Matti Kurki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Matti Kurki on kansantaruissa esiintyvä pirkkalaispäällikkö. Matti Kurki -aiheisia kansantarinoita on talletettu paljon Vesilahden ja Pirkkalan ympäristössä, mutta myös kauempaa aina Lappia myöten. Ensimmäinen kirjallinen lähde Matti Kurki -aiheisista tarinoista on 1600-luvulta. Matti Kurkea on joskus pidetty todellisena historiallisena hahmona, mutta tämän tueksi ei ole mitään todisteita.

Matti Kurjen isoisä oli tarinoiden mukaan koko Satakunnan kuningas. [1]

Tunnetuin Matti Kurki -tarina koskee Maamme kirjassakin kuvattua kaksintaistelua novgorodinkarjalaisen Pohdon kanssa. Taistelu olisi tarinoiden mukaan käyty sopimuksen mukaan Laukon kartanon mailla noin 500 metriä päärakennuksesta sijaitsevalla Pohdon saarella, muistuttaen skandinaavien holmgång- kaksintaistelua. Saarelle sai mennä vain kaksi soturia, joista vain toinen sai palata takaisin. Pohto ei noudattanut kaksintaistelun sääntöjä, vaan löi ennenaikaisesti Matti Kurjen oikean käden irti (toisissa tarinoissa vain muutamia sormia). Matti Kurki kuitenkin käytti miekkaansa vasemmalla kädellään, ja tappoi Pohdon. Pohdon kanssa Suomeen tunkeutuneet viholliset lähtivät tästä kuultuaan pakoon, ja heitä tapettiin suurin joukoin. Ruotsin kuningas kuuli voitosta, ja teki palkkioksi Kurjesta aatelisen.

Erääseen tarinaan liittyy kansanomainen selitys Kurki-nimen alkuperästä. Pohto olisi lyötyään sanonut tuskaisen Matin hyppivän kuin Kurki. Matti sanoi kuitenkin osaavansa myös lentää, ja löi Pohdon pään poikki.

Kansantarinoiden mukaan Matti Kurki olisi ollut Kurki-suvun kantaisä ja saanut Laukon kartanon maat palkkioksi urotöistään Ruotsin kuninkaan hyväksi. Henkilön epäillään eläneen 1200-luvun lopulla ja kyseinen kuningas oli luultavasti Maunu Ladonlukko. Legendan tarinat sijoittuvat ainakin ajalle ennen Pähkinäsaaren rauhaa

[muokkaa] Lähde

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä