Horoskooppi
Wikipedia
Horoskooppi on astrologiaan liittyvä piirros taivaankappaleiden asemista määrähetkellä. Astrologiassa ihmisen syntymähetken horoskooppia käytetään lähtökohtana ennustamiseen. Nykyään horoskoopit esiintyvät tyypillisimmillään lehtien palstoilla olevina viihteellisinä ennustuksina kullekin tähtitaivaan merkille.
Horoskooppimerkkeihin liitetään myös tiettyjä luonteenpiirteitä. Erään väitteen mukaan neitsyet ovat pikkutarkkoja ja kauriit pyrkisivät määräilemään toisia.lähde?
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Astrologinen kartta
Astrologinen kartta jakautuu 12 huoneeseen, jonka ensimmäinen huone, l. nouseva merkki määräytyy syntymähetkellä maan ja siellä olevan syntymäpaikan, sekä horisontin välisen suhteen kautta. Itäisessä horisontissa oleva eläinratapiste on syntyvän ihmisen nouseva merkki. Huoneilla on oma symbolimerkityksensä.
Toisin sanoen Aurinko sijaitsee kullakin hetkellä tietyn tähtikuvion alueella, ja auringon sijainti ihmisen syntymähetkellä määrittää tämän horoskooppimerkin. Nykyinen 12 horoskoopin järjestelmä ei enää vastaa todellista tähtikarttaa, sillä Auringon kulkuradalla eli ns. eläinradalla tai ekliptikalla on todellisuudessa 13 tähtikuviota (horoskoopeista puuttuu Käärmeenkantaja). Tähtikuviot eivät myöskään ole samankokoisia, vaan osassa aurinko viipyy yli 40 päivää, toisissa vain pari viikkoa. Kaiken lisäksi auringon reitti eläinradalla on 2000 vuoden aikana hieman muuttunut siten, että useimpien ihmisten horoskooppimerkki ei itse asiassa vastaa sitä tähtikuviota, jonka alueella Aurinko heiden syntyessään oli.[1]
[muokkaa] Horoskooppimerkkejä
[muokkaa] Eläinradan horoskooppi
[muokkaa] Kiinalainen horoskooppi
-
Pääartikkeli: Kiinalainen horoskooppi
[muokkaa] Atsteekkien horoskooppi
- Acatl (Kaisla)
- Calli (Talo)
- Cipactli (Krokotiili)
- Coatl (Käärme)
- Cuahtli (Kotka)
- Itzcuintli (Koira)
- Mazatl (Peura)
- Ocelotl (Jaguaari) 1)
- Ozomahtli (Apina)
- Tecpatl (Piikivi)
- Tochtli (Jänis)
- Xochitl (Kukka)
1) Sana Ocelotl voi tarkoittaa myös oselottia, joka on jaguaaria huomattavasti pienempi kissaeläin.
[muokkaa] Druidien puuhoroskooppi
Kelttien mystisen ja luonnonläheisen uskonnon taruston mukaisia pyhiä puita joita kunnioitettiin suuresti. Tietty puu käsitettiin ihmisen kaksoisolennoksi suojelemaan ja antamaan elinvoimaansa.
- Hevoskastanja
- Jalava
- Jasmiini
- Keltis
- Koivu
- Lehmus
- Mänty
- Viikunapuu
- Oliivipuu
- Omenapuu
- Paju
- Pihlaja
- Pihtakuusi
- Poppeli
- Pyökki
- Pähkinäpensas
- Saarni
- Saksanpähkinä
- Sypressi
- Tammi
- Vaahtera
- Valtapyökki
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
- Lindeman-Viitasalo, Marjaana (toim.): Toden näköiset harhat. Helsinki: Duodecim, 1995. ISBN 951-8917-70-1.
- Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Teoksen verkkoversio.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ursan palvelu, josta voi tarkistaa Auringon sijainnin millä tahansa ajan hetkellä, esim. omana syntymähetkenään
- Eläinradan horoskoopeista tarkasti
- Kiinalaisen horoskoopin laskuri
- Druidien puuhoroskoopin laskuri
- Atsteekkien horoskooppi
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ursa: Missä tähdistössä Aurinko on? Ursa. Viitattu 24.6.2009. fi
| Eläinradan horoskoopit
Oinas | Härkä | Kaksonen | Rapu | Leijona | Neitsyt | Vaaka | Skorpioni | Jousimies | Kauris | Vesimies | Kalat |


