Jatulintarha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Finbyn Jatulintarha Nauvossa sijaitsee länsi-luoteeseen viettävällä kalliolla. Jatulintarhan läpimitta on noin 8 metriä.
Turvelabyrintti, Dalby, Yorkshire

Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyvälle kivistä kootulle labyrinttikuviolle eli kiertokäytävälle. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan.

Suuri osa Suomen jatulintarhoista, jotka poikkeuksetta sijaitsevat rannikolla tai saaristossa, lienee keskiaikaisia tai myöhäisempiä, vanhimmat ehkäpä jo esihistorialliselta ajalta. Jatulintarhat ovat saattaneet liittyä johonkin rituaaliin, mutta varmaa tietoa tästä ei ole. Jatulintarhojen tekijöiksi on suomalaisessa kansanperinteessä väitetty jatuli-jättiläisiä. On myös ollut tapana ”syyttää” oudon rakennelman tekijöiksi naapurikylän väkeä, omiin nimiin työtä kun ei ole otettu.

Jatulintarhoista on käytetty myös nimityksiä ”jättiläisen tie” ja ”jätinpolku”, ”Laiska-Jaakon rinki” ja ”Pietarin leikki”. Jatulintarhoja on myös kutsuttu Jerusalemiksi ja Niniveksi, sillä tarhojen läpi kulkemista on voitu pitää vertauskuvallisena matkana näihin tarunomaisiin paikkoihin. Jatulintarhoja esiintyy Suomen lisäksi Ruotsissa sekä rannikolla että sisämaassa, Viron rannikolla, Norjassa, Kuolan niemimaalla ja Vienanmeren saarilla. Muualla Pohjois-Euroopassa on käytetty nimityksiä Trelleborg, Trinneborgs slott, Trondheim ja Babylon. Ruotsinkielisiä nimiä ovat jungfrudans ”neitsyttanssi”, ”neidon tanssi”, Trojaborg ”troijanlinna” ja rundborg ”pyöreä linna”. Britteinsaarilla on turpeesta rakennetuista samanlaisista labyrinttikuvioista käytetty nimitystä Troy Town ja Caerdroia, Saksassa Trojaburg.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aspelin, J.R.: Jatulintarhat Suomen rantamailla. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja II. 1877.
  • Kraft, John: The goddess in the labyrinth. Religionsvetenskapliga skrifter. 1985.
  • Niemi, Tapani: Merkilliset jatulintarhat. Tiede 2000 6/2000, s. 46-50.
  • Pietiläinen, Petteri: GIS-analyysi keskiaikaisen Etelä-Karjan jatulintarhoista. Muinaistutkija 4/1999, s. 2-17. Helsinki 1999.
  • Ridderstad, Marianna: Knossoksesta Ultima Thuleen - jatulintarhat aurinkoriittien paikkoina. Muinaistutkija 2/2013, s. 11-24.
  • Westerdahl, Christer: Stone maze symbols and navigation. The International Journal of Nautical Archaeology 24. 1995.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.