Lindex

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lindexin logo
Lindex, Umeå, Sweden

Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiketjuista ja sillä on myymälöitä Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Keski-Euroopassa ja Lähi-idässä. Lindexin tuotevalikoimassa on muotimallistot naistenvaatteita, naisten alusvaatteita ja lastenvaatteita. Lindex on nykyään osa Stockmann-konsernia.

Lindexin historia [muokkaa]

Vuonna 1954 ruotsalaiset Ingemar Boman ja Bengt Rosell perustivat Fynd-nimisen alusvaatemyymälän Alingsåsiin, Ruotsiin. Pian tämän jälkeen ostettiin Göteborgista Lindex-niminen yritys, joka antoi nimensä tuleville myymälöille. 1960-luvulla otettiin valikoimaan alusvaatteiden lisäksi myös naistenvaatteita, erityisesti jumppereita ja puseroita. Toiminta laajeni yhä, ja ensimmäinen Lindex-myymälä avattiin Norjaan.[1]

1970-luvulla Lindex laajenti Ruotsissa ja Norjassa. Valikoima laajeni ja Lindex tulee tunnetuksi myös hameista ja housuista sekä lastenvaatteista. 1980-luku tarkoitti suuria muutoksia Lindexillä ja laajentuminen saavutti huippunsa. Sisäänostorutiinit muuttuvat paljon, kun lähes kaikki tekstiilituotanto muuttaa ulkomaille. Lindex kokeili uusia markkinoita, kuten Tanskaa, Isoa-Britanniaa ja Suomea, mutta 1980-luvun lopussa liiketoiminta keskittyy Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. Vuonna 1993 Lindex avaa ensimmäisen tuotantokonttorinsa Hongkongissa ja yritys alkaa tehdä tarkastuksia tehtailla, jotta varmistetaan että tavarantoimittajat eivät käytä lapsityövoimaa. Yrityksen vaatimukset tavarantoimittajille kasvavat ja tavarantoimittajia koskeva menettelyohje syntyi. 1990-luvulla yritys aloitti myös tosissaan tehdä ympäristötyötä. Vuonna 1995 käynnistyi Lindex Club, uskollisten asiakkaiden klubi. Vuosikymmenen lopussa yritys ostaa Fix-tuotemerkin, johon kuuluu laadukkaita ja värikkäitä lastenvaatteita.[1]

Lindex teki suuren satsauksen 2000-luvulla kehittäessään Lindex-konseptia. Lindex on ryhtynyt laajentamaan toimintaansa Itä-Eurooppaan avaten myymälöitä Baltiassa ja Tšekissä. Vuonna 2007 Lindex avasi Ruotsissa shop online -verkkokaupan, jossa on myynnissä noin 70 prosenttia Lindexin valikoimasta naistenvaatteita, alusvaatteita ja lastenvaatteita.[1]

Suomalainen, pörssissä listattu Stockmann tuli Lindexin uudeksi omistajaksi vuonna 2007. Stockmannin avulla avattiin ensimmäinen Lindex-myymälä Venäjälle, Pietariin vuonna 2008. Tämän lisäksi Lindex aloittaa franchising-toiminnan Lähi-idässä. Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiyrityksistä ja sillä on yli 440 myymälää 14 maassa ja verkkokauppa EU:n alueella sekä Norjassa..[2]

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.