Kirkonkello

Wikipedia

Kirkonkellon poikkileikkaus.

Kirkonkello on kirkon tornissa tai sen läheisyydessä erillisessä kellotapulissa sijaitseva suuri metallinen soittolaite. Sellaisia on käytetty kristillisissä kirkoissa varhaiskeskiajalta saakka^[1].

Kirkonkellot valmistetaan tavallisimmin kellometalliksi kutsutusta pronssilaaduista, joka sisältää noin 80 % kuparia ja 20 % tinaa. Maailman suurin kirkonkello on Tsar-Kolokol Moskovan Kremlissä. Se on 6,14 metriä korkea ja painaa 200 tonnia, ja valmistettiin vuosina 1733–1735. Se on yhä paikoillaan, mutta ei enää käytössä.

Suomen suurin kirkonkello on Suomenlinnan kirkon erillisessä kellotapulissa Helsingissä. Se on valettu Moskovassa ja painaa 6683 kiloa.

Kirkonkelloja soitetaan yleensä jumalanpalvelusten alkamisen merkiksi sekä myös esimerkiksi häiden tai hautajaisten merkiksi. Joissakin kirkoissa niitä soitetaan muutoinkin tasatunnein. Niitä saattaa olla useampiakin, niin että ne soittavat jotakin sävelmää. Esimerkiksi Helsingin Kallion kirkon seitsemän pronssikelloa soittavat joka päivä klo 12 ja 18 Jean Sibeliuksen kirkkoa vartavasten säveltämää kellokoraalia.

Sotavuosina Helsingin ilmatorjunta käytti kirkonkelloja tiedottaakseen kaupunkilaisia tulevalta vihollisen ilmahyökkäykseltä.