Kuorsumaan torpparikapina
Kuorsumaan torpparikapina on vuonna 1836 Ylä-Satakunnassa tapahtunut talonpoikaiskapina. Se sai alkunsa, kun Ruotsilan kartanon omistaneet veljekset Henrik Gustaf ja Johan Jabob Wirzén päättivät ottaa Sastamalan Kuorsumaan kylässä sijaitsevan Uuden Majamaan torpan kartanon haltuun ja häätää siellä asuneen perheen.
Häätö herätti lähiseudun asukkaissa voimakasta vastustusta ja lopulta kapinamieliala levisi myös lähipitäjiin Kauvatsalle, Suodenniemelle, Laviaan, Mouhijärvelle ja Tyrväälle eli käytännössä Kokemäenjoen laaksosta Etelä-Pohjanmaale ulottuneelle koko Ylä-Satakunnan korpialueelle eli niin sanotulle ”Mettämaalle”. Yläluokan ja torpparien välille syntynyt konflikti herätti huolta myös Helsingissä kenraalikuvernöörin virastossa ja lopulta se ratkaistiin pitkäksi venyneessä oikeuskäsittelyssä vuosien 1836–1837 aikana.
Uuden Majamaan torpan häätö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiikanojan taloille kuuluneet 25 Kuorsumaan torppaa oli perustettu 1800-luvun alussa. Kapinaan johtaneet tapahtumat käynnistyivät 12. syyskuuta 1836, kun Uuden Majamaan torppaan oli kokoontunut lähitalojen asukkaita puimatalkoisiin. Paikalle saapui Ruotsilan kartanon toinen omistaja apteekkari Johan Jabob Wirzén seurueensa kanssa, johon kuului kartanon renkejä sekä entinen siltavouti Erkki Sjöblom ja lautamies Antti Setälä. Ruotsilan omistajat olivat päättäneet häätää torpassa asuneen perheen, jonka jälkeen sen toimintaa jatkaisivat kartanon rengit. Toimenpide oli täysin torpparin kanssa tehdyn sopimuksen mukainen. Sen mukaan kartanolla oli oikeus ottaa torppa haltuunsa ilman minkäänlaista korvausta.[1]
Torppari Matti Uusi Majamaa pyysi saada jäämään asumaan vielä seuraavaan kesään saakka, mutta Wirzén ei suostunut tähän, vaan vaati perhettä poistumaan välittömästi. Hän määräsi myös riihessä tapahtuneen viljanpuinnin lopetettavaksi, koska hänen mukaansa se kuului nyt kartanolle. Talkooväki jatkoi kuitenkin työtään, jolloin Wirzén työnsi pyssynsä riihen ovesta sisään ja ilmoitti ampuvansa, ellei puintia lopeteta. Ovensuussa seisonut torpparinpoika Matti Mattila tarttui kuitenkin aseen piippuun ja väänsi sen pois Wirzénin kädestä. Seuraavaksi pimeästä riihestä ryntäsi miehiä, jotka hyökkäsivät Wirzénin kimppuun ja pieksivät heidät varstoillaan. Wirzénin seurueen paettua paikalta läheiseen Vanhan Majamaan torppaan, talkooväki jatkoi työtään ja aloitti illalla juhlinnan, kun heillä torpan tarjoaman kestityksen lisäksi oli käytössään myös häätäjiltä jääneet eväät. Niihin kuului muun muassa kahvia sekä viinatynnyri, jonka talkoolaiset illan aikana tyhjensivät.[1]
Wirzén palasi varovasti Uuden Majamaan seuraavana aamuna, jolloin paikalla oli enää yksi talkoolainen, joka makasi sammuneena riihen edessä. Pian paikalle kuitenkin saapui talkooväki, joka seipällä uhaten määräsi häätäjät poistumaan.[1]
Eerolan torpan välikohtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viikko Uuden Majamaan häätöyrityksen jälkeen Kiikan nimismies Philemon Gallén lähti pitäjän pohjoisosiin suorittamaan torppien katselmusta ja mittausta. Kyseessä oli senaatin määräämä tehtävä, jonka Turun ja Porin läänin kuvernööri Lars Gabriel von Haartman välitti kruununvouti Gustaf Hästeskolle. Tämä puolestaan antoi sen Gallénille, jolla ei juurikaan ollut varaa valita seuruettaan, vaan hänen oli otettava mukaan ne, jotka suostuivat lähtemään. Tämän vuoksi mukaan valikoitui samoja miehiä, jotka olivat viikkoa aikaisemmin käyneet Uudessa Majamaassa. Mukana olivat Wirzénin veljekset, Antti Setälä, siltavouti Heikki Enegren sekä seitsemän muuta miestä.[1]
