensimmäinen taiteellinen johtaja sekä kapellimestari.

Filharmonikot ovat säännöllisesti tilanneet nykysäveltäjiltä uusia teoksia, ja orkesteri on ollut monesti teknisten keksintöjen ensimmäisiä hyödyntäjiä. Se oli ensimmäisiä suuria orkesterita, jotka soittivat suorana radioitavan konsertin, vuonna 1922. Vuonna 1928 filharmoninen sinfoniaseura (Philharmonic Symphony Society), joksi sitä silloin yleisesti kutsuttiin, liittyi yhteen pitkäaikaisen kilpailijansa New Yorkin sinfoniaorkesterin kanssa muodostaakseen New Yorkin Filharmonisen sinfoniaorkesterin (Philharmonic-Symphony Orchestra of New York), joka myöhemmin omaksui nykyisen nimensä New Yorkin filharmonikot (New York Philharmonic).

Vuodesta 1930 orkesteri alkoi lähettää koko Yhdysvaltain laajuisia radioituja konserttilähetyksiä – tämä perinne on jatkunut näihin päiviin asti. Vuodet 1937–1954 orkesterilla oli uusi kilpailija: NBC Symphony Orchestra, jonka kotipaikka oli myös New York. Tätä orkesteria johti New Yorkin filharmonikkojen entinen kapellimestari Arturo Toscanini ja maksoi soittajille korkeampaa palkkaa. Se mahdollisti monien huippusoittajien kiinnittämisen orkesteriin.

New Yorkin filharmonikoilla on maine myös musiikillisena kasvattajana. Orkesterin Young People's Concerts -sarja, jonka aloitti Ernest Schelling 27. maaliskuuta 1924 ja jonka teki kuuluisaksi Leonard Bernstein, lähetettiin radioteitse valtakunnallisesti.

Orkesteri toimi virallisesti Carnegie Hallissa vuoteen 1962 asti, jolloin se muutti nykyiseen kotiinsa Avery Fisher Halliin, joka on osa Lincoln Centeriä New Yorkin kaupungissa. Kesäkuussa 2003 filharmonikot julistivat suunnitelmansa palata Carnegie Halliin vuoteen 2006 mennessä; paineen alla, Lincoln Center lopulta hyväksyi moniin parannusehtoihin (muun muassa akustiikan parantaminen) pitääkseen orkesterin siellä. Nämä lupaukset ovat johtaneet siihen, että ainakin lähitulevaisuudessa orkesteri pysyy Lincoln Centerissä.

Gramophone-lehden raati sijoitti newyorkilaisorkesterin sijalle 12 vuoden 2008 orkesteriäänestyksessään.[1]

Luettelo musiikillisista johtajista (Music directors)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NB Yhdysvalloissa Music Director tarkoittaa taiteellista johtajuutta sekä pääkapellimestariutta.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1934 saksalainen Wilhelm Furtwängler nimitettiin filharmonikkojen taiteelliseksi johtajaksi, mutta hän vetäytyi väitettyjen, myöhemmin aiheettomiksi osoitettujen natsisympatioiden vuoksi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The world's greatest orchestras. Gramophone, 2008, nro December, s. 37.