Lehtohepokatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehtohepokatti
naaras
naaras
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Suorasiipiset Orthoptera
Alalahko: Ensifera
Yläheimo: Tettigonioidea
Heimo: Hepokatit Tettigoniidae
Suku: Tettigonia
Laji: viridissima
Kaksiosainen nimi
Tettigonia viridissima
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lehtohepokatti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehtohepokatti Commonsissa

Lehtohepokatti (Tettigonia viridissima) on hepokatteihin kuuluva hyönteislaji. Sitä tavataan laajalti Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa ja idässä aina Keski-Aasiaan ja Siperiaan asti. Lehtohepokatit ovat suhteellisen yksivärisesti vaalean vihreitä, ja ne ovat noin 30 millimetriä pitkiä. Laji viihtyy muun muassa puistoissa, lehtimetsissä ja niityillä. Lehtohepokatit eivät lennä mielellään, ja naaraat munivat munat maaperään, jossa ne talvehtivat.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtohepokatti on väriltään vaalean vihreä ja jokseenkin yksivärinen ilman mainittavaa kirjailua. Selkäpuolella on ruskea pitkittäisjuova. Siivet ovat kapeat ja ulottuvat aikuisella yksilöllä huomattavasti takaraajojen polvia pitemmälle. Myös takaruumis on selvästi siipiä lyhyempi, joskin naaraan miekkamainen, hieman alaspäin kaartuva munanasetin saattaa yltää lähes siivenkärkien tasalle. Takaruumiin kärjen perälisäkkeistä ylemmät ovat alempia pidemmät. Tuntosarvet ovat siimamaiset ja pitkät. Koiraan pituus on 25–34 mm, naaraan 26–37 mm.[1][2]

Samannäköinen laji on etenkin idänhepokatti, mutta joskus myös niittyhepokatti.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtohepokattia tavataan laajalti Euroopassa sekä Pohjois-Afrikassa. Idässä levinneisyysalue jatkuu Keski-Aasiaan ja Siperiaan asti.[1] Lajin levinneisyysalue Suomessa käsittää lounaissaariston ja Ahvenanmaan sekä eteläisen rannikkoalueen suurin piirtein Espoosta Uuteenkaupunkiin. Etelärannikon saarilla lajia tavataan ainakin Pyhtäälle asti.[3][1]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtohepokatti viihtyy niityillä, pensaikoissa, lehtimetsissä, puistoissa ja puutarhoissa. Etenkin koiraat kiipeävät mielellään korkealle lehtipuuhun tai pensaaseen. Vaikka joskus harvoin onkin tavattu lentäviä parvia, lehtohepokatti ei lennä mielellään vaan siirtyy jopa puusta toiseen kävellen. Se lentää yleensä vain pieniä matkoja. Kovaäänisestä sirityksestään huolimatta yksilöitä voi olla vaikeaa löytää niiden hyvän suojavärin vuoksi. Häirittynä hepokatti lopettaa sirityksen ja kääntyy oksan ympäri pois näkyvistä. Laji on kaikkiruokainen ja syö sekä kasveja että muita hyönteisiä.[1]

Hepokattien sirityksen voimakkuudessa ja äänensävyssä on huomattavia yksilöllisiä eroja. Lajin soidinääntä kuullaan pääasiassa iltapäivästä keskiyöhön heinäkuun puolivälistä syyskuuhun.[1] Soidinääni on tyypillisesti noin kymmenen sekuntia kestävä yhtäjaksoinen siritys, joka voi kuulua jopa 100 metrin päähän.

Naaras munii munat maaperään, jossa ne talvehtivat. Nymfit kuoriutuvat loppukeväästä, ja niistä muodostuu aikuisia yksilöitä heinäkuun lopulla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 67-70
  2. a b Tettigonia viridissima Biological Records Centre. Viitattu 30.11.2012. (englanniksi)
  3. Lehtohepokatteja nähty myös Miehikkälässä ja Kaunissaaressa Kymen Sanomat. Viitattu 5.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]