IMAX

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
IMAX-teatteri Lontoossa yöaikaan.

IMAX (lyhenne sanoista Image Maximum) on kuvan- ja äänenlaadultaan korkealaatuinen elokuvien kuvaus- ja esitystekniikka. Sitä käytetään pääasiassa sellaisissa dokumenttielokuvissa, joissa elokuvan kokeminen nousee yhtä tärkeäksi tekijäksi kuin itse ohjelman sisältö (esimerkiksi ulkoavaruudessa tai veden alla kuvatut dokumentit). IMAX-elokuvia näytetään pääasiassa formaatille omistetuissa teattereissa. Koska IMAX-elokuvissa yleisö on tavallista lähempänä kuvaruutua ja valkokangas poikkeuksellisen suuri, kattaa kuva katsojan koko näköalueen ja täten elokuvakokemus on yleensä paljon voimakkaampi. IMAX-formaatin on kehittänyt kanadalainen IMAX Corporation. Yritys myös valmistaa IMAX-tekniikkaa ja tuottaa sille elokuvia.

IMAX Dome (alkuperäiseltä nimeltään Omnimax) on IMAX-formaatin muunnelma, jossa kamerassa ja projektorissa käytetään kalansilmäobjektiivia ja filmi projisoidaan kupolin muotoiselle valkokankaalle, jolloin kuva täyttää katsojan koko näkökentän. Formaattia käytetään pääasiassa planetaarioissa. IMAX 3D -formaatissa kuvatut elokuvat puolestaan voidaan esittää katsojalle polarisaatiolasien avulla kolmiulotteisena.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri filmikokojen vertailua IMAX:iin.
IMAX 3D -teatteri Eilatissa.

IMAX:in kehittivät kanadalaiset Graeme Ferguson, Roman Kroitor ja Robert Kerr. Heidän tarkoituksenaan oli keksiä parempi vastine Cinerama-järjestelmälle. Ensimmäinen IMAX-filmi, nimeltään Tiger Child, sai ensiesityksensä vuonna 1970 Expo '70 -tapahtumassa Japanin Osakassa. Seuraavana vuonna kolmikko perusti ensimmäisen pysyvän IMAX-teatterin Torontoon. Vuonna 1973 paljastettiin IMAX-muunnelma IMAX Dome, kun sillä tehty elokuva Garden Isle sai ensiesityksensä. Ensimmäinen pysyvä IMAX Dome -kokoonpano asennettiin San Diegon Balboa Parkiin Yhdysvalloissa samana vuonna. Vuonna 1986 tuotiin julki toinen IMAX-muunnelma, IMAX 3D.

IMAX-teattereiden ohjelmisto koostui pitkään lähinnä suoraan IMAX:ille kuvatuista dokumenttielokuvista, tai IMAX-elokuviin verrattuna huonolaatuisista 35 mm:n filmille kuvatuista elokuvista, jotka siirrettiin IMAX-formaattiin optisesti. 1990-luvun lopussa pitkistä fiktioelokuvista alettiin kuitenkin saada kunnollisia IMAX-versioita: vuonna 1999 Disneyn Fantasia 2000 tehtiin suoraan IMAX:ille, ja sen jälkeen myös monista muista digitaalisista animaatioelokuvista tehtiin normaalien 35 mm:n esityskopioiden lisäksi korkealaatuiset IMAX-versiot. Vuonna 2002 julkaistiin ensimmäinen DMR-tekniikkaa käyttävä IMAX-elokuva, Apollo 13 (1995). DMR-menetelmällä pystyttiin tuottamaan korkealaatuisia IMAX-kopioita elokuvista, jotka on alun perin kuvattu 35 mm:n filmille, vaikkakaan niiden kuvanlaatu ei ollut yhtä tarkka kuin ns. oikeiden IMAX-elokuvien. Tämän jälkeen IMAX-teattereihin on tuotu useita Hollywood-fiktioelokuvien DMR-kopioita, kuten Tähtien sota -elokuvat ja Matrix-trilogian kaksi viimeistä osaa.

Formaatin raskauden ja kalleuden vuoksi yhtään pitkää näytelmäelokuvaa ei toistaiseksi ole kuvattu kokonaan IMAX-kameroilla. 2000-luvun lopulta alkaen joihinkin suuren budjetin Hollywood-elokuviin on kuvattu joitain jaksoja aidossa IMAX-formaatissa. Näistä elokuvista ovat ensi-iltansa toistaiseksi saaneet Yön ritari (2008)[1], Transformers: Kaatuneiden kosto (2009) ja Yön ritarin paluu (2012).

