Fenofibraatti
| |
Fenofibraatti
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| Propan-2-yyli-2-[4-(4-klooribentsoyyli)fenoksi]-2-metyylipropionaatti | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | C10 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C20H21ClO4 |
| Moolimassa | 360,818 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 80–81 °C [1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 60-90 %[2] |
| Proteiinisitoutuminen | 99 %[2] |
| Metabolia | Hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 20-22 h[2] |
| Ekskreetio | Renaalinen |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen |
Fenofibraatti (C20H21ClO4) on niin kutsuttuihin fibraatteihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä kolesterolitasoa alentavana lääkeaineena.
Ominaisuudet ja käyttökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa fenofibraatti on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste on käytännöllisesti katsoen veteen liukenematonta, mutta se liukenee useisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten dietyylieetteriin, asetoniin, kloroformiin, bentseeniin ja hieman myös etanoliin.[1]
Muiden fibraattien tavoin fenofibraatti on aihiolääke, joka metaboloituu maksassa varsinaiseksi vaikuttavaksi aineenvaihduntatuotteeksi fenofibriinihapoksi. Yhdiste aktivoi lipidejä hajottavaa entsyymiä lipoproteiinilipaasia ja vähentää apolipoproteiini C-III:n tuotantoa, mikä laskee vapaiden triglyseridien määrää veressä ja LDL-kolesterolin määrää. Lisäksi fenofibraatti aktivoi peroksisomiproliferaattoriaktivoituja reseptoreja, mikä johtaa HDL-kolesterolipitoisuuden kasvuun.[2][3][4] Fenofibraattilääkityksen on todettu vähentävän sydänkohtauksen riskiä ja vähentävän sepelvaltimotaudin leikkaushoitotoimenpiteitä aikuistyypin diabetesta sairastavilla[5]. Myös diabetekseen usein liittyvän retinoplatian etenemistä voidaan hidastaa fenofibraatin avulla[6]. Lääkeainetta voidaan käyttää yhdessä statiinien[4] ja etsetimibin kanssa[7].
Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fenofibraattihoidon haittavaikutuksia voivat olla vatsan ja ruuansulatuskanavan ärsytysoireet, maksaentsyymiarvojen kohoaminen, homokysteiinin pitoisuuden kasvaminen, lihaskivut ja kreatiinikinaasipitoisuuden kasvaminen, allerginen ihottuma ja sappikivet.[4][8]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anisoli ja p-klooribentsoyylikloridi reagoivat muodostaen 4-kloori-4′-metoksibentsofenonia. Tämä välituote demetyloidaan vetybromidin avulla 4-kloori-4′-hydroksibentsofenoniksi, josta saadaan fenofibraattia kolmella vaihtoehtoisella tavalla. Yhdiste voi reagoida emäksisissä olosuhteissa kloroformin ja asetonin kanssa fenofibriinihapoksi, joka esteröidään isopropanolin kanssa fenofibraatiksi, 4-kloori-4′-hydroksibentsofenonin ja 2-bromi-2-metyylipropaanihapon kanssa fenofibriinihapoksi, joka esteröidään kuten edellä tai 4-kloori-4′-hydroksibentsofenonin ja isopropyyli-2-bromi-2-metyylipropionaatin välisellä reaktiolla.[9][10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 675. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b c d David A. Williams, William O. Foye, Thomas L. Lemke: Foye's principles of medicinal chemistry, s. 834-836. Lippincott Williams & Wilkins, 2012. ISBN 99781609133450. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.2.2016). (englanniksi)
- ↑ Gajanan S. Joshi & James C. Burnett: Cardiovascular Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 3.2.2016
- ↑ a b c Timo Strandberg & Hannu Vanhanen: Dyslipidemioiden hoito. Duodecim, 2011, 127. vsk, nro 10, s. 1047-1052. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ Erpo Pakkala: Fenofibraatti pienentää sydäntautivaaraa Mediuutiset. 15.11.2005. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ Kustaa Hietala: Fenofibraattilääkitys ja tyypin 2 diabeetikoiden retinopatia Käypä hoito-suositus. 20.8.2014. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ Christie M. Ballantyne: Clinical Lipidology, s. 291. Elsevier, 2014. ISBN 9780323287869. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.2.2016). (englanniksi)
- ↑ Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Endocrine and Metabolic Drugs, s. 535-536. Elsevier, 2009. ISBN 9780444532718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.2.2016). (englanniksi)
- ↑ Axel Kleemann: Cardiovascular Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 3.2.2016
- ↑ Ruben Vardanyan,Victor Hruby: Synthesis of Best-Seller Drugs, s. 294. Academic Press, 2016. ISBN 9780124114920. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.2.2016). (englanniksi)