Kellopeliappelsiini (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kellopeliappelsiini
A Clockwork Orange
DVD-erikoisjulkaisun kansikuva
DVD-erikoisjulkaisun kansikuva
Ohjaaja Stanley Kubrick
Käsikirjoittaja Anthony Burgess
Stanley Kubrick
Tuottaja Stanley Kubrick
Säveltäjä Wendy Carlos
Kuvaaja John Alcott
Leikkaaja Bill Butler
Pääosat Malcolm McDowell
Patrick Magee
Warren Clarke
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Ensi-ilta 1971
Kesto 137 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 2,2 miljoonaa dollaria
Tuotto 26,5 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Kellopeliappelsiini (myös Kellopeli Appelsiini, engl. A Clockwork Orange) on Stanley Kubrickin ohjaama vuonna 1971 valmistunut art house -elokuva, joka perustuu brittikirjailija Anthony Burgessin romaaniin. Kellopeliappelsiini herätti ilmestyessään paljon huomiota, koska monet tulkitsivat elokuvan väkivaltaa ihannoivaksi, vaikka todellisuudessa sanoma on päinvastainen. Sen saaman kielteisen huomion takia Kubrick kielsi Kellopeliappelsiinin esittämisen Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kielto kesti 27 vuotta. Vasta Kubrickin kuoleman jälkeen elokuva ilmestyi maassa VHS- ja DVD-julkaisuina.

Ludwig van Beethovenin musiikki (erityisesti yhdeksäs sinfonia) on tärkeässä roolissa elokuvan juonessa. Elokuvassa kuullaan muutakin klassista musiikkia, kuten Rossinia ja Elgaria. Huomattava osa elokuvan ääniraidasta koostuu Moog-syntetisaattorilla soitetuista klassisista sävellyksistä sekä Wendy Carlosin omista sävellyksistä. Päätunnusmelodia on Carloksen tekemä Moog-sovitus Henry Purcellin säveltämästä Kuningatar Marian hautajaismarssista, joka kuullaan elokuvassa useina erilaisina versioina. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta parhaasta elokuvasta, editoinnista, käsikirjoituksesta ja ohjaustyöstä.

Elokuvan droog-kuvasta tunnetaan ainakin punk rock -bändi The Adicts.lähde?selvennä

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva on kertomus nuoresta sosiopaatista, Alex de Largesta (Malcolm McDowell), jonka elämä pyörii äärimmäisen väkivallan (engl. ultra-violence) ympärillä.

Kertomuksen alussa Alex käy huumemaitoa tarjoilevassa Korovan maitobaarissa kaveriporukkansa kanssa (hän kutsuu heitä drugiksi, sana tulee venäjän kielestä (друг [drug] = ystävä), johon kuuluvat Georgie, Pete ja Dim. He pukeutuvat kriketinpelaajien asuihin, paitsi että siihen kuuluvaa alasuojusta pidetääan asun päällä sekä kunkin mielen mukaiseen päähineeseen – Alexilla knalli[1]. Joskus he käyttävät kasvojen suojana naamareita. Aseina on keppejä, jossa ainakin Alexilla on sisällä puukko sekä Dimillä ketju. Alexin johtajanasemaa osoittavat oikean silmän liioitellun pitkät tekoripset ja kalvosinnappeina toimivat tekosilmät.

Liikkeelle lähdettyään he hakkaavat kerjäläisen, tappelevat naista raiskaamassa ollutta Billyboy-nimisen pojan johtamaa uusnatseista muodostettua vihollisjengiä vastaan ja varastavat auton, jolla he sitten kaahailevat vastuuttomasti aiheuttaen lukuisia onnettomuuksia. Yöllä he murtautuvat kirjailijan kotiin, rikkovat lukuisia tavaroita ja pahoinpitelevät hänet vakavasti. Alex raiskaa kirjailijan vaimon laulaen samalla tunnettua laulua elokuvasta Singin' in the Rain ja muut pakottavat kirjailijan katsomaan vierestä. Lisäksi he vievät uhreiltaan kaiken irrallisen kuten kellot, korut ja rahat, jotka he jakavat keskenään. Alexille ne ovat lähinnä voitonmerkkejä, jotka hän kerää sänkynsä alla olevaan vuodevaatelaatikkoon.

Ensi merkki riidasta kaverien kesken tulee riehumisen jälkeen baarissa iltamaidolla: naapuripöydässä oleva nainen laulaa pätkän Beethovenin 9. sinfoniaa, mikä saa Alexin syvään tunnelmaan. Dim pilaa kuitenkin kaiken halveksivalla pärinällä ja Alex lyö häntä kepillään reisille haukkuen häntä hölmöksi, joka ei ymmärrä mitään. Kahakka hiipuu alkuunsa, mutta jättää pahaenteisen tunnelman.

