Melodifestivalen 2009

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Melodifestivalen 2009 oli ruotsalainen laulukilpailu, joka käytiin vuonna 2009 helmi- ja maaliskuussa. Siinä valittiin 49. Ruotsia edustava laulu Euroviisuissa ja se oli 48. Melodifestivalen. Viisi semifinaalia pidettiin Göteborgissa, Skellefteåssa, Leksandissa ja Malmössä.

Viiden semifinaalin jälkeen 11 laulua pääsi finaaliin, mikä kisattiin Tukholmassa. Tuomarien ja katsojien äänestyksen jälkeen voittaja oli oopperalaulaja Malena Ernman pop/ooppera-laulullaan "La voix".

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset säännöt otettiin käyttöön vuonna 2002. Kilpailu koostuu viidestä semifinaalista, joista neljässä kisaa kahdeksan laulua, joista kaksi parasta pääsevät suoraan finaaliin ja kolmas ja neljäs viimeiseen semifinaaliin nimeltä Andra Chansen, "toinen tilaisuus". Siinä kahdeksan laulua kilpailevat pudotusperiaatteella siihen asti, kun jäljellä on enää kaksi laulua, jotka pääsevät finaaliin. Finaaliin pääsevät laulut valitaan julkisen puhelinäänestyksen perusteella. Finaalissa on kymmenen laulua, joista 11 tuomaria ja kansa äänestää parhaan. Sekä tuomaristolla että kansalla on 50% ääniosuus kaikista äänistä.

Vuoden 2009 kilpailussa otettiin käyttöön muutamia muutoksia: neljään ensimmäiseen semifinaaliin lisättiin kaksintaistelu-osuus, jossa ensimmäiseksi ja neljänneksi tullut laulu kilpailevat keskenään ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailevat toisiaan vastaan. Myös lavalla sallitun ihmismäärän koko kasvoi aiemmin olleesta kuudesta kahdeksaan ja taustalaulu sai olla etukäteen nauhoitettu, mutta pääesityksen tuli olla laulettu lavalla. Kilpailuun lisättiin myös kahdestoista, kansainvälinen, tuomari.

Yksityiskohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. syyskuuta 2008 ilmoitettiin kuusi paikkakuntaa, jotka isännöisivät semifinaaleja ja finaalia. Ensimmäinen semifinaali ilmoitettiin olevan Göteborgissa, seuraavat Skellefteåssa, Leksandissa ja Malmössä. Toinen mahdollisuus -kierros taas olisi Norrköpingissä ja finaali Tukholmassa.

Myös kilpailun päivämäärät ilmoitettiin: ensimmäinen semifinaali pidettäisiin 7. helmikuuta ja semifinaaliset päättyisivät lopulta 14. maaliskuuta käytävään finaaliin.

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuun haki peräti 3 440 laulua, mikä oli uusi ennätys. Niistä 28 valittiin semifinaaleihin. Valitut laulut paljastettiin 14. lokakuuta, mutta niiden esittäjiä ei vielä kerrottu. Se ei kuitenkaan lopettanut keskustelua siitä, ketkä kilpailisivat edustuspaikasta Euroviisuissa.

18. marraskuuta paljastettiin kahdeksan ensimmäistä osallistujaa: Alcazar, BWO, Måns Zelmerlöw, Lasse Lindh, Caroline af Ugglas ja Sarah Dawn Finer, kuten myös Emilia and Jennifer Brown.

23. marraskuuta kerrottiin, että The Scotts kilpailisi kappaleella "Jag tror på oss", minkä jälkeen kerrottiin myös seuraavat kilpailijat, joista kukaan ei ollut kilpaillut Melodifestivalen-kilpailussa ennen: H.E.A.T, Jonathan Fagerlund, Maja Gullstrand, Mikael Rickfors, Molly Sandén, Next 3, ja Rigo & The Topaz Sound feat. Red Fox.

Kuusi muuta kilpailijaa paljastettiin 2. joulukuuta: Idol-voittaja Agnes Carlsson, Shirley Clamp, Lili & Susie, Amy Diamond, Sofia Berntson ja Velvet.

Päivää ennen kuin SVT paljasti seuraavat kilpailijat, huhuttiin että Viron vuoden 2002 kilpailija Sahlene ja Norjan vuoden 2008 kilpailija kilpailisivat duetolla. Seuraavana päivänä kerrottiin neljä seuraavaa kilpailijaa, Susanne Alfvengren, the Thorleifs, Nina Söderquist ja Cookies 'n Beans.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.