Tieto Uuden Majamaan tapahtumista oli viikon aikana levinnyt joka puolelle Ylä-Satakunnan korpialuetta. Samalla levisivät huhut, joiden mukaan kaikki Kuorsunmaan torpparit häädettäisiin kruunun virkamiesten avustuksella kostoksi apteekkarin kärsimästä tappiosta. Kaikkien torpparien häätäminen ei kuitenkaan ollut Ruotsilan omistajien tarkoituksena, koska kartanon menestys kuitenkin riippui heidän työpanoksestaan. Torpparit olivat pelkäämiään häätöjä vastustaakseen koonneet viikon aikana organisoineet pyssyillä ja seipäillä varustauuneen satojen miesten joukon, jotka valmistautuivat taistelemaan häätäjiä vastaan torppa torpalta.[1]
Matkalle lähtiessään Gallénin seurue oli pitkälti torpparien armoilla. Tiet olivat huonoja ja välillä piti ylittää vesistöjä, jolloin he joutuivat turvautumaan paikallisten apuun. Myöskin taukoja pidettiin torpissa ja yhdessä piti myös suorittaa ulosmittaus verorästien takia. Edellisen viikon tapahtumien ja seudulla levinneiden huhujen johdosta heidän vastaanottonsa ei ollut suopea. Ylitettyään Kiikoisjärven veneellä, seurue yöpyi Mäkipään torpassa ja suuntasi aamulla syvemmälle korpeen kohti Eerolan torppaa. Heidän edellään kulki kymmeniä pyssyillä ja seipäillä aseistettuja miehiä, jotka kehottivat Gallénin joukkoa palaamaan takaisin. Eerolan torpan pihassa oli kokoontuneena vielä enemmän miehiä, joita saapui paikalle koko ajan lisää.[1]
Gallén luki pihassa maaherran määräyksen ja selvitti vielä, miksi hän oli paikalle tullut. Tämän jälkeen Gallén käski lautamiehen ja siltavoudin mittaamaan torpan rakennukset ja meni itse sisään tapaamaan torppari Antti Eerolaa. Yllättäen hän ilmoitti Gallénille, ettei tietyillä vierailla ole Kuorsumaahan asiaa, koska maaherra on antanut luvan heidän poisajamisekseen tarvittaessa vaikka voimakeinoin. Gallén puolestaan yritti selittää, ettei kyseessä ollut häätö ja varoitti Eerolaan kokoontuneita torppareita myös seuraamuksista. Tunnelma muodostui lopulta niin painostavaksi, että nimismies päätti keskeyttää toimituksen ja poistui miehineen takaisin Kiikkaan.[1]
Kuvernöörin toimenpiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kruununvouti Hästeskolle ja maaherra von Haartmanille laatimassaan raportissa hän arvioi Eerolan pihassa olleen jopa satoja miehiä ja luetteli tunnistamiensa 35 nimet. Gallén pyysi myös maaherraa ryhtymään toimenpiteisiin kapinallisia vastaan entisestään kiristyneen tilanteen vuoksi. Hän oli itse erittäin hankalassa tilanteessa, koska viranhoito edellytti kuitenkin paikallisen väestön luottamusta. Kruununvouti ehdotti kuveröörille sotilaiden lähettämistä Kuorsumaahan. Tämä ei kuitenkaan innostanut Suomen autonomian puolesta kamppailevaa Haartmania, koska venäläiseen sotilaspartioon turvautuminen antaisi autonomiaan nihkeästi suhtautuvalle keisari Nikolai I:lle huonon kuvan suomalaisten viranomaisten kyvyistä hoitaa tehtäviään. Se saattaisi antaa jopa tekosyyn puuttua Suomen autonomiaan, esimerkiksi Puolan autonominen asema oli hieman aikaisemmin lakkautettu talonpoikaiskapinoiden johdosta. Haartman päätti kieltäytyä sotavoimien lähettämisestä ja määräsi sen sijaan kruununvoudin matkustamaan itse Kuorsumaahan selvittämään tilannetta ja rauhoittelemaan torppareita. Lisäksi kuvernööri määräsi tuomiokunnan tuomaria suorittamaan asiasta puolueettoman tutkimuksen. Haartman piti kuitenkin asiaa niin vakavana, että informoi siitä kenraalikuvernöörin kansliaa Helsingissä. Torpparikapinan käsittely alkoi Tyrvään syyskäräjillä myöhemmin marraskuussa 1836.[1]
Oikeuskäsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuorsumaan torpparikapinaa käsiteltiin ensimmäisen kerran Tyrvään kihlakunnan syyskäräjillä 19. marraskuuta 1836, jolloin tuomari Carl Reinhold Mellin yhdisti Uuden Majamaan ja Eerolan tapahtumat samaan oikeusjuttuun. Nimismies Gallén oli tunnistanut 35 Eerolassa ollutta torpparia, jotka haastettiin käräjille, mutta se onnistuttiin toimittamaan ainoastaan muutamalle. Kun heistäkään ei kukaan saapunut paikalle, määräsi tuomari torpparit haastettaviksi kuukauden päästä pidettäville ylimääräisille käräjille, jonne heidät oli määrä tuoda tarpeen vaatiessa viranomaisvoimin. Nimismies Gallén kuitenkin piti kapinallisten käräjille tuontia itselleen mahdottomana tehtävänä ja pyysi kruununvouti Hästeskolta lisävoimia. Tämä kääntyi kuvernööri Haartmanin puoleen ja ehdotti jälleen venäläisen sotaväen kutsumista. Haartman kuitenkin kieltäytyi edelleen ja määräsi Gallénin tulemaan toimeen Tyrvään kihlakunnan siltavoutien ja haastemiesten avulla.[1]
Kun ylimääräiset käräjät alkoivat 19. joulukuuta, oli paikalle saatu tuotua vain muutama syytetty. Kukaan heistä ei tunnustanut tehneensä mitään laitonta, vaan väittivät tulleensa Eerolan torpalle sattumalta tai pelkästä uteliaisuudesta. Puolustusasianajajana toiminut akatemianvouti Carl Adolf Björkbom puolestaan esitti syytöksiä Ruotsilan isäntiä vastaan. Björkbom vaati heitä edesvastuuseen laittomasta häätöyrityksestä, kun Ruotsilan omistajat olivat edellisenä syksynä irtisanoneet torpparin lesken Riitta Tuomaantyttären. Torppaa oli jo vuosia hoitanut edesmenneen torpparin poika Matti, joka olisi asianajajan mukaan voitu laillisesti irtisanoa eikä suinkaan hänen vanhaa äitiään, joka ei liittynyt torpan pitoon. Juttua päätettiin kuitenkin edelleen lykätä, kun paikalla ei ollut yhtään kapinan näkyvintä hahmoa, ja se määrättiin käsiteltäväksi seuraavan kerran huhtikuussa 1837 pidettävillä kevätkäräjillä.[1]
Kevätkäräjillä käsiteltiin aluksi Uuden Majamaan riihessä tapahtunutta välikohtausta. Kaikki paikalla olleet syytetyt vakuuttivat etteivät olleet nähneet mitään, koska riihessä oli hämärää. Paikalla ollut lautamies Antti Setälä sen sijaan todisti, että Ruotsilan isännän piesseet miehet olivat torppari Juho Salo, entinen lampuoti Matti Kesti ja renki Taavetti Liisanpoika. He olivat kuitenkin kaikki tavoittamattomissa, joten tuomari lykkäsi juttua edelleen vuoden 1837 syyskäräjiin, jonne kaikki määrättiin sakon uhalla saapumaan paikalle.[1]
Syyskäräjillä käsiteltiin aluksi Eerolan torpan tapaus. Oikeus totesi, että näyttöä oli ainoastaan metelöinnistä ja tungoksesta, mutta nimismiestä tai hänen seuralaisiaan ei ollut pahoinpidelty. Nimismies Gallén yritti vielä vaatia rangaistusta luvattoman väenkokouksen järjestämisestä, johon oikeus ei kuitenkaan suostunut. Tuomari mukaan nimismies oli keskeyttänyt Eerolassa tehdyn katselmuksen tarpeettomasti, mutta ei rankaissut häntä. Ruotsilan kartanon omistajan nostamaa Uuden Majamaan juttua ei käsitelty, koska tekijöitä ei vieläkään oltu saatu tuotua paikalle. Oikeus antoi kuitenkin isännälle kuitenkin mahdollisuuden nostaa uuden oikeusjutun, mikäli heidät joskus tavoitettaisiin. Torpparit puolestaan vaativat asianajajansa välityksellä Wirzénille rangaistusta siitä, että hän oli yrittänyt ampua heitä, mutta tämäkin syyte hylättiin, kun todistajien mukaan ase ei ollut toimintakuntoinen. Viranomaisten kannalta kiusallinen torpparikapina oli näin saatu käsiteltyä suurta huomiota herättämättä.[1]
Oikeusjutun ollessa vielä kesken, vahvisti senaatti helmikuussa 1837 Kuorsunmaan isonjaon. Kiikanojan yhdeksän torppaa sijaitsivat senaatin uuden tulkinnan mukaan ylijäämämaalla, joka talojen sijaan kuului kruunulle. Päätös merkitsi torppien itsenäistymistä ja taloon tehtävän pakkotyön loppua, kun senaatti teki niistä veroa maksavia uudistiloja. Kuorsunmaajärven ympärillä sijainneet 30 torppaa sen sijaan jäivät Kiikanojan taloille. Niihin kuuluivat myös Eerola ja Uuden Majamaan torpat. Torpparikapinan ansiosta Uuden Majamaan torpparin häätö ei kuitenkaan onnistunut.[1]