Fantômas on vuonna 1998 Kaliforniassa perustettu avant garde metalia soittava superyhtye. Yhtye on nimetty samannimisen dekkarikirjasarjan mukaan, joka ilmestyi Ranskassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Fantômasin musiikkia ei voi täysin sijoittaa yhden genren alle, sillä yhtye yhdistelee musiikissaan esimerkiksi noisea, grindcorea, free jazzia, thrash metalia, progressiivista rockia ja elokuvamusiikkia.
Bändi muodostui, kun Mike Patton teki Avant-garde metal -tyyppisiä lauluja juuri ennen kun hänen edelliset yhtyeet, Faith No More ja Mr. Bungle, olivat eroamassa. Niinpä Patton alkoi perustaa uutta yhtyettä ja pyysi alun perin siihen kitaristiksi Buzz Osbornea (Melvins), basistiksi Trevor Dunnia (Mr. Bungle), ja rumpaliksi Igor Cavalera (Sepultura). Cavalera kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta, ja ehdotti rumpaliksi Slayerissä soittavaa Dave Lombardoa, joka hyväksyi tarjouksen. Fantômas on tähän asti tehnyt neljä studio- ja yhden livealbumin. Albumit sisältävät todella kokeellista musiikkia. 15. toukokuuta 2006 Patton paljasti Billboard.comissa, että viides Fantômas albumi on suunnitteilla. Seuraavasta albumista Patton kertoo: "Seuraava levy tulee olemaan täysin elektronista musiikkia sisältävä, ja siinä ei tulla käyttämään akustisia soittimia ollenkaan. Aiomme siirtyä horrokseisempaan tyyliin. Minun täytyy ruveta suunnittelemaan uutta albumia. Kerrankin minulla on kunnolla aikaa."
Aiheesta muualla [muokkaa]