Johan Huizinga

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Huizinga

Johan Huizinga (7. joulukuuta 1872 Groningen1. helmikuuta 1945 De Steeg) oli hollantilainen historioitsija ja yksi nykyaikaisen kulttuurihistorian perustajista.[1] Huizingan innostus menneiden aikakausien kulttuuriin näkyi kaikissa hänen teoksissaan.

Huizingan isä Dirk Huizinga oli Groningenin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori. Johan Huizinga aloitti yliopistossa aluksi sanskritin opinnoilla ja laati tohtorin väitöskirjansa vuonna 1897 hovinarrin roolista intialaisessa draamassa. Vasta 1902 hän kiinnostui keskiajan ja renessanssikauden historiasta. Huizinga kuitenkin jatkoi orientaalisten kielten opetustyötä kunnes hänestä tehtiin vuonna 1905 Groningenin yliopiston yleisen ja Alankomaiden historian professori. Kymmenen vuotta myöhemmin hän sai yleisen historian professuurin arvostetussa Leidenin yliopistossa[1], jossa oli vuoteen 1942 saakka. Hollantia vuodesta 1940 miehittäneet natsit sulkivat tällöin yliopiston. Vähän myöhemmin saksalaiset pidättivät Huizingan tämän esitettyä julkista arvostelua natsien toiminnasta, ja hänet vietiin vankileirille. Kansainvälisen painostuksen ansiosta hänet kuitenkin pian vapautettiin, mutta karkotettiin kotiarestiin pieneen De Steegin kylään lähellä Arnhemia. Kotiinsa Leideniin hänen ei sallittu enää palata, ja hän kuoli De Steegissä helmikuussa 1945 ehtimättä nähdä maansa vapautumista.

Huizingalla oli omintakeinen esteettinen historianäkemys, jossa taiteella ja kulttuurilla oli kantava rooli. Yksi hänen keskeisimmistä teoksistaan käsittelee keskiaikaa, jonka loppupuolen Huizinga katsoo edustavan pikemmin pessimismiä ja dekadenssia kuin orastavaa renessanssin uudelleensyntymistä. Hänen merkittävimpiä ja tunnetuimpia teoksiaan on myös Homo Ludens (suom. Leikkivä ihminen), jossa hän tarkastelee leikin asemaa eurooppalaisessa kulttuurissa.[1] Teoksessa Huzinga pyrkii osoittamaan, että leikin luova vaikutus heijastuu lähes kaikkialla kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksessä. Huizinga näki leikkien rakenteen niiden itsenäisenä merkityssisältönä. Leikkien ja pelien kulttuurisen ja yhteiskunnallisen merkityksen tiedostaminen on suurelta osin juuri Huizingan työn ansiota. Häntä voidaan pitää kulttuuriantropologisen pelitutkimuksen perustajana.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskiajan syksy: Elämän- ja hengenmuotoja Ranskassa ja Alankomaissa 14. ja 15. vuosisadalla. (Herfsttij der Middeleeuwen: Studien über Lebens- und Geistesformen des 14. und 15. Jahrhunderts in Frankreich und in den Niederlanden, 1919.) Suomentanut J. A. Hollo. 3. painos (1. painos 1951). Laatukirjat. WSOY, 2000. ISBN 951-0-15774-0.
  • Erasmus. (Erasmus, 1924.) Suomentanut Eino E. Suolahti. WSOY, 1953.
  • Leikkivä ihminen: Yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. (Homo ludens: Vom Ursprung der Kultur im Spiel, 1938.) Suomentanut Sirkka Salomaa. 3. painos (1. painos 1947). WSOY, 1984. ISBN 951-0-12156-8.
  • Historian olemus: Esseitä ja tutkielmia. (Im Bann der Geschichte (Osa I), Studien zur Theorie und Methode der Geschichte, 1942.) Suomentanut Kai Kaila. Taskutieto 8. WS, 1967.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 839. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.