Vesimies (Eläinradan merkki)
Vesimies (Aquarius) on yhdestoista niistä Eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista, joihin Eläinrata vanhastaan, varsinkin astrologiassa jaetaan. Se käsittää alueen 300 - 330 astetta kevättasauspisteestä itään. Aurinko saapuu tähän merkkiin suunnilleen 20. tammikuuta ja siirtyy seuraavaan, Kalojen merkkiin helmikuun 19. päivän aikoihin.[1]
Merkki on saanut nimensä Vesimiehen tähdistöstä, joka noin 2000 vuotta sitten sattui likipitäen yhteen tämän merkin kanssa. Maan akselin suunnan kiertymisen eli prekession vuoksi merkit eivät kuitenkaan enää vastaa samannimisiä tähdistöjä, vaan nykyisin Vesimiehen merkki vastaa suunnilleen Kauriin tähdistöä.
Astrologisten käsitysten mukaisesti nimitystä vesimies (tai Vesimies) käytetään varsinkin horoskoopeissa myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa tässä merkissä. Astrologiassa tähän merkkiin on totuttu liittämään muun muassa seuraavat asiat:lähde?
- Syntymäaika: 21. tammikuuta - 19. helmikuuta
- Hallitseva planeetta: Uranus
- Elementti: ilma
- Laatu: kiinteä-aktiivinen
- Luonne: boheemi, avara, herkkä
- Hallitsee kehossa: nilkkoja, luustoa
- Symboli: Mies, joka kaataa vettä astiasta.
- Onnenkivet: Safiiri ja Opaali
- Onnenluku: 4 ja 6
- Onnenvärit: Violetti, indigonsininen, ruskea
- Tuoksu: Timjami
- Metallit: Platina ja Uraani
- Onnenpäivä: Lauantai
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Yliopiston almanakka vuodeksi 2011 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 38, taulukko Auringon liike Eläinradalla 2011. Helsingin yliopisto, Ajasto Paperproduct, 2010. ISSN 1239-1654.
kukka:ruusu
Katso myös [muokkaa]
| Eläinradan merkit
Oinas | Härkä | Kaksoset | Krapu | Leijona | Neitsyt | Vaaka | Skorpioni | Jousimies | Kauris | Vesimies | Kalat |
Sivulta puuttuu