Tykkivene Matti Kurki
| Tykkivene Matti Kurki | ||
|---|---|---|
 |
||
| Alustyyppi | tykkivene | |
| Miehistö | 5 + 52 | |
| Telakka | Schichaun telakka, Elbing, Saksa | |
| Vesillelasku | 8. joulukuuta 1892 | |
| Käyttöönotto | 1892 (Suomen merivoimille 1918) | |
| Käytöstä poistuminen | poistettu palveluksesta 1940 | |
| Mitat | ||
| Uppouma | 420 tonnia | |
| Pituus | 57,2 m | |
| Leveys | 7,0 m | |
| Syväys | 3,1 m | |
| Nopeus | 19 solmua | |
| Toimintasäde | - | |
| Voimanlähde | ||
| Koneisto | Höyryhiili | |
| Teho | 3 600 hv | |
| Aseistus | ||
| Aseistus |
alun perin 2 × 45 mm tykit ja kaksoistorpedoheitin Suomessa 2 × 102 mm Canet myöhemmin 1 × 76 mm |
|
| Miinat | 50 miinaa | |
Tykkivene Matti Kurki oli Suomen merivoimien tykkivene, joka oli rakennettu Saksassa (nyk. Puolassa) Elbingissä, Pommerin maakunnassa, Schichaun telakalla 1892. Sen alkuperäinen nimi oli Vojevoda (ven. Käskynhaltija).
Sisällysluettelo |
Alkuperä [muokkaa]
Alun perin Vojevoda ja sen sisaralus Posadnik (ven. Ruhtinas), kaksi osittain sotalaivaa ja osittain huvipurtta, rakennettiin Montenegron ruhtinaan Nikola Petrović-Njegošin tilauksesta hänen huvipurtensa saattajiksi. Sisustus oli loistokas: muun muassa salongit tilattiin Pariisista. Alkuperäisestä käyttötarkoituksesta johtuen alukset olivat korkeita ja kapeita, mikä teki niistä erittäin kiikkeriä ja siis merikelpoisuudeltaan hyvin huonoja.[1]
Alusten valmistuessa ruhtinas Nikola oli konkurssin partaalla eikä pystynyt maksamaan tilaustaan, jolloin hänen sukulaisensa Venäjän keisari Aleksanteri III suostui lunastamaan alukset. Hän osti ne ja teki niistä oman huvipurtensa saattajia. Alukset kelpasivat vartiotehtäviin suojaisissa satamissa ja tyynillä merimatkoilla.[1]
Posadnik lähetettiin Kaukoitään Venäjän–Japanin sodan aikana, mutta laivaston purjehtiessa myrskyssä Itämerellä purjehdusominaisuuksiltaan heikot alukset lähetettiin takaisin satamaan, joten alus vältti uppoamisen Tsushiman meritaistelussa.[1]
Alukset liitettiin 1907 Venäjän Itämeren laivastoon saattajiksi, jolloin niiden aseistuksen 47 millimetrin pääaseet vaihdettiin kahteen 57 millimetrin ja 40 kaliiperin tykkiin. Alukset aseistettiin 1910 uudelleen kahdella 75 millimetrin ja kahdella 57 millimetrin tykillä sekä kahdella konekiväärillä, ja samalla aluksista poistettiin torpedoputket.
Alustyypin erikoisuus oli siinä, että normaalien laivahöyrykattiloiden sijaan aluksissa oli kummassakin kaksi veturinkattilaa; tämä säästi tilaa ja teki hiilivarastojen kasvattamisen mahdolliseksi, mikä lisäsi toimintasädettä.[2]
Ensimmäiseen maailmansotaan [muokkaa]
Ensimmäisen maailmansodan alussa Posadnik ja Vojevoda määriteltiin miinaristelijöiksi. Alusten aseina oli 45-millimetrisiä tykkejä ja kaksoistorpedoheitin. Alukset sijoitettiin Poriin, jonne ne jäivätkin. Sotatoimiin ne eivät ottaneet varsinaisesti osaa.
Alukset hylätään Porin satamaan [muokkaa]
Vaikka enemmistö venäläisistä sotalaivoista olikin romahtaneen moraalin vuoksi jäänyt heitteille, oli entisten keisarin purren saattajien miehistöllä sen verran ammattiylpeyttä, että vallankumouksesta aika lailla syrjään jääneessä Porissa merimiesten kuri oli muihin satamakaupunkeihin verrattuna suorastaan mallikelpoinen; kun käsky palata Venäjälle saapui huhtikuussa 1918, alukset jätettiin laitureihinsa, koska Selkämeren vaikean jäätilanteen ja koko merialueen runsaiden miinakenttien vuoksi ei ollut mahdollista saada näitä täysin jäissä kulkuun kyvyttömiä aluksia meritse pois.