Nykyään IMAX-teattereita on 24 maassa. Kaikista 350 teatterista noin 100 on IMAX Dome -tyyppisiä teattereita. Suomessa ei toimi yhtään varsinaista IMAX-teatteria, mutta Tiedekeskus Tietomaan teatteri Oulussa esittää IMAX-elokuvia ns. 8/70-laitteistolla. 8/70-esityskopioiden kuvanlaatu ei aivan vastaa "täysikokoista" IMAX:ia, mutta ylittää silti huimasti esimerkiksi 35 mm:n filmin.

Vuonna 2008 esiteltiin IMAX-esitysformaatin rinnalle uusi digitaalinen versio. Digitaalinen IMAX perustuu kahteen 2k-resoluution digitaaliprojektoriin, joiden kuvat projisoidaan päällekkäin kirkkauden parantamiseksi. Kuvanlaatu ei yllä lähellekään perinteistä IMAX:ia ja kankaat ovat selvästi pienempiä, mutta tästä huolimatta saleja ja näytöksiä markkinoidaan täysin samalla tuotemerkillä kuin perinteistäkin IMAX:ia.

Tekniset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IMAX-kamera esillä Montrealin tiedekeskuksessa.

Perinteisen filmipohjaisen IMAX:in tekniikka perustuu 70 millimetrin filmiin, jolla saavutetaan hyvin korkea erottelukyky. Toisin kuin perinteisessä 70 mm:n formaatissa, IMAX:issa filmi valotetaan ja projisoidaan kuljettamalla sitä vaakasuunnassa. Filmillä on yhtä kuvaruutua kohden 15 perforaatiota, jolloin kuvasuhteeksi tulee 1,43:1. Yhden kuvaruudun leveys on noin 7 cm ja korkeus 5,3 cm, kun vastaavat mitat esimerkiksi 35-millisellä filmillä ovat 2,2 cm ja 1,6 cm. Esitysnopeus useimmissa IMAX-elokuvissa on standardi 24 kuvaruutua sekunnissa, mutta formaatista on olemassa myös harvinainen IMAX HD -versio, jonka kuvanopeus on 48 ruutua sekunnissa.

IMAX-elokuvat esitetään filmiltä, jotka käyttävät tavallista kestävämpää, Kodakin kehittämää Estar-pohjaista filmiä. Estar-filmeissä esimerkiksi perforaatioiden koko ei muutu kehityksessä käytettävien kemikaalien takia, jolloin filmin projisoiminen on sujuvampaa. Filmit eivät täten myöskään katkea helposti: ne kestävät vaikka rekan vetämistä.

IMAX-kamera käyttää 170 metrin keloja 70 mm:n filmiä, jolle mahtuu noin 90 sekuntia elokuvaa. Filmin suuren koon takia esityskopiot ovat hankalia käsitellä: 40-minuuttisen IMAX-filmin kelat painavat lähes 90 kg, ja ne sisältävät noin 5300 metriä filmiä. Koneenhoitajat joutuvatkin yleensä käyttämään pientä nosturia kelojen vaihtamiseen.

IMAX-projektoreissa käytettävä tekniikka on monilta osin 35 mm:n filmin projektoreita kehittyneempää. Niissä ei esimerkiksi esiinny juuri lainkaan kuvan tärinää, mikä olisi IMAX-filmeissä erityisen häiritsevää kuvan suuren koon vuoksi. Projektoreissa käytetään lähes 15 kilowatin ksenonlamppua. Standardikokoinen IMAX-teatterin valkokangas on noin 22 metriä leveä ja 16 metriä korkea, mutta vielä suurempiakin kankaita käytetään.

Ääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IMAX-teattereissa äänentoisto tapahtuu lähes 44 kaiuttimen avulla, joiden yhteisteho on 12 kilowattia. Osa äänestä tulee valkokankaan takaa, valkokankaan pienien reikien läpi. Toisin kuin useimmissa muissa filmiformaateissa, IMAX-esityskopioissa ääni ei ole filmillä, vaan se toistetaan erilliseltä digitaaliselta äänilähteeltä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta IMAX-teatterit.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barbara Robertson: Delivering 8K VFX Shots for The Dark Knight (html) 23.7.2008. Studio Daily. Viitattu 26.7.2008. (englanniksi)