Eric Tigerstedt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tigerstedt laboratoriossaan 1915.

Eric Magnus Campbell Tigerstedt (4. elokuuta 1887 Helsinki20. huhtikuuta 1925 New York, Yhdysvallat) oli suomalainen keksijä, joka kehitti ensimmäisen toimivan järjestelmän äänielokuvien tuottamiseen ja esittämiseen. Tämän työnsä yhteydessä hän teki merkittäviä parannuksia äänisignaalin vahvistimina käytettyihin elektroniputkiin. Häntä kutsuttiinkin "Suomen Edisoniksi" ja kaikkiaan hän hankki 71 patenttia keksinnöilleen vuosien 1912 ja 1924 välillä.

Tigerstedt-sukuun kuuluneen keksijän vanhemmat olivat vuorihallituksen ylijohtajana ja valtiongeologina toiminut geologi ja dendrologi Axel Fredrik Tigerstedt ja Mary Helena Florence von Schulz. Eric vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Helsingissä ja Mustilan kartanossa Elimäellä. Hän oli lapsesta lähtien kiinnostunut tekniikasta ja opiskeli innokkaasti matematiikkaa ja fysiikkaa. 11-vuotiaana hän rakensi yksinkertaisen valokuvauskoneen ja sen jälkeen muun muassa sähkömoottoreita, paristoja, kipinälennättimen ja jopa salakuuntelujärjestelmän, jonka avulla hän saattoi kuunnella kotitalossaan käytyjä keskusteluja. Näistä harrastuksista huolimatta Tigerstedtin koulumenestys oli heikkoa ja hän joutui riitaan isänsä kanssa ja lähti kotoaan 15-vuotiaana. Tigerstedt työskenteli tämän jälkeen viilarina ja asentajana eri konepajoissa ja laivatelakoilla Helsingissä. Hän siirtyi myöhemmin asentajaksi puhelinalalle ja palasi kotiin sovittuaan riidat isänsä kanssa.

Äänielokuvan kehittäminen Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1908 Tigerstedt muutti Saksaan jatkamaan opintojaan. Hän suoritti siellä ylioppilastutkinnon ja alkoi opiskella sähkötekniikkