Porkkalan majakka

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kallbådan majakka
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Porkkalan majakka pohjoisesta nähtynä

Porkkalan majakka eli Kallbådan majakka on merimajakka, joka sijaitsee Suomenlahdella Kallbådanin matalalla kallioluodolla noin yhdeksän kilometriä Porkkalanniemen kärjestä etelään. Majakka valmistui vuonna 1920 ja sen valon korkeus on 21,4 metriä. Se on Suomen viimeinen miehitetyksi tehty merimajakka.

Majakkarakennus on noin 19,5 metriä korkea ja se käsittää majakkatornin sekä siihen kiinteästi liittyvän asuinsiiven. Samankaltaista perusratkaisua on käytetty muun muassa Bengtskärin majakassa ja Ahvenanmaan Märketin majakassa. Itse majakkatorni on Kallbådassa vain hieman muuta rakennusta korkeampi, ja se on sijoitettu rakennuksen eteläkulmaan. Koko rakennus on perustettu massiiviselle betonisokkelille, jonka sisällä on varastotiloja. Sokkelin päälle rakennetun yläosan sisärunko on muurattu tiilestä ja ulkorunko on valettu rautabetonista.

Majakan yhteydessä oli asuintilat majakkamestarille ja majakanvartijalle, konehuone, sauna, keittiö ja makean veden säiliö. Majakkaan kuului alun perin myös sumumerkinantoasema. Kallbådanin majakka rakennettiin korvaamaan Rönnskärin majakka joka sijaitsi liikaa sisäsaaristossa. Muutama vuosi Kallbådan majakan valmistumisen jälkeen Rönnskärin majakan valo sammutettiinkin tarpeettomana vuonna 1928. Majakka kuului vuosina 1944–1955 Porkkalan vuokra-alueeseen ja se oli alueen palauttamisen jälkeen niin huonossa kunnossa ettei sinne enää asetettu miehitystä vaan majakanvartijat toimivat Rönnskäriltä käsin. Nykyisin majakka on automatisoitu ja sen kauko-ohjaus tapahtuu Harmajan majakalta käsin. Majakan yhteydessä on laskeutumisalusta helikopterille.

Kallbådanin luoto kuuluu hylkeidensuojelualueeseen ja sille rantautuminen ilman lupaa on kielletty.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valtioneuvoston asetus hylkeidensuojelualueista FINLEX ®. 09.08.2001. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 31.10.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 59°52′08.2″N, 24°18′09.8″E