Kellopeliappelsiini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee romaania. Siitä tehdystä elokuvaversiosta katso Kellopeliappelsiini (elokuva).

Kellopeliappelsiini tai Kellopeli appelsiini (engl. A Clockwork Orange) on Anthony Burgessin vuonna 1962 ilmestynyt romaani, josta Stanley Kubrick teki vuonna 1971 samannimisen elokuvasovituksen.

Teos ilmestyi suomeksi vasta vuonna 1991 Moog Konttisen kääntämänä ja Odessan kustantamana. Like julkaisi siitä uudistetun laitoksen vuonna 2007 ja taskukirjapainoksen 2009. Konttinen palkittiin käännöksestä Promethus-palkinnolla vuonna 2008.

Kellopeliappelsiini oli Burgessille varsin henkilökohtainen kirja, sillä hän käsitteli siinä pahoinpitelyä ja raiskausta, jonka kohteeksi hänen oma vaimonsa oli joutunut. Teoksen elokuvan myötä saaman runsaan mediahuomion onkin arveltu olleen kirjailijalle raskasta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos on tulevaisuuteen sijoittuva Alex-nimisen nuoren lontoolaispojan kehitystarina. Hän rakastaa Beethovenin musiikkia ja näkee sitä kuunnellessaan mielessään väkivaltaisia hallusinaatioita. Alex on kotoisin normaalista keskiluokkaisesta perheestä. Hän viettää aikansa mieluiten kadulla johtaen väkivaltaista jengiä, joka huvittelee puhumalla keskenään keksittyä slangia, nadsat-kieltä, jossa on runsaasti lainasanoja ja kieliopillisia rakenteita venäjän kielestä, mutta myös amerikanenglannista. Jengiin kuuluu Alexin lisäksi Pete, Georgie ja Pim. Jengin vihollisia ovat muut jengit, erityisesti kuitenkin Billyboy-nimisen pojan johtama jengi. Jengiläiset harjoittavat silmitöntä väkivaltaa ryöstöjen yhteydessä, mitä teos kuvaa hyvin pitkään ja tarkasti. He hakkaavat paljon ihmisiä, sekä pahoinpitelevät erään kirjailijan ja raiskaavat tämän vaimon. Kirjailija on kirjoittamassa kirjaa Kellopeli Appelsiini, jonka nimeä Alex pilkkaa.

Alex kuitenkin alkaa riidellä välillä jengiläistensä kanssa, sillä muut haluavat enemmän demokratiaa ja ettei jengillä olisi selvää johtajaa. Alex pahoinpitelee heidät näyttääkseen johtajan asemansa. Myöhemmin muut jengiläiset yllyttävät Alexin murtautumaan erään naisen taloon ja tappamaan tämän. Alex tekeekin sen, mutta muut pahoinpitelevät hänet ja jättävät hänet poliisien armoille. Alex jää kiinni petoksen seurauksena ja joutuu vankilaan. Vankilassa Alex on kaksi vuotta. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta lyhentää vankeusaikaansa osallistumalla uuden Ludovico-hoitomenetelmän kokeiluun. Siinä hänet ehdollistetaan hyvin shokeeraavin behavioristisin psykologisin keinoin vihaamaan väkivaltaa. Hänet pakotetaan katsomaan kauheita väkivaltavideoita, ja vaikka Alex huutaa ja kärsii, häntä ei päästetä pois. Samalla kun hänestä tulee mallikansalainen, hänestä tehdään myös tahdoton kone (kellopeli, vihannes). Terapian sivutuotteena hänet myös saadaan vieroksumaan aiemmin jumaloimaansa Beethovenin musiikkia.

Hoidon päätyttyä Alex päästetään pois vankilasta, mutta hän joutuu monesti heitteille ja niiden henkilöiden pahoinpitelemäksi, joita hän aiemmin itse pahoinpiteli. Muun muassa Pim, Billyboy ja kirjaston mies, jonka kanssa jengi kirjan alussa ”piti hauskaa”, hakkaavat Alexin. Hän joutuu myös lähtemään kotoaan, koska uusi alivuokralainen ei hyväksy häntä taloon hänen entisten tekojensa vuoksi. Hän joutuu kadulle ja menee pyytämään eräästä talosta apua, mutta talossa asuukin sama kirjailija, jonka Alex pahoinpiteli kaksi vuotta sitten. Kirjailija ei tunnista häntä, mutta myöhemmin hän huomaa Alexin identiteetin. Hän lukitsee Alexin tyhjään huoneeseen ja laittaa soimaan Beethovenin yhdeksännen, jonka kuullessaan Alex alkaa voida pahoin ja kärsiä. Alex päättyy lopussa yrittämään itsemurhaa hyppäämällä ikkunasta, mutta hän ei kuole vaan joutuu sairaalaan, jossa poliitikot alkavat pitää hänestä huolta ja parantavat hänet. Viimeisessä luvussa Alex on kerännyt uuden jengin, ja he huvittelevat täysin samalla tavalla kuin kirjan alussa. Jopa käytetyt sanat ovat lähes samat. Lopulta Alex kuitenkin huomaa, että hän on liian vanha tuollaiseen touhuun ja lopettaa jenginsä johtamisen. Ympäröivän yhteiskunnan kuvaus on teoksessa hyvin julmaa ja kriittistä, ja teosta onkin verrattu George Orwellin teoksiin.

Kirjan arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Kellopeliappelsiinin luoma tulevaisuudennäkymä on kauhea. Kirjassa taistellaan valinnanvapauden ja yksilöllisyyden puolesta ilman minkäänlaista moraalia. Se saa silmät räpsymään kiihtyvällä vauhdilla, kunnes ainakin jotain näkee toisin kuin ennen.” – Turun Sanomat

”Moog Konttisen suomennos on hienoa kieliakrobatiaa, röyhkeää ja vivahteikasta kuten alkutekstikin.” – Helsingin Sanomat

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.