IMAX

Wikipedia

IMAX (lyhenne sanoista Image Maximum) on kuva- ja äänenlaadultaan korkealaatuinen elokuvien esitystekniikka. Sitä käytetään pääasiassa sellaisissa dokumenttielokuvissa, joissa elokuvan kokeminen nousee yhtä tärkeäksi tekijäksi kuin itse ohjelman sisältö (esimerkiksi ulkoavaruudessa tai veden alla kuvatut dokumentit). IMAX-elokuvia näytetään pääasiassa formaatille omistetuissa teattereissa. Koska IMAX-elokuvissa yleisö on tavallista lähempänä kuvaruutua ja valkokangas poikkeuksellisen suuri, kattaa kuva katsojan koko näköalueen ja täten elokuvakokemus on yleensä paljon voimakkaampi. IMAX-formaatin on kehittänyt kanadalainen IMAX Corporation. Yritys myös valmistaa IMAX-tekniikkaa ja tuottaa sille elokuvia.

IMAX Dome (alkuperäiseltä nimeltään Omnimax) on IMAX-formaatin variaatio, jossa kamerassa ja projektorissa käytetään laajakulmalinssiä, ja filmi projisoidaan kupolin muotoiselle valkokankaalle, jolloin muodostuu panoraamakuva. Formaattia käytetään pääasiassa planetaarioissa. IMAX 3D -formaatissa kuvatut elokuvat puolestaan voidaan esittää katsojalle polarisaatiolasien avulla kolmiulotteisena.

Sisällysluettelo 1 Historia 2 Tekniset ominaisuudet 2.1 Kuva 2.2 Ääni 3 Katso myös 4 Aiheesta muualla 5 Viitteet

[muokkaa] Historia

IMAX:in kehittivät kanadalaiset Graeme Ferguson, Roman Kroitor ja Robert Kerr. Heidän tarkoituksenaan oli keksiä parempi vastine Cinerama-järjestelmälle. Ensimmäinen IMAX-filmi, nimeltään Tiger Child, sai ensiesityksensä vuonna 1970 Expo '70 -tapahtumassa Japanin Osakassa. Seuraavana vuonna kolmikko perusti ensimmäisen pysyvän IMAX-teatterin Torontoon. Vuonna 1973 paljastettiin IMAX-variaatio IMAX Dome, kun sillä tehty elokuva Garden Isle sai ensiesityksensä. Ensimmäinen pysyvä IMAX Dome -kokoonpano asennettiin San Diegon Balboa Parkiin Yhdysvalloissa samana vuonna. Vuonna 1986 tuotiin julki toinen IMAX-variaatio, IMAX 3D.

IMAX-teattereiden ohjelmisto koostui pitkään lähinnä suoraan IMAX:ille kuvatuista dokumenttielokuvista, tai IMAX-elokuviin verrattuna huonolaatuisista 35-milliselle kuvatuista elokuvista, jotka siirrettiin IMAX-formaattiin optisesti. 1990-luvun lopussa pitkistä fiktioelokuvista alettiin kuitenkin saada kunnollisia IMAX-versioita: vuonna 1999 Disneyn Fantasia 2000 tehtiin suoraan IMAX:ille, ja sen jälkeen myös monista muista digitaalisista animaatioelokuvista tehtiin normaalien 35-millisten esityskopioiden lisäksi korkealaatuiset IMAX-versiot. Vuonna 2002 julkaistiin ensimmäinen DMR-tekniikkaa käyttävä IMAX-elokuva, Apollo 13 (1995). DMR-menetelmällä pystyttiin tuottamaan korkealaatuisia IMAX-kopioita elokuvista, jotka on alun perin kuvattu 35-milliselle filmille, vaikkakaan niiden kuvanlaatu ei ollut yhtä tarkka kuin ns. oikeiden IMAX-elokuvien. Tämän jälkeen IMAX-teattereihin on tuotu useita Hollywood-fiktioelokuvien DMR-kopioita, kuten Tähtien sota -elokuvat ja Matrix-trilogian kaksi viimeistä osaa. Vuonna 2008 julkaistu Batman-elokuva Yön ritari on myös kuvattu osittain IMAX-formaattissa.^[1]

Vuonna 2005 monet yhdysvaltalaiset IMAX-teatterit tekivät ristiriitaisesti vastaanotetun päätöksen olla esittämättä dokumenttielokuvaa Volcanoes of the Deep Sea. Evoluutioon liittyvän elokuvan pelättiin herättävän närää kreationismiin uskovien fundamentalistikristittyjen parissa.

