Kulttuurimarxilaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kulttuurimarxilaisuus on marxilaisuuden tyyppi, joka soveltaa kriittistä teoriaa liittyen sukupuoleen, rotuun ja kulttuuri-identiteettiin. Termin kulttuurimarxilaisuus juuret ovat Frankfurtin koulukunnassa, joka sovelsi dialektiikkaa sosiologiaan ja psykoanalyysiin. Oppisuunta pyrki vapautumaan kapitalistisesta talousajattelusta, vaikkakin oppisuunta piti myös 1800-luvun marxilaisuutta riittämättömänä selityksenä 1900-luvun yhteiskunnasta.[1]

Filosofi Jürgen Habermas vei 1970-luvulla ajatusta myös ihmisten väliseen vuorovaikutukseen muovaamalla Kommunikatiivisen rationalismin opin. Opin mukaan kommunikointi sujuu, kun puhujat suuntautuvat toiminnassaan yhteisymmärrykseen. Ääritapauksissa näin ei ole, mutta tällöin ei olekaan kyse sosiaalisesta toiminnasta. Sosiaalinen toiminta vuorostaan voi olla joko strategista tai kommunikatiivista toimintaa. Kommunikaatiossa on Habermasin mielestä noudatettava kolmea sääntöä:

  1. totuus: puhujan ulkoiseen maailmaan viittaava lause on pätevä silloin, kun se on tosi.
  2. autenttisuus: puhujan sisäiseen maailmaan viittaava lause on pätevä silloin, kun se on vilpitön.
  3. oikeudellisuus: puhujan sosiaaliseen maailmaan viittaava lause on pätevä silloin, kun se ei ole ristiriidassa yleisesti hyväksytyn normikontekstin kanssa. [2]

Magnus Lintonin mukaan kulttuurimarxilaisuus tarkoittaa poliittista korrektiutta.lähde? Käsite kulttuurimarxilaisuus ja kulttuurimarxilaiset saivat paljon huomiota Norjan vuoden 2011 terrori-iskuissa, jossa Anders Behring Breivik näki kulttuurimarxilaiset yhdeksi suurimmista vihollisistaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Frankfurt School. Britannica. Viitattu 24.2.2015.
  2. Habermas, Jürgen. Rauno Huttunen. Filosofia.fi. Viitattu 24.2.2015.