Niittyhepokatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Niittyhepokatti
Warzenbeißer (Decticus verrucivorus) m 02 (HS).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Suorasiipiset Orthoptera
Alalahko: Ensifera
Yläheimo: Tettigonioidea
Heimo: Hepokatit Tettigoniidae
Suku: Decticus
Laji: verrucivorus
Kaksiosainen nimi
Decticus verrucivorus
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Commons-logo.svg Niittyhepokatti Commonsissa

Niittyhepokatti eli kenttähepokatti (Decticus verrucivorus) on Euroopassa ja Siperiassa esiintyvä suurehko ja raskasrakenteinen hepokattilaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niittyhepokatin yleisväritys vaihtelee harmaanruskeasta tummanvihreään ja etenkin siivissä ja takaruumiissa on voimakasta tummaa kuviointia. Satunnaisesti pohjaväri voi olla jopa punertava. Tuntosarvet ovat pitkät ja ohuet. Siivet ovat kapeat ja ulottuvat jonkin verran takaruumista pitemmälle. Naaraan ylöispäin kaartuva munanasetin ulottuu selvästi siipiä pitemmälle. Keskiruumiin selkäpuolella on koko selkäkilven pituinen keskiharjanne. Ruumiin pituus on koiraalla 27–34 mm ja naaraalla ilman munanasetinta 30–40 mm.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sitä tavataan maan etelä- ja keskiosissa, joissa se on yleinen. Laji kuitenkin harvinaistuu pohjoista kohti. Levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan, vain pohjoisimmista ja eteläisimmistä osista se puuttuu. Idässä levinneisyys ulottuu Keski-Aasiaan.[1]

Isossa Britanniassa laji on uhanalainen ja rauhoitettu.[2]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niittyhepokatti elää nimensä mukaisesti lähinnä niityillä, kedoilla, kanervanummilla ja tienpientareilla kasvillisuuden joukossa. Joskus sitä tavataan soiltakin. Niittyhepokatti vaikuttaa suosivan jyrkkiä matalakasvustoisia rinteitä. Muista suurista hepokateista, kuten lehtohepokatista, poiketen laji sirittelee mieluiten kuumina kesäpäivinä auringonpaisteessa ja se sirittää vain päiväsaikaan. Äänenä on usein monta minuutia yhtäjaksoisesti kestävä kirkas siritys. Koiraat saattavat kokoontua ryhmiksi, joissa ne kutsuvat naaraita yhdessä. Hepokatin siritys voi kuulua jopa 50 metrin päähän.[1]

Ravinnokseen niittyhepokatti käyttää pääasiassa tuoreita kasvinosia, vain harvoin muita hyönteisiä. Laji kykenee lentämään, mutta tekee sitä varsin harvoin ja silloinkin vain aivan lyhyitä matkoja. Eläin viihtyy lähellä maanpintaa ja häirittynä pakenee hyppien ja kätkeytyy kasvillisuuden joukkoon.[1]

Käsiteltäessä niittyhepokatti voi purra haavan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 75–78
  2. http://webarchive.nationalarchives.gov.uk/20110303145213/http://ukbap.org.uk/UKPlans.aspx?ID=257