Kotiin päästyään Alex tekee illastaan täydellisen ensin leikkimällä lemmikkikäärmeensä kanssa ja sitten kuuntelemalla suosikkisäveltäjäänsä Ludwig van Beethovenia. Sitä kuunnellessaan hän näkee huimia näkyjä mielessään ultraväkivallasta. Hyväuskoiset vanhemmat eivät tiedä mitään hänen jenginsä toiminnasta.

Seuraavana aamuna Alex jää kotiin ”pääkivun” vuoksi, kuten koko alkuviikkonakin. Päivällä Alexin sosiaalityöntekijä P. R. Deltoid ilmestyy kotiin Alexin heräillessä, ja varoittaa Alexia tekemästä mitään tyhmää, sillä vaikka häntä ei vielä olekaan saatu mistään kiinni, se ei tarkoita, ettei niin voisi myöhemmin käydä. Alex vakuuttelee viattomuuttaan, vaikka Deltoid selvästi tietää hänen puuhistaan.

Noustuaan hän lähtee koreissa vaatteissa ostoskeskukseen, jossa hän iskee levykaupasta kaksi tyttöä; tästä seuraa nopeutetusti näytetty, Wilhelm Tell -alkusoiton säestämä ryhmäseksikohtaus Alexin huoneessa.

Seuraavana iltana Alex kuulee jengiläistensä suunnittelevan isompaa keikkaa päästäkseen kiinni suuriin seteleihin ja Georgie pyrkii syrjäyttämään hänet jengin johdosta. Alex ei ole kiinnostunut suunnitelmasta ja laittaa jenginsä kuriin pahoinpitelemällä heidät. Otettuaan johtajan asemansa takaisin hän kuitenkin suostuu ryöstösuunnitelman toteuttamiseen. Samana iltana Alex murtautuu drugien avustuksella rikkaan yksin asuvan naisen kissoja vilisevään kotiin; nainen raivostuu moisesta ja alkaa huitoa Alexia Beethovenin rintakuvalla. Kun Alex näkee mitä asetta nainen käyttää, hänellä niksahtaa ja hän iskee tätä päähän isolla penistä muistuttavalla posliinipatsaalla. Alex pakenee talosta pihalle, mutta hänen jengitoverinsa pieksävät hänet ja jättävät poliisin armoille, jotka nainen ehti soittaa ennen kuin Alex murtautui sisälle. Sellissä sosiaalityöntekijä Deltoid kertoo hänelle naisen kuolleen ja että ei voi eikä halua enää suojella Alexia. Alex päätyy vankilaan murhasta tuomittuna.

Vankilassa Alex alkaa lukea Raamattua, jota hän tulkitsee omalla tavallaan väkivaltaisesta näkökulmasta. Lopulta, oltuaan kaksi vuotta vankilassa, hänet otetaan mukaan uuteen kokeelliseen ”Ludovico-hoitoon”, jossa rikollisia pyritään parantamaan lainkuuliaisiksi kansalaisiksi. Hänet valitsee hoito-ohjelmaan henkilökohtaisesti sisäministeri, joka haluaa säästösyistä saada vankilat tyhjennettyä taparikollisista. Hoidossa Alex huumataan ja pakotetaan katsomaan väkivaltaelokuvia, tarkoituksena ehdollistaa hänet inhoamaan seksiä ja väkivaltaa. Osassa elokuvia pahoinpitelijät ja raiskaajat käyttävät samanlaisia univormuja kuin Alex ja hänen drugansa – vain hatut ovat vielä näkyvämpiä: korkeita ratsuväkihattuja ja kolmikolkkahattuja eli ns. Napoleon-hattuja.

Natsien hirmutöitä esittelevän väkivaltaelokuvan taustanauhana on Beethovenin yhdeksäs sinfonia, joka alkaa vaikuttaa Alexiin seksin ja väkivallan tavoin oksettavasti. Alex kiljuu ja käskee pysäyttämään filmin, sillä ”Ludwig van ei ole tehnyt kenellekään pahaa.” Lääkäri ei kuitenkaan suostu tähän, Alexin on vain kärsittävä. Lääkäri myös arvelee, että tässä voikin olla aiemmin puuttunut rangaistuselementti.