Nykyään IMAX-teattereita on 24 maassa. Kaikista 350 teatterista noin 100 on IMAX Dome -tyyppisiä teattereita. Suomessa ei toistaiseksi toimi yhtään varsinaista IMAX-teatteria, mutta Tiedekeskus Tietomaan teatteri Oulussa ja Tiedekeskus Heurekan Verne-teatteri Vantaalla esittävät IMAX-elokuvia ns. 8/70-laitteistolla. 8/70-esityskopioiden kuvanlaatu ei aivan vastaa "täysikokoista" IMAX:ia, mutta ylittää silti huimasti esimerkiksi 35 mm:n filmin.

[muokkaa] Tekniset ominaisuudet

[muokkaa] Kuva

IMAX:in tekniikka perustuu 70 millimetrin filmiin, jolla saavutetaan hyvin korkea kuvan tarkkuus. Toisin kuin perinteisessä 70-millisessä formaatissa, IMAX:issa filmi valotetaan ja projisoidaan kuljettamalla sitä vaakasuunnassa. Filmillä on yhtä kuvaruutua kohden 15 perforaatiota, jolloin kuvasuhteeksi tulee 1,43:1. Yhden kuvaruudun leveys on noin 7 cm ja korkeus 5,3 cm, kun vastaavat mitat esimerkiksi 35-millisellä filmillä ovat 2,2 cm ja 1,6 cm. Esitysnopeus IMAX-elokuvissa on yleensä standardi 24 kuvaruutua sekunnissa, mutta joissakin elokuvissa käytetään nopeutta 48 kuvaruutua/s. IMAX-elokuvat esitetään filmiltä, jotka käyttävät tavallista kestävämpää, Kodakin kehittämää Estar-pohjaista filmiä. Estar-filmeissä esimerkiksi perforaatioiden koko ei muutu kehityksessä käytettävien kemikaalien takia, jolloin filmin projisoiminen on sujuvampaa. Filmit eivät täten myöskään katkea helposti: ne kestävät vaikka rekan vetämistä.

IMAX-kamera käyttää 170 metrin keloja 70-millistä filmiä, jolle mahtuu noin 90 sekuntia elokuvaa. Filmin suuren koon takia esityskopiot ovat hyvinkin hankalia käsitellä: 40-minuuttisen IMAX-filmin kelat painavat lähes 90 kg, ja ne sisältävät noin 5300 metriä filmiä. Koneenhoitajat joutuvatkin yleensä käyttämään pientä nosturia kelojen vaihtamiseen.

IMAX-projektoreissa käytettävä tekniikka on monilta osin 35 millimetrin filmin projektoreita kehittyneempää. Niissä ei esimerkiksi esiinny juuri lainkaan kuvan tärinää, mikä olisi IMAX-filmeissä hyvin häiritsevää, koska ne suurennetaan valkokankaalle lähes 586-kertaiseksi. Projektoreissa käytetään lähes 15 kilowatin ksenonlamppua. Keskikokoinen IMAX-teatterin valkokangas on noin 22 metriä leveä ja 16 metriä korkea, ja on tehty vinyylistä.

[muokkaa] Ääni

IMAX-teattereissa äänentoisto tapahtuu lähes 44 kaiuttimen avulla, joiden yhteisteho on 12 kilowattia. Osa äänestä tulee valkokankaan takaa, valkokankaan pienien reikien läpi. Toisin kuin useimmissa muissa filmiformaateissa, IMAX-esityskopioissa ääni ei ole filmillä, vaan se toistetaan erilliseltä digitaaliselta äänilähteeltä.

[muokkaa] Katso myös

• 70 mm:n filmi

[muokkaa] Aiheesta muualla

• IMAX
• Tietomaan jättielokuvateatteri
• Tiedekeskus Heureka

[muokkaa] Viitteet