Henry Purcell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henry Purcell

Henry Purcell (10. syyskuuta 1659 Westminster - 21. marraskuuta 1695 Lontoo) oli brittiläinen barokin ajan säveltäjä. Purcellin sävellyksissä oli toisinaan ranskalaisia ja italialaisia vaikutteita. Hän kuitenkin onnistui kehittämään omaperäisen tyylin, josta monet muut barokkiajan säveltäjät ottivat vaikutteita.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purcell syntyi Westminsterissä. Hänen isänsä Henri Purcell kuului kuninkaalliseen kappeliin ja lauloi Kaarle II:n kruunajaisissa. Isän kuoltua 1664 Purcell asetettiin setänsä huollettavaksi.

Purcell alkoi opiskella musiikkia Henry Cooken, Pelham Humfreyn ja John Blowin johdolla. Hänen kerrotaan säveltäneen jo yhdeksänvuotiaana, vaikka varhaisin Purcellin säveltämäksi tiedetty teos, oodi kuninkaan syntymäpäiville, on vuodelta 1670.

Purcell viritti urkuja Westminster Abbeyssa urkuri Blowin alaisuudessa ja nimitettiin 1677 Kaarle II:n jousiorkesterin säveltäjäksi. Vuonna 1680 Blow erosi Westminster Abbeyn urkurin paikalta ja jätti sen 22-vuotiaalle oppilaalleen. Purcell omistautui kuudeksi vuodeksi ainoastaan hengellisen musiikin sävellykseen ja jätti teatterisuhteensa. 1680-luvulla Purcell sävelsi yhden nykyään hänen tunnetuimmista teoksistaan, oopperan Dido ja Aeneas. Sen tarkemmasta sävellysajasta ei ole tietoa. Säveltäjän muuhun tuotantoon kuuluu mm. runsaasti soitinmusiikkia sekä "puoliooppera" The Fairy Queen.

Purcell kuoli Westminsterissä 1695. Hänen kuolinsyynsä on jokseenkin epäselvä. Yleinen legenda kertoo, että Purcell tuli humaltuneena kotiin ja vaimo lukitsi hänet oven ulkopuolelle niin, että säveltäjä menehtyi hypotermiaan.lähde?

Henry Purcellin veli oli säveltäjä Daniel Purcell.

Teosluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkielinen teosluettelo - Jaakko Tuohiniemi: Yhtenäistetty Henry Purcell

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henry Purcell.


Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.