HV71

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
HV 71
Perustettu 1971
Historia Huskvarna/Vätterstads IF
1971
HV 71
1971–
Kotiareena Kinnarps Arena
Kaupunki Ruotsin lippu Jönköping
Sarjataso Elitserien
Värit               
Toimitusjohtaja Ruotsin lippu Fredrik Stillman
Päävalmentaja Ruotsin lippu Ulf Dahlén
Kapteeni Ruotsin lippu Johan Davidsson
Kultaa 4 (1995, 2004, 2008, 2010)
Hopeaa 1 (2009)

HV71 on jönköpingiläinen jääkiekkoseura Ruotsista. Se on perustettu vuonna 1971, ja se pelaa Ruotsin pääsarjatasolla Elitserienissä. Joukkueen valmentajana toimii Ulf Dahlén.

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Joukkue on pelannut yhtäjaksoisesti Elitserienissä vuodesta 1985 lähtien ja lisäksi kauden 1979–1980. Kausia Elitserienissä on siis kertynyt yhteensä 26. Joukkue on lisäksi pelannut yhdeksän kautta 1. divisioonassa ja neljä kautta 2. divisioonassa. Seuran nimenä on välillä ollut myös HV71 Blue Bulls. Suomalaisista seurassa ovat pelanneet muun muassa Pekka Marjamäki, Hannu Lassila, Reijo Ruotsalainen, Kai Nurminen, Arto Ruotanen, Esa Keskinen, Kari Takko ja Kari Eloranta. Kaudella 2009–2010 HV:ssa pelasi neljä suomalaista: Pasi Puistola, Janne Niinimaa, Jukka Voutilainen ja Teemu Laine. HV71 on voittanut Ruotsin mestaruuden neljästi. Joukkue on Elitserienin maratontaulukossa kuudes.

Saavutukset [muokkaa]

  • Ruotsin mestari 4 kertaa: 1995, 2004, 2008, 2010
  • EM-pronssia 1996

HV71 Euroopan kentillä [muokkaa]

HV71 on päässyt Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnaukseen kummankin mestaruutensa jälkeen. Vuonna 1996 se voittikin pronssimitalin Euroopan Cupista. Vuonna 2005 se pelasi European Champions Cupissa, mutta ei päässyt alkulohkostaan jatkoon. Kaudella 2008-09 joukkue osallistui Ruotsin mestarina uuteen Champions Hockey Leagueen, jossa se kuitenkin jäi Espoo Bluesin jalkoihin.

Nykyinen joukkue [muokkaa]

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
30 Ruotsin lippu Viktor Kokman L 2013 Norrköping, Ruotsi
32 Ruotsin lippu Gustaf Wesslau L 2015 Upplands Väsby, Ruotsi
37 Ruotsin lippu Jonas Gunnarsson L 2015 Eksjö, Ruotsi
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
6 Ruotsin lippu Oscar Fantenberg L 2014 Ljungby, Ruotsi
20 Ruotsin lippu Oscar Engsund L 2013
22 Ruotsin lippu David Petrasek (A) R 2015 Jönköping, Ruotsi
25 Ruotsin lippu Mattias Karlsson L 2014 Örebro, Ruotsi
33 Ruotsin lippu Elias Fälth R 2014 Nacka, Ruotsi
Ruotsin lippu Stefan Johansson L 2013 Piitime, Ruotsi
Ruotsin lippu Johan Larsson R Lindesberg, Ruotsi
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
4 Ruotsin lippu Marcus Nilson R OLH 2014 Bålsta, Ruotsi
9 Kanadan lippu Jason Krog R KH 2014 Fernie, Brittiläinen Kolumbia, Kanada
17 Ruotsin lippu Filip Sandberg R KH / OLH 2014 Järfälla, Ruotsi
20 Ruotsin lippu Johan Johnsson L KH 2015 Jönköping, Ruotsi
23 Ruotsin lippu Sebastian Strandberg L KH 2014
28 Ruotsin lippu Anton Bengtsson L OLH 2015 Nässjö, Ruotsi
71 Ruotsin lippu William Karlsson L KH Laina Märsta, Ruotsi
72 Ruotsin lippu Patrik Carlsson L VLH / KH 2015 Kungälv, Ruotsi
76 Ruotsin lippu Johan Davidsson (C) L KH 2015 Jönköping, Ruotsi
79 Ruotsin lippu Johan Lindström R OLH 2014 Tranås, Ruotsi
91 Ruotsin lippu Andreas Jämtin L LH 2015 Tukholma, Ruotsi
97 Ruotsin lippu Per Ledin L LH 2015 Luulaja, Ruotsi
Ruotsin lippu Ted Brithén L KH 2015 Danderyd, Ruotsi
Yhdysvaltain lippu Brett Sterling L VLH 2014 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat

Joukkueenjohto [muokkaa]

Joukkuekohtaiset ennätykset [muokkaa]

Lähde:[1]

  • Eniten maaleja/kausi: Suomen lippu Kai Nurminen, 31 (1995–96)
  • Eniten syöttöjä/kausi: Suomen lippu Esa Keskinen, 41 (1995–96)
  • Eniten pisteitä/kausi: Suomen lippu Esa Keskinen, 59 (1995–96)
  • Eniten rangaistusminuutteja/kausi: Kanadan lippu Lance Ward, 273 (2006–07) (Elitserienin ennätys)
  • Eniten pisteitä/kausi, Puolustaja: Ruotsin lippu Johan Åkerman, 48 (2006–07)
  • Eniten pisteitä/kausi, Tulokas: Suomen lippu Kai Nurminen, 55 (1995–96) (Elitserienin ennätys)
  • Eniten rangaistuslaukauksia/kausi: Ruotsin lippu Stefan Liv, 6 (2003–04)

Maineikkaita pelaajia [muokkaa]

Jäädytetyt numerot [muokkaa]

HV71:n jäädytetyt numerot hallin katossa vuonna 2006.

Muita maineikkaita pelaajia [muokkaa]

Kapteeni Johan Davidsson (vasemmalla) on edustanut HV71:tä jo 15 kautena. Hän on pelannut muualla vain vuosina 1997–2001 SM-liigassa ja Pohjois-Amerikassa. Tammikuussa 2010 Davidsson teki joukkueen kanssa peräti viisivuotisen jatkosopimuksen. Kuvassa oikealla Lance Ward, jolla on hallussaan Elitserienin kaikkien aikojen yhden kauden jäähyennätys (273 minuuttia kaudella 2006–2007).


Seurassa pelanneet suomalaiset [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Joukkueen ennätykset HV71.se. Viitattu 2007-10-15. Ruotsi

Aiheesta muualla [muokkaa]