Kutná Hora

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kutná Hora
Näkymä kaupunkiin.
Näkymä kaupunkiin.
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Map cz Kutná Hora kroton.svg

Koordinaatit: 49°57′N, 15°16′E

Valtio Tšekki
Lääni Keski-Böömi
Piirikunta Kutná Hora
Perustettu 1200-luvulla
Hallinto
 – Pormestari Ivo Šalátek
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 33.05 km²
Korkeus 254 m
Väkiluku (2009) 21 646
Aikavyöhyke UTC+1
 – Kesäaika UTC+2

Kutná Hora (saks. Kuttenberg) on kaupunki Tšekissä Keski-Böömin läänissä. Kaupungissa on 21 646 asukasta (2009)[1].

Vuodesta 1995 lähtien Kutná Horan vanha kaupunki on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon. Kohteeseen kuuluvat muun muassa gotiikkaa edustava viisilaivainen Pyhän Barbaran katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1368, ja Neitsyt Marian katedraali Sedlecissä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1200-luvulla rakennettu kuninkaallisten asuinrakennus ja rahapaja.

Kutná Hora perustettiin hopeakaivosten ympärille. Kaivoksia on ollut alueella ainakin 1200-luvun ensimmäiseltä puoliskolta asti. Kaupunki kehittyi nopeasti ja vuonna 1419 hussilaissotien alussa se oli Böömin toiseksi suurin ja merkittävin kaupunki pääkaupunki Prahan jälkeen. Kutná Hora oli myös useiden Böömin kuninkaiden suosiossa, ja ajoittain maata hallittiinkin Prahan sijasta Kutná Horasta käsin.

Vuonna 1420 keisari Sigismund teki Kutná Horasta tukikohdan epäonnistuneille hyökkäyksilleen taboriitteja vastaan. Jan Žižka valtasi kaupungin ja sotivien osapuolten väliaikaisen sovinnon jälkeen keisalliset joukot polttivat kaupungin vuonna 1422 estääkseen sen joutumisen uudestaan taboriittien käsiin. Žižka otti kuitenkin Kutná Horan ja böömiläisten tuella kaupunki nousi uuteen kukoistuskauteen.

Uuden ajan alussa Kutná Hora koki joukon vastoinkäymisiä, jotka tuhosivat sen aseman. Vuonna 1541 rikkain hopeakaivoksista tulvi täyteen vettä ja muuttui käyttökelvottomaksi. Böömin kansannousussa Ferdinand I:stä vastaan kaupunki menetti kaikki etuutensa. Ruton toistuvat vierailut ja kolmikymmenvuotinen sota aiheuttivat lopullisesti kaupungin köyhtymisen, ja puolittaiset yritykset korjata kaivoksia sodan jälkeen epäonnistuivat. Köyhtynyt kaupunki tuhoutui lisäksi tulipalossa vuonna 1770. Kutná Horan viimeiset hopeakaivokset hylättiin 1700-luvun lopussa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Population of municipalities of the Czech republic, 1 January 2009 Czech Statistical Office. Viitattu 6. maaliskuuta 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]