Kottaraiset
| Kottaraiset | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kottarainen (Sturnus vulgaris) | ||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Suvut | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
| |
Kottaraiset (Sturnidae) on varpuslintujen lahkoon kuuluva heimo. Siihen kuuluu pieniä ja keskikokoisia kottaraisia, mainoja, rakkeleita ja loisnokkeleita, joista useimmat ovat väriltään tummia. Niillä on pitkä ja suora, kärkeä kohti kapeneva nokka ja voimakkaat jalat. Kottaraisia tavataan luonnostaan vain vanhassa maailmassa eli Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, pohjoisessa Australiassa ja Tyynenmeren saarilla. Ihminen on kuitenkin siirtäneet muutamia lajeja myös Pohjois-Amerikkaan, Havaijille ja Uuteen-Seelantiin, missä niistä on paikoitellen tullut alkuperäiselle luonnolle haitallisia vieraslajeja. Kottaraiset käyttävät ravinnokseen pääasiassa hyönteisiä ja hedelmiä. Jotkin lajit ruokailevat viljelyksillä ja niitä pidetään tuholaisina. Useimmat kottaraiset pesivät puunkoloissa. Kottaraiset ovat luonnossa taitavia laulajia, ja ihmisen kasvattamana ne voivat oppia matkimaan puhettakin.
Länsimaalaisille tutuin tämän heimon lajeista on suurina parvina asutuksen lähellä elävä kottarainen (Sturnus vulgaris). Aasissa tunnetuin laji on lemmikkinäkin pidettävä pihamaina (Acridotheres tristis). Suomessa on tavattu kaksi heimon lajia; tavallisen kottaraisen lisäksi punakottarainen (Sturnus roseus), joka on maassa satunnainen vierailija. Lisäksi tarhakarkulaisina, ei siis Suomen lintulajistoon laskettavina, on havaittu kiinankottarainen (Sturnus sinensis) ja viirupääkottarainen (Sturnus cineraceus).[1]
Suvut ja lajit [muokkaa]
Luettelo perustuu BirdLife Suomen maailman lintujen suomenkieliseen nimistöön.[2] Luokittelujen eroavuuksista johtuen lajisto voi olla erilainen eri lähteissä. Risti (†) merkitsee, että kyseinen laji on kuollut sukupuuttoon.
- Kiiltokottaraiset Aplonis
- Viherkottarainen Aplonis metallica
- Papuankottarainen Aplonis mystacea
- Pikikottarainen Aplonis cantoroides
- Tanimbarinkottarainen Aplonis crassa
- Melanesiankottarainen Aplonis feadensis
- Rennellinkottarainen Aplonis insularis
- Biakinkottarainen Aplonis magna
- Bougainvillenkottarainen Aplonis brunneicapillus
- Salomoninkottarainen Aplonis grandis
- Sancristóbalinkottarainen Aplonis dichroa
- Vanuatunkottarainen Aplonis zelandica
- Uudenkaledoniankottarainen Aplonis striata
- Espiritusantonkottarainen Aplonis santovestris
- Kiiltokottarainen Aplonis panayensis
- Molukkienkottarainen Aplonis mysolensis
- Celebesinkiiltokottarainen Aplonis minor
- Mikronesiankottarainen Aplonis opaca
- Pohnpeinkottarainen eli ponapénkottarainen Aplonis pelzelni
- Polynesiankottarainen Aplonis tabuensis
- Samoankottarainen Aplonis atrifusca
- Kosraenkottarainen Aplonis corvina †
- Rarotongankottarainen Aplonis cinerascens
- Maukenkottarainen Aplonis mavornata †
- Norfolkinsaarenkottarainen eli norfolksaartenkottarainen Aplonis fusca †
- Kultamainat Mino
- Kultanaamamaina Mino dumontii
- Pitkäpyrstömaina Mino kreffti
- Kultamaina Mino anais
- Kuningaskottaraiset Basilornis
- Celebesinkuningaskottarainen Basilornis celebensis
- Sulankuningaskottarainen Basilornis galeatus
- Seraminkuningaskottarainen Basilornis corythaix
- Apovuorenkottarainen Basilornis mirandus
- Harakkakottaraiset Streptocitta
- Celebesinharakkakottarainen Streptocitta albicollis
- Sulanharakkakottarainen Streptocitta albertinae
- Valkotäpläkottaraiset Saroglossa
- Himalajankottarainen Saroglossa spiloptera
- Madagaskarinkottarainen Saroglossa aurata
- Pyhämainat Gracula
- Srilankanmaina Gracula ptilogenys
- Pyhämaina Gracula religiosa
- Mainat Acridotheres
- Töyhtömaina Acridotheres grandis
- Riisimaina Acridotheres cristatellus
- Jaavanmaina Acridotheres javanicus
- Celebesinviidakkomaina Acridotheres cinereus
