Puukko
Wikipedia
Puukko on veitsityyppi, jota käytetään työkaluna ja teräaseena. Se on rakennusmiesten, eränkävijöiden ja sotilaiden perustyökalu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Raudan käyttöönoton ja sen käsittelyn oppimisen myötä alettiin metallia takoa kyläseppien pajoissa työkaluiksi ja aseiksi, jolloin puukko syntyi. Puukko kehitettiin alun perin yleistyökaluksi. Sen pituus niin terän kuin kahvan osalta on yleensä noin kämmenen levyinen. Vuolupuukossa terä on kahvaa lyhyempi.
Puukko on yksiteräinen: terän hamarapuoli on paksu ja teroittamaton. Hamarapuolella terää voidaan lyödä esimerkiksi vasaralla tai kirveellä. Puukon terä taas on taottu siten, että se sopii ensisijaisesti eri materiaalien vuolemiseen, niin puun, leivän kuin vaikkapa eläimen kaulankin. Hyvin muotoillussa yleispuukossa yhdistyvät vuolu-, viilto- kuin pisto-ominaisuudetkin.
Terän muoto on osoittautunut onnistuneeksi, koska se on säilynyt sellaisenaan aina keskiajalta asti.
[muokkaa] Puukon rakenne
Puukko koostuu terästä ja kahvasta. Terän tiivistää kahvaan kiinni hela, mikä kiristysrenkaan tapaan puristaa kahva-ainetta kiinni teräosan toista päätä vasten. Terästä lähtee ruoti, joka menee yhdestä materiaalikappaleesta tehdyn kahvan sisään. Jos ruoti ulottuu koko kahvan läpi, voi kahvan päässä olla niitti, joka kiinnittää ruodin pään kahvaan kiinni.
Puukon helassa tai kahvassa voi olla muotoilu, jota kutsutaan sormisuojaksi ja joka estää pistäessä tai leikattaessa sormea joutumasta terän alle, mutta hankaloittaa vuolemista.
[muokkaa] Puukkomalleja
[muokkaa] Yleispuukko
Yleispuukoksi kutsutaan puukkoa, jossa on pyritty yhdistämään tikarille tyypillisiä pisto-ominaisuuksia veitsen viilto-ominaisuuksiin ja vuolupuukon vuoluominaisuuksiin.
Useimmat nykypuukot lähenevät ominaisuuksillaan vähitellen veitsiä, koska eläimen tappamiseen, tapetun eläimen teurastamiseen liittyvään veren laskemiseen tai nylkemiseen liittyviä ominaisuuksia ei enää nykyään kaupunkimaisessa elämisessä tarvita. Puukoissa on usein terässä veriura, joka keventää terää ja jäykistää sitä I-palkin tavoin. Nimestään huolimatta veriuralla ei ole mitään tekemistä veren juoksemisen kanssa. Pistetään eläimen nahkaan reikä millä tahansa teräkalulla, niin veri tulee varmasti ulos.lähde?. Veriura lienee jäänne miekan kevennys- ja jäykistysurista. Aikoinaan katkenneista miekoista tehtiin tikareita ja puukkoja.
Vuolu- ja nylkemisominaisuudet antavat vähitellen tilaa veitsiominaisuuksille. Yleispuukot ovat kuitenkin veitsiä paksumpia teriltään, joten niitä ei voi luokitella veitsiksi. Myös vuoluominaisuutta on puukoissa edelleen jäljellä. Keskeisin ero veitsen ja puukon välillä on nimenomaan vuoluominaisuus, joka perustuu terän irtikääntävään, kiilaavaan poikkileikkaukseen. Veitsi ainoastaan tunkeutuu, ei käännä lastua.
Suomessa 1960- ja 1970-luvulla kulutustavaroina yleisiä sarjavalmisteisia puukkoja ovat olleet Fiskarsin ja Moran puukkomallit. Näistä Mora-puukko on ollut yleisempi edullisen hintansa ja laajan myyntinsä vuoksi. Laajalle levinneitä sarjavalmisteisia yleispuukkoja on usein käytetty keittiöveitsien ohella myös henkirikoksissa Suomessa. Mora lienee saanut eniten mainetta.
[muokkaa] Fileerauspuukko
Fileerauspuukoksi tai ohuimmillaan jopa fileerausveitseksi sanotaan pitkää ja kapeateräistä veistä, minkä avulla on helppo viiltämällä perata kalaa. Fileerauspuukolla ei juurikaan ole muita käyttötarkoituksia kapean ja ohuen, veitsimäisen teränsä vuoksi.
[muokkaa] Metsästyspuukko
Metsästyspuukon ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus nylkeä saaliseläin. Siksi puukon terässä voidaan korostaa kulumattomuutta tekemällä terä kovahkosta teräksestä, jolloin terä kuluu nylkemisessä vähemmän, kuin jos se tehtäisiin pehmeämmästä teräksestä.
Metsästyspuukon nylkyominaisuudet saavutetaan ainoastaan puukolla, jonka kahvan keskilinja kulkee teräsuulinjan edellä. Nylkiessä teräsuu kulkee helpommin, se ei harhaile ja sitä on helppo hallita.
Tyypillinen nylkemiseen sopiva puukko on lapinleuku, jossa on nylkemiseen solveltuva paksu loivasti kapeneva terä.