Suomen uudelle laivastolle [muokkaa]
Vojevoda liitettiin 1918 Suomen merivoimiin nimellä Matti Kurki. Alus sai nimensä 1200-luvulla eläneestä Matti Kurjesta. Alus oli jopa astiastoja myöten käyttökunnossa, joten määräaikaishuoltojen jälkeen alukset olivatkin jo toukokuussa merikunnossa.
Alusten aseistusta kuitenkin pidettiin epätarkoituksenmukaisena, joten suomalaiset vaihtoivat tilalle miinakiskot ja kaksi kappaletta 102-millimetrisiä Canet-tykkejä, jolloin alus samalla luokiteltiin tykkiveneeksi. Tykit olivat kuitenkin liian raskaita heikolle rungolle.
Täydessä vauhdissa kumpikin alus tärisi niin kovasti ettei takatykkiä voitu käyttää. Yleensäkin merelle lähtiessä tykit piti kiinnittää tiukasti paikoilleen erillisillä tukirakenteilla. Ampumaan pystyttiin vain tiukasti ankkuroituna tyynellä säällä; alukset olivat siis mitä selvimmin soveltuvia vain kone-, miinanlasku- ja tykkikoululaivoiksi; sotatoimiin niistä ei enää ollut — paitsi ehkä ammusten ja miinojen siirtokuljetuksiin ja tietysti kevyeen apualuskäyttöön. Tällaisiakaan tehtäviä ei koskaan tullut.
Matti Kurkea tarjottiin takaisin venäläisille vuonna 1919, mutta nämä eivät kelpuuttaneet niitä.
Esikuntalaivaksi [muokkaa]
Matti Kurki siirrettiin vuonna 1930 Helsingin laivastoaseman esikuntalaivaksi, johon se hienojen salonkiensa ansiosta sopikin hyvin, kunnes aluksen kattilat laitettiin syyskuussa 1939 lopulliseen lämmityskieltoon. Kattilat eivät kelvanneet edes keskuslämmityksen voimanlähteeksi — ajamaan niillä ei pystytty enää kevään 1939 jälkeen, vaan alusta liikuteltiin tarvittaessa hinaajalla. Raskaat tykit oli poistettu esikuntalaivakauden alkaessa, mutta miinakiskot jätettiin pysyväismääräyksen johdosta paikoilleen, jotta alusta pystyttäisiin käyttämään tarpeen vaatiessa miinojen siirtokuljetusten johtoaluksena. Kiskot säilyivätkin sitten romutukseen asti.
Talvisota kutsuu ilmatorjuntapatteriksi [muokkaa]
Matti Kurkea ei ikinä käytetty sodassa, ellei lasketa aluksen toimimista talvisodan alussa yhdellä 76,2 millimetrin Obuhov-tykillä varustettuna uivana ilmatorjuntapatterina Katajanokalla. Patterin miehistö majoitettiin aluksen loistokkaisiin upseeritiloihin, jota nuoret asevelvolliset muistelevat kaihoten. Sotaviiriä tai edes lippua alus ei enää nostanut, sehän oli vain uiva ilmatorjuntapatterin alusta.
Patterin etäisyydenmittaaja, tuolloin vielä meriupseerioppilas (sittemmin diplomiekonomi ja kirjailija) P-O Ekman kirjoitti tästä episodista Navigator-lehteen artikkelin Matti Kurjen talvisota. Artikkelin lopussa hän muisteli, että kun joutui komennetuksi tammikuussa 1940 rintamalle, hän näki ennen lähtöään Matti Kurjen makaavan entisellä paikallaan, takakansi tyhjänä ja messin kamiina kylmillään.
Veteraanin lähtö [muokkaa]
Aluksen palvelus päättyi lopullisesti sotien jälkeen, jolloin se romutettiin vähin äänin.
Arvollinen seuraaja [muokkaa]
Aluksen nimen peri vuonna 1962 Englannista uudeksi koululaivaksi ostettu Bay-luokan fregatti Porlock Bay, joka uudella nimellään palveli aina vuoteen 1974 asti; sillä palvelleet asevelvolliset ja värvätyt merisotilaat sekä kadettiupseerit ovat muodostaneet oman perinneyhdistyksensä, "MATTI KURJEN PURJEHTIJAT".
Lähteet [muokkaa]
- Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä, s. 27–28. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
- Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921, s. 297. Lontoo: Conway, 2006. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