- Viidakkomaina Acridotheres fuscus
- Sepelmaina Acridotheres albocinctus
- Intianmaina Acridotheres ginginianus
- Pihamaina Acridotheres tristis
- Jaavankottarainen Acridotheres melanopterus, aiemmin Sturnus melanopterus
- Kottaraiset Sturnus
- Naamiokottarainen Sturnus burmannicus
- Kauluskottarainen Sturnus nigricollis
- Kyläkottarainen Sturnus contra
- Mantsuriankottarainen Sturnus sturninus
- Kanelikorvakottarainen Sturnus philippensis
- Kiinankottarainen Sturnus sinensis
- Harmaasiipikottarainen Sturnus malabaricus
- Andamaanienkottarainen Sturnus erythropygius
- Srilankankottarainen Sturnus albofrontatus
- Bramiinikottarainen Sturnus pagodarum
- Punakottarainen Sturnus roseus
- Silkkikottarainen Sturnus sericeus
- Viirupääkottarainen Sturnus cineraceus
- Kottarainen Sturnus vulgaris
- Mustakottarainen Sturnus unicolor
- Loistokottaraiset Lamprotornis
- Turkoosikottarainen Lamprotornis nitens
- Kyläloistokottarainen Lamprotornis chalybaeus
- Purppuraperäkottarainen Lamprotornis chloropterus
- Pronssipyrstökottarainen Lamprotornis chalcurus
- Samettisiipikottarainen Lamprotornis splendidus
- Principenloistokottarainen Lamprotornis ornatus
- Guineanloistokottarainen Lamprotornis iris, synonyymi Coccycolius iris
- Viikunakottarainen Lamprotornis purpureus
- Pronssipääkottarainen Lamprotornis purpuroptera
- Pitkäpyrstökottarainen Lamprotornis caudatus
- Paratiisikottarainen Lamprotornis regius, synonyymi Cosmopsarus regius
- Peitsipyrstökottarainen Lamprotornis mevesii
- Raitapyrstökottarainen Lamprotornis australis
- Suippopyrstökottarainen Lamprotornis acuticaudus
- Mustavatsakottarainen Lamprotornis corruscus
- Loistokottarainen Lamprotornis superbus
- Keniankottarainen Lamprotornis hildebrandti
- Vadikottarainen Lamprotornis shelleyi
- Sahelinkottarainen Lamprotornis pulcher
- Purppurapääkottarainen Lamprotornis purpureiceps
- Kuparipyrstökottarainen Lamprotornis cupreocauda
- Tuhkakottarainen Lamprotornis unicolor, synonyymi Cosmopsarus unicolor
- Harmaakottarainen Lamprotornis fischeri
- Orvokkikottaraiset Cinnyricinclus
- Kobolttikottarainen Cinnyricinclus femoralis
- Orvokkikottarainen Cinnyricinclus leucogaster
- Hohtokottaraiset Spreo
- Kapinkottarainen Spreo bicolor
- Valkolakkikottarainen Spreo albicapillus
- Rakkelit Onychognathus
- Kalliorakkeli Onychognathus morio
- Hentorakkeli Onychognathus tenuirostris
- Metsärakkeli Onychognathus fulgidus
- Töpörakkeli Onychognathus walleri
- Somalianrakkeli Onychognathus blythii
- Sokotranrakkeli Onychognathus frater
- Rotkorakkeli Onychognathus tristramii
- Valkosiipirakkeli Onychognathus nabouroup
- Kyhmyrakkeli Onychognathus salvadorii
- Etiopianrakkeli Onychognathus albirostris
- Malinrakkeli Onychognathus neumanni
- Latvuskottaraiset Poeoptera
- Kiiltolatvuskottarainen Poeoptera stuhlmanni
- Mustalatvuskottarainen Poeoptera kenricki
- Isolatvuskottarainen Poeoptera lugubris
- Loisnokkelit Buphagus
- Loisnokkeli Buphagus erythrorhynchus
- Isoloisnokkeli Buphagus africanus
- Rusovatsakottarainen Pholia sharpii, synonyymi Cinnyricinclus sharpii
- Valkokauluskottarainen Grafisia torquata
- Aavikkokottarainen Speculipastor bicolor
- Miombokottarainen Neocichla gutturalis
- Kaljukottarainen Sarcops calvus
- Celebesinmaina Enodes erythrophris
- Celebesinkottarainen Scissirostrum dubium
- Kultapäämaina Ampeliceps coronatus
- Balinkottarainen Leucopsar rothschildi
- Helttakottarainen Creatophora cinerea
- Réunioninkottarainen Fregilupus varius, syn. Fregilupus various †
- Rodriguesinkottarainen eli rodriguezinkottarainen Necropsar rodericanus †
Lähteet [muokkaa]
- Harrison, Colin; Greensmith, Alan: Koko maailman linnut, s. 374–379 ja 398. Suom. Laine, Lasse J.; Nikander, Pekka. Helsinki: Helsinki Media, 1995. ISBN 951-875-637-6.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Rariteettikomitea Luettu 7.4.2010
- ↑ BirdLife Suomi
Sivulta puuttuu