[muokkaa] Retkeilypuukko
Retkeilypuukko tai partiopuukko on suunniteltu ulkoilmaelämää varten. Siinä on suhteellisen pitkä terä, joka sopii hyvin oksien karsimiseen, puun hakkaamiseen, pilkkomiseen tai halkomiseen sekä kalan tai riistaeläinten käsittelyyn. Retkeilypuukoissa on usein veriura, joka jäykistää terää. Retkeilypuukkoa voi usein käyttää lusikkahaarukan kanssa ruokailuveitsenä.
[muokkaa] Sissipuukko
Kasvaneen maanpuolustusinnostuksen ja reserviläistoiminnan innostamana on alettu valmistaa veitsimäistä sissipuukkoa, jolla ei veitsimäisyydestään johtuen ole juuri vuoluominaisuuksia, mutta jolla voi veitseen liittyvien viilto-ominaisuuksien vuoksi perata kalaa luonnossa tai käyttää lusikkahaarukan kanssa ruokailuveitsenä. Ensisijaisesti veitsi on tarkoitettu sotilaan "yleistyökaluksi": pienten puiden tekoon, materiaalien leikkaukseen ja taisteluaseeksi.
[muokkaa] Vuolupuukko
Vuolupuukko on yleensä lyhytteräinen, ja sen terä on leveä ja voimakkaasti kaartuva. Pienelläkin voimalla voi saada terään suuren vääntömomentin ja verrattain suuren leikkuuvoiman puun käsittelyyn. Tarkemmassa vuolemisessa on lyhyttä terää helppo tukea peukalolla, jolloin leikkuuvoima on edelleen riittävä tarkempaan vuolemiseen, vaikkei koko voimaa saadakkaan käyttöön niin kuin kahvaa vipuna käyttämällä.
Hyvistä vuoluominaisuuksista johtuen terän muotoilu ei mahdollista vuolupuukolle hyviä veitsimäisiä viilto-ominaisuuksia. Vuolupuukolla on helppo vuolla pieniä puunkappaleita tai lastuja puusta sytykkeiksi. Usein lapsille harjoittelemista varten tarkoitetut pienet puukot ovat malliltaan vuolupuukkoja.
Joitakin tavanomaista kapeateräisempiä, erityisesti nävertämiseen soveltuvia vuolupuukkoja, kutsutaan nikkarinpuukoksi. Sana tulee ruotsin kielen sanasta en snickare, mikä tarkoittaa puuta työstävää käsityöläistä, puuseppää.
[muokkaa] Kaksipuukkoratkaisu
Etelä-Pohjanmaalla luotiin erilaisiin puukkotarpeisiin ratkaisuksi kahden puukon muodostama tuppi, missä oli oma tila niin suurelle yleispuukolle kuin pienemmälle vuolemiseen paremmin soveltuvalle puukolle, jolla voitiin linkkuveitsimäisesti nävertää lyijykynää terävämmäksi, levittää voita leivälle, vuolla pajunkissoja tai tehdä muita vähän voimaa vaativia tehtäviä. Kansansanonnan mukaan pienemmällä puukolla "syörähän askista voita ja piretähän pikkupoijjaat kuris ja suuremmalla ratkaistahan raavaitten miästen välisiä periaatteellisia kysymyksiä", mikä viittaa puukkojunkkariperinteeseen ja häjyihin. Mallia, jossa yhdessä tupessa kannetaan suurta ja pientä puukkoa, sanotaan kaksihelaiseksi, koska puukon tupen pään kaksi ylähelaa ovat näkyvissä. Samaista puukko paria sanotaan Härmässä kaksneuvoseks.
Maasto-oloissa pienemmän puukon on osittain korvannut 1990-luvulla aluksi sveitsiläinen monitoimiveitsi ja myöhemmin 2000-luvulla myös linkkuveitsen sisältävät Leatherman-tyyppiset monitoimityökalut monipuolisine terineenlähde?. Suurelle puukolle voi kuitenkin edelleen leirioloissa olla tarvetta.
[muokkaa] Puukko-nimen syntyteoria
Nimen "Puukko" alkuperä on selitetty kahdellakin tavalla. Suomen kieleen pohjautuva selitys viittaa sanojen suu → suukko kehitykseen, jolloin sanasta puu olisi tullut ajan myötä puukko.
Toinen selitys taas liittyy saksalaiseen alkuperään. Ala-saksilainen sana pook, joka tarkoittaa kauppiaiden käyttämää tikaria, olisi otettu Suomessa käyttöön ja annettu suomalaiselle yleistyökalulle.
Sanana puukko tarkoittaa aina ja poikkeuksetta puukahvaista veistä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Puukoista ovat kirjoittaneet etenkin kulttuurihistorian kannalta Sakari Pälsi Puukkoja Jukka Kemppinen Puukot. Timo Hyytinen on julkaissut useita runsaasti kuvitettuja teoksia aiheesta, kuten Arma Fennica
Suomen Kansallismuseon puukkokokoelma on merkittävä, ja erikoisnäyttely 2006–2007 on herättänyt paljon huomiota. Kauhavalla, joka on puukkoteollisuuden perinteisiä keskuksia ja edelleen vahva puukkopitäjä, on puukkomuseo.[1]
