Esa Pethman
Esa Pethman (s. 17. toukokuuta 1938 Kuusankoski) on suomalainen jazzmuusikko. Pethmania pidetään yhtenä suomalaisen jazzin kärkihahmoista.
Pethmanin pääsoitin on saksofoni, mutta hän soittaa myös huilua, jonka soittamista hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa. Hän soitti 1960-luvulla veljensä Anssin kanssa monissa orkestereissa, muun muassa Radion Tanssiorkesterissa. Suomen lisäksi hän on tehnyt kiertueita myös Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Hänen sävellyksensä ovat herättäneet huomiota omaleimaisuudellaan.[1]
Vuonna 2007 soittamisen katkaisi hetkeksi aivoinfarkti. Pethman kuitenkin toipui kohtauksesta ja keikkailee edelleen. Jazzin lisäksi Pethman on tehnyt uran myös iskelmämusiikin parissa. Hän on soittanut muun muassa Laila Kinnusen ja Carolan taustayhtyeissä.
Pethman asuu nykyään vaimonsa kanssa Nurmijärvellä.[2]
Sisällysluettelo |
Levytyksiä [muokkaa]
- Jazz (1963, ep)
- Modern Sound of Finland (1965)
- Esa & Flutes (1986)
- Valoa mäyränkolosta (1986)
- Esamba (1996)
Sivulta puuttuu