Hoidon päätyttyä Alexin parannusta esitellään vaikutusvaltaisista henkilöistä koostuvalle yleisölle: Alex joutuu ensin väkivaltaista riidanhaastajaa vastaan ja saa sitten eteensä alastoman naisen, ja kummallakin kerralla hän tulee ratkaisevalla hetkellä hirvittävän pahoinvointiseksi nujertuen voimattomana lattialle. Ministeri onnittelee projektin onnistumisesta, joskin Alexia silmällä pitänyt vankilan pappi esittää jyrkän vastalauseensa, koska hänen mielestään hoito loukkaa ihmisarvoa. Tätä ei huomioida vaan Alex saa marssia kadulle vapaana miehenä. Lehdet julistavat suurin otsikoin: ”Kissanaisen tappaja Alex tänään vapaaksi.”

Ensin Alex yrittää palata takaisin kotiinsa, mutta huomaa että hänen vanhempansa ovat myyneet hänen tavaransa, lopettaneet hänet lemmikkiboansa Basilin ja ottaneet alivuokralaiseksi hänen huoneeseensa Joe-nimisen miehen, jota kohtelevat nyt kuin poikaansa. Joe alkaa syyllistää Alexia tämän entisistä teoista ja vanhemmat ovat haluttomia ottamaan häntä takaisin. Hän lähtee kotoaan ja suojattomana ja puolustuskyvyttömänä joutuu aiemmin pahoinpitelemänsä kerjäläisen ja tämän ystävien hakkaamaksi.

Alexin pelastaa kaksi poliisia, jotka paljastuvat hänen vanhoiksi drugikseen, Dimiksi ja Georgieksi.[2] Nämä päättävät yhdessä pitää hauskaa ja uittavat Alexin päätä pitkiä aikoja vesialtaassa nauraen; samalla he kiduttavat Alexia hakkaamalla pampuilla kylkiluita pään ollessa veden alla. Sitten he jättävät Alexin heitteille ja häipyvät ilkeästi naureskellen.

Lopulta, illan pimentyä Alex kävelee murtuneena maaseudulla ja menee koputtamaan erästä ovea saadakseen apua. Ikävä kyllä kyseessä on saman kirjailijan koti, johon hän murtautui kaksi vuotta aiemmin. Kirjailija on nyt pyörätuolissa pahoinpitelyn takia ja kertoo vaimonsa kuolleen raiskauksen seurauksena. Hän ei tunnista Alexia heti, koska tämä käytti hyökkäyksen aikana naamaria, mutta Alex tajuamattaan paljastaa pian itsensä laulamalla kylvyssä jälleen Singing in the Rain -kappaletta. Henkilökohtaisen koston ohella kirjailija haluaa hyödyntää Alexia ja tämän kärsimyksiä saattaakseen hallituksen politiikan kyseenalaiseen valoon.

Kirjailija saa tietää Alexin saavan pahoinvointia seksin ja väkivallan lisäksi Beethovenin yhdeksännestä. Parin ystävänsä kanssa hän lukitsee Alexin yläkerran huoneeseen ja rupeaa soittamaan edellä mainittua Beethovenin sävelmää. Alex kituu ja parkuu huoneessa hulluuden partaalla, kunnes lopulta päättää yrittää itsemurhaa hyppäämällä ikkunasta alas.

Alex ei kuitenkaan kuole, vaan herää sairaalassa. Lehdistö on nyt esittänyt hänet vääryyttä kärsineenä uhrina ja vanhemmat tulevat pyytämään anteeksi ankaruuttaan. Ludovico-hoidon vaikutus Alexiin näyttää hälvenneen. Tästä tietämättä aiemmin nähty sisäministeri alkaa huolehtia hänestä, sillä hänen politiikkansa uskottavuus on vaakalaudalla. Ministeri kertoo, että ”kumouksellinen kirjailija” on vangittu. Alex suostuu yhteistyöhön ja poseeraa lehtikuvissa ministerin kanssa. Samalla Beethovenin yhdeksännen soidessa hän alkaa jälleen unelmoida väkivallasta ja raiskauksista, todeten parantuneensa.

Eroavaisuudet kirjaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjassa käy ilmi, että kirja jota kirjailija oli kirjoittamassa Alexin ja hänen drugiensa tullessa harjoittamaan ultraväkivaltaa oli nimeltään Kellopeliappelsiini. Kirjan nimi näkyy myös elokuvassa, mutta siihen ei kiinnitetä huomiota.
  • Kirjassa ei ole kohtausta, jossa Alex saapuu vankilaan ja hänen taskuissaan olevat tavarat ja hänen vaatteensa laitetaan vankilan säilöön ja vanginvartija (Michael Bates) kuulustelee Alexia muun muassa onko hän homoseksuaali, onko hänellä tekoraajoja tai sukupuolitauteja.
  • Elokuvasta puuttuu kohtaus kirjasta, jossa Alex ja hänen drugansa pahoinpitelevät vanhan miehen, joka on tulossa kirjastosta. Myös kohtaus, jossa Alex saapuu Ludovicon hoidosta selvittyään kirjastoon, jossa vanha mies ja hänen ystävänsä hakkaavat Alexin, puuttuu.
  • Kulkuri ja hänen ystävänsä eivät pahoinpidelleet Alexia kirjassa.
  • Elokuvassa Alex ei kestä Beethovenin yhdeksättä, mutta kirjassa hän ei kestänyt mitään muutakaan klassista musiikkia.
  • Kirjassa Alexin henkilöllisyys paljastuu hänen käyttämänsä slangin perusteella, laulamiskohtausta ei ole kirjassa.
  • Elokuvassa ei ole kirjan loppukohtausta, joka osoittaa Alexin varttuneen aikuiseksi. Lopussa Alex tapaa Peten, entisen drugansa, joka on vaimonsa kanssa baarissa. Silloin Alex tajuaa olevansa liian vanha lapselliseen ultraväkivaltaan. Tämä johtuu siitä, että viimeinen luku on poistettu kirjan Yhdysvalloissa julkaistusta painoksesta, joka elokuvan tekijöillä oli käytössään. Burgess oli lisännyt luvun englantilaisen kustantajan vaatimuksesta.
  • Kirjassa Alexin pahoinpitelevät Pim ja Billyboy, kilpailevan jengin entinen johtaja. Elokuvassa vastaavan tempun tekevät Georgie ja Dim.
  • Kirjassa Georgie tapetaan rautatangolla, tämän ollessa ryöstöretkellä Pimin ja Peten kanssa. Elokuvassa Georgie ei kuole.
  • Elokuvassa Alexin käyttämistä slangisanoista suurin osa on siistitty paremmin ymmärrettävämmiksi sanoiksi. Kirjailija Anthony Burgess otti Alexin käyttämään slangiin pohjaksi slaavilaisen kielen.
  • Kirjassa Alexilla ei ole lemmikkikäärmettä. Kubrick lisäsi käärmeen, koska Malcolm McDowell pelkää käärmeitä.
  • Kirjassa kirjailijahahmo jää vaimonsa kuoltua yksin, mutta elokuvassa hän palkkaa henkivartijan (David Prowse).
  • Elokuvassa Alex vie asuntoonsa kaksi ikäistään tyttöä, kirjassa hän raiskaa kaksi kymmenvuotiasta juotettuaan heidät ensin humalaan
  • Kirjassa yksi Alexin drugista on nimeltään Pim, elokuvassa hahmon nimi on Dim.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Roolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Malcolm McDowell   …  Alex DeLarge/kertoja  
  James Marcus   …  Georgie  
  Warren Clarke   …  Dim Corby  
  Michael Tarn   …  Pete  
  Richard Connaught   …  Billyboy, uusnatsijengin führer  
  Patrick Magee   …  Frank Alexander, kirjailija  
  Adrienne Corri   …  Mary Alexander, tämän vaimo  
  Philip Stone   …  Iskä  
  Sheila Raynor   …  Äiskä  
  Miriam Karlin   …  Neiti Weathers, Kissanainen  
  Michael Bates   …  Päävartija Barnes  
  Carl Duering   …  Tri Brodsky  
  Paul Farrell   …  Tramp  
  Clive Francis   …  Joe the Lodger  
  Michael Gover   …  Vankilanjohtaja  
  Aubrey Morris   …  P. R. Deltoid  
  Godfrey Quigley   …  Vankilapappi  
  Madge Ryan   …  Tri Branom  
  Pauline Taylor   …  Tri Taylor, psykiatri  
  John Clive   …  Näyttelijä vankilan esityksessä  
  Margaret Tyzack   …  Vehkeilijä Rubinstein  
  John Savident   …  Vehkeilijä  
  Steven Berkoff   …  Etsijäkonstaapeli Tom  
  John J. Carney   …  Etsijäluutnantti  
  Lindsay Campbell   …  Poliisitarkastaja  
  David Prowse   …  Julian, herra Alexanderin henkivartija  
  Anthony Sharp   …  Frederick, sisäministeri  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Il etait une fois... orange mécanique (2011)
  2. [1] Luettu 8.9.2008