HAARP

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee amerikkalaista tutkimusprojektia. HAARP on myös Muse-yhtyeen live-albumi.
Ilmakuva HAARP:ista Sanford-vuorta kohti
HAARP-antennimatriisi

HAARP (lyhenne sanoista High Frequency Active Auroral Research Program) on tutkimusprojekti, jonka tavoitteena on oppia ymmärtämään, simuloimaan ja kontrolloimaan ionosfäärissä tapahtuvia sähkömagneettisia prosesseja. HAARPin keksijä on Tri. Bernard Eastlund ja hän sai 11. elokuuta 1987 keksinnölleen patentin n:o US4686605.

HAARP-tutkimusasema sijaitsee Gakonassa, Alaskan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Sijainti pohjoisen napapiirin tuntumassa, revontulivyöhykkeellä mahdollistaa ionosfäärin tutkimisen menetelmillä, jotka eivät välttämättä olisi mahdollisia muualla.

Tutkimusjärjestelmän ydin on Ionospheric Research Instrument (IRI) -lähetin, jolla voidaan lähettää 2,8–10 MHz taajuusalueella. Lisäksi tutkimusaseman käytössä on suuri määrä mittalaitteita diagnoosien tekemiseen.

HAARP on otettu käyttöön kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa lähetinjärjestelmän käytössä oli 18 antennia ja 360 kW syöttötehoa. Toinen vaihe otti käyttöön 48 antennia 960 kW:n teholla. Kolmannessa vaiheessa on pystytetty 180 antennia syöttötehon ollessa 3,6 MW. Järjestelmä käyttää ns. vaiheistettuja antenneja, joilla lähetys pystytään mm. kohdistamaan haluttuun suuntaan ja keskittämään hyvin pienelle alueelle. Antennijoukkoa on tarkoitus käyttää yhtenä suurena lähettimenä.

HAARP toimii ns. ionosfäärin lämmittimenä. Se lähettää suurella teholla korkeataajuista (HF) sähkömagneettista säteilyä ionosfäärin alaosan kerroksiin. Ionosfäärissä olevat sähköisesti varautuneet hiukkaset reagoivat säteilyyn absorboimalla sitä, josta seuraa lämpeneminen. Järjestelmällä voidaan kuumentaa hiukkasia n. 1600-asteisiksi, jolloin niiden ominaisuudet poikkeavat mm. sähkönjohtavuudeltaan normaalitilasta.

Säteilylle altistettu osa ionosfääriä voidaan muokata toimimaan virtuaalisena antennina maasta suunnatuille radioaalloille. Lämmityksen seurauksena radioaaltoja maahan takaisinheijastava osa nousee ylöspäin ilmakehässä. Näin ollen radiolähetykset altistettuun kohtaan peilaantuvat takaisin potentiaalisesti laajemmalle peittoalueelle. Lisäksi ionosfäärin revontulivyöhykettä tai ns. revontuliovaalia manipuloimalla voidaan synnyttää ionosfäärissä erittäin matalataajuista sähkömagneettista säteilyä (ELF).

Ionosfäärin manipuloiminen tuo mukanaan monia käyttömahdollisuuksia. Erittäin matalan taajuusalueen säteilyä voidaan käyttää hyvän läpäisykykynsä vuoksi esimerkiksi maan tomografiassa. Näin voidaan paikallistaa ja analysoida mineraaliesiintymiä, öljylähteitä tai mitä tahansa maanalaisia kohteita. Lisäksi matalan taajuuden lähetyksillä voidaan kommunikoida sukellusveneiden kanssa niiden ollessa sukelluksissa.

Ionosfäärillä on suuri merkitys maailmanlaajuisessa langattomassa viestiliikenteessä. Merkittävä osa viestinnässä käytettävistä taajuuksista on herkkiä muutoksille ja häiriöille ionosfäärissä. Ionosfäärin ominaisuuksia manipuloimalla voidaan potentiaalisesti häiritä esimerkiksi satelliittien ja tukiasemien välistä viestiliikennettä.

Eräs HAARPin alulle panneista tekijöistä oli ajatus, että järjestelmän avulla voitaisiin saattaa epäkuntoon pitkänmatkan ohjuksia niiden lentäessä ionosfäärin läpi. Sittemmin Tähtien Sota -sovelluksista on kuitenkin virallisesti luovuttu. Virallisesti HAARP kiistää tutkivansa aseteknologioita, mutta hankkeen kriitikot eivät ole tästä vakuuttuneita. Jeane Manning & Nick Begich ovat vuodesta 1986 alkaen tutkineet HAARPin vaikutuksia ja haastatelleet lukuisia tiedemiehiä ja tutkijoita ”Angels Don't Play This HAARP, Advances In Tesla Technology” kirjaansa. (Käännös: Pasi Toivonen) Kirjassa on myös HAARPin keksijän, Tri. Bernard Eastlundin haastattelu.

HAARPin päärahoittajia ovat Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto. Lisäksi toimijoina on lukuisia yliopistoja, julkisia ja yksityisiä organisaatioita. Vastaanvanlaisia, teholtaan ja ominaisuuksiltaan poikkeavia ionosfäärin lämmittimiä on useita ympäri maailmaa: esimerkiksi HIPAS Alaskassa, EISCAT Tromssassa, Norjassa sekä Sura Venäjällä.