Malin kuningaskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Malin kuningaskunta
Manden Kurufa
1230n.1600
MALI empire BLANK.PNG
Malin kuningaskunta n. vuonna 1350
Valtiomuoto Kuningaskunta
Hallitsija Mansa
Pääkaupunki Niani
Uskonnot Islamin uskonto
Pinta-ala 1250: 100 000 km²
1500: 400 000 km²
Yleisimmät kielet Mandinkan kieli
Valuutta Kulta
Edeltäjä(t) Ghanan kuningaskunta
Seuraaja(t) Songhain kuningaskunta

Malin kuningaskunta perustettiin 1200-luvun alussa ja 1300-luvun puolivälissä se oli suurvalta, jonka alue oli paljon nykyistä Malia laajempi. Mandinkat polveutuvat Malin kuningaskunnan asukkaista. Maasta tuli kuuluisa Välimerenkin alueella erityisesti Timbuktun ja Walatan kaupunkien kautta Saharan yli käydyn kaupan ansiosta. Kuuluisa marokkolainen tutkimusmatkailija ibn Battuta kävi Malin kuningaskunnassa vuosina 1352 ja 1353, ja hänen matkakertomuksensa ovat tärkeä tietolähde kuningaskunnan asioista.

Mansa Kankan Musa I:n hallituskaudella 1312–1337 puolet maailman kullantuotannosta oli Malin alueella. Musa oli vakaumuksellinen muslimi ja hänen aikanaan islamilainen oppineisuus kukoisti. Timbuktun yliopisto kehittyi mahtavimmilleen, ja sinne virtasi opiskelijoita muista islamilaisista valtioista. Musa teki pyhiinvaelluksen Mekkaan 1324, ja ajan perinteen mukaisesti jakoi matkallaan kultalahjoituksia. Musan lahjoitukset olivat niin suuria että valtiontalous häiriintyi, mutta vastaavasti tieto retkestä ja sillä jaetusta kullasta toi Timbuktun maailmankartoille niin islamilaisessa kuin kristityssäkin maailmassa.

Malin suurvalta jakaantui pian Malin ja Songhain valtakunniksi. Malin suurvalta hajosi lopullisesti 1500-luvun lopussa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mansa Musa, Malin kuningas, kuvattuna kartassa 1300-luvulta.

Malin perustaminen tunnetaan lähinnä perimätiedon ja joidenkin kirjoitettujen arabilähteiden perusteella. Guinealaisen historioitsijan Souleyman Kantén mukaan Mali perustettiin 1200-luvun alkupuolella, mahdollisesti vuosien 1235–1236 välillä. Valtakunnan perustajana pidetään Sundiataa. Arabihistorioitsija Ibn Khaldun kirjoitti hänestä vuosisata myöhemmin. Hän kutsui Sundiataa nimellä Mari Jata ja kertoi tämän hallinneen 25 vuotta. Mandejen suullisissa tarinoissa eli jeliweissä Sundiata yhdisti aiemmin hajanaiset mandeheimot oman valtansa alle. Sundiata myös kukisti Ghanan kuningaskunnan valloittaneen Sumangurun ja Souleyman Kanté ajoitti Malin varsinaisen perustamishetken voiton jälkeen pidettyyn neuvostoon.[1]

Malin voitto avasi tien valtakunnan laajentumiselle kohti pohjoista, mikä puolestaan mahdollisti Malin hallita Saharan ylittävien kauppareittien toista päätä. Näin Mali sai myös hallintaansa tärkeät Taghazan suolakaivokset ja Takeddan kuparikaivokset. Mali laajeni myös länteen edelleen hallitakseen kauppareittejä. Itään ja etelään laajennuttiin ilmeisesti lähinnä maanviljelyn takia. Nigerjoesta ja sen varren kauppakaupungeista, kuten Djennistä, Timbuktusta ja Gaosta, kehittyi Malin keskus. Malista tuli myös Länsi-Afrikan voimakkain ja suurin mahti. Malin kultakausi koettiin Mansa Musan valtakaudella 1300-luvun alussa.[1]

1400-luvulta alkaen Mali joutui kahden eri paimentolaiskansan, maurien ja tuaregien, hyökkäysten kohteeksi. Samoihin aikoihin tähän asti Malin vallan alla olleet songhait kapinoivat Malia ja sen mande-eliittiä vastaan. Mali menetti muun muassa Timbuktun hallinnan tuaregeille vuonna 1433, mutta vielä vakavammaksi asiaksi osoittautui Songhain valtakunnan Sonni Alin valtaannousu – Sonni Ali karkotti tuaregit ja valtasi Nigerjoen kauppakeskukset oman valtansa alle. Mali joutui näin vetäytymään länteen. Uutta kauppaa syntyi portugalilaisten kanssa Atlantin rannikolla. Tämäkin kauppa osoittautui kuitenkin lopulta vahingolliseksi, sillä se kasvatti Malin vasallihallitsijoiden omaa valtaa rikastuttamatta koko valtakuntaa.[1]

1400-luvun loppupuolella fulanit kapinoivat Malia vastaan Futa Jalonin päällikkö Tenguellan johtamina. Fulanit valloittivat muun muassa Wolofin ja Futa Toron kuningaskunnat jättäen Malin hallintaan vain pienen maakaistaleen Gambiajoen varrella. Joelta oli kuitenkin yhteys Atlantille ja Malin oli mahdollista jatkaa kauppaa Portugalin kanssa. Portugali ei kuitenkaan suostunut myymään malilaisille heidän erityisesti haluamiaan tuliaseita. Portugalilaiset päätyivät myös auttamaan paikallisia hallitsijoita Malia vastaan, mikä johti usean pienen kuningaskunnan itsenäisyyteen Malista. 1500-luvun loppupuolella Malin hallitsija Mansa Mahmud IV yritti vielä laajentaa valtakuntaansa hyökkäämällä Marokon kimppuun. Marokko oli tuolloin vallannut Songhain valtakunnan alueita. Marokkolaisten tuliaseet veivät kuitenkin voiton. Mansa Mahmud IV:n kuoltua hänen viisi poikaansa jakoivat valtakunnan jäljellä olleet alueet ja 1600-lukuun mennessä Mali oli hävinnyt Afrikan kartalta.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kevin Shillington: Encyclopedia of African history, s. 918-922. Taylor & Francis Group, 2005. ISBN 1-57958-245-1. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.