Komisario Palmu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Komisario Palmu on Mika Waltarin romaanien Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939), Komisario Palmun erehdys (1940) ja Tähdet kertovat, Komisario Palmu (1962) päähenkilö. Hänen lähimmät työtoverinsa ovat ylietsivä Väinö Kokki ja teosten minä-kertoja, poliisimies Toivo Virta.

Komisario Palmu, koko nimeltään Frans J. Palmu, on kirjoissa noin 60-vuotias rikoskomisario. Matti Kassila ohjasi Waltarin kolme Palmu-romaania elokuviksi 1960-luvun alussa. Elokuvissa Palmua esittää näyttelijä Joel Rinne.

Romaani Kuka murhasi rouva Skrofin? sai pohjoismaisen dekkaripalkinnon.[1] Tässä Palmu-sarjan esikoisessa tutkija Markku Envall on ollut näkevinään teologisen merkitystason[2]. Helsingin Rauhankatu 13:n seinään on kiinnitetty muistolaatta, jossa lukee: "Tässä talossa asui kotimaisen dekkarin klassikkohahmo komisario Palmu."[3]

Palmu-kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Kassila kirjoitti Komisario Palmun erehdyksen käsikirjoituksen, ja elokuvan ensi-ilta oli syksyllä 1960. Heti sen jälkeen Suomen Filmiteollisuuden kilpailijaksi kohonnut Fennada-Filmi osti palkintoromaanin Kuka murhasi Rouva Skrofin? filmausoikeudet. Kassila houkuteltiin elokuvan ohjaajaksi, ja hän teki käsikirjoituksen yhdessä Kaarlo Nuorvalan kanssa. Romaanin alkuperäinen nimi muutettiin elokuvamaisemmaksi, ja Kaasua, komisario Palmu! valmistui seuraavana syksynä.

Kahden Palmu-elokuvan menestyksen vuoksi tuotantoyhtiö halusi tehdä aiheesta kolmannenkin elokuvan. Mika Waltarin Palmu-kirjat olivat ilmestyneet vuosina 1939 ja 1940, eikä niitä ollut enempää kuin nuo kaksi.

Ohjaaja ja tuottaja pyysivät Waltaria tekemään käsikirjoituksen uutta elokuvaa varten. Waltari myöntyi pyyntöön, ja kolmen viikon kuluttua hän soitti Kassilalle ja ilmoitti tehneensä tarinan romaanin muotoon. Niinpä kertomus ilmestyi sekä kirjana että elokuvana. Tähdet kertovat, komisario Palmu tuli markkinoille vuonna 1962. Waltari kertoi, että tämän kirjan ja siitä tehdyn elokuvan ansiosta hänen kauan kestänyt taiteellinen umpikujansa aukesi. Viimeiseksi jääneen suurromaanin Ihmiskunnan viholliset kirjoittaminen alkoikin sujua.[4]

Neljäskin Palmu-elokuva oli lähellä toteutumistaan vuonna 1963. Käsikirjoitus Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu valmistui, mutta työn toteutuminen kariutui näyttelijälakkoon, eikä käsikirjoitusta toteutettu. Matti Kassila piti käsikirjoitusta myös hankalana sovittaa elokuvaksi, koska se sisälsi hänen mielestään paljon dialogia ja vähän tapahtumia.[1] Se saatetaan joskus julkaista kirjallisessa muodossa.

Suunnitteilla oli myös 'Komisario Palmu -sarja' televisioon, mutta sekin kaatui samaan lakkoon.

Waltarin henkilöhahmojen pariin palattiin vielä vuonna 1969, tällöin aivan uuden tarinan puitteissa. Elokuvan Vodkaa, komisario Palmu käsikirjoitus oli Matti Kassilan ja Georg Korkmanin, Waltarilla ei ollut enää mitään tekemistä tämän viimeisen elokuvan kanssa.

Palmu-elokuville on tyypillistä draaman ja komedian onnistunut yhdistäminen. Ne ovat myös suomalaisen elokuvahistorian ansioituneimpia Helsinki-kuvauksia, joissa Helsinkiä kaupunkina esitellään monipuolisesti, elävänä organismina ja ajoittain kantaaottavasti.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rajala 2008
  2. Markku Envall: Kahdeksan syytä lukea Mika Waltaria. KirjaIN, 2008, nro 2, s. 45.
  3. Komisario Palmun jalanjäljillä 18.5.2010. Helsingin kaupungin liikennelaitos. Viitattu 12.1.2014.
  4. Matti Kassila: Mustaa ja valkoista, s. 218-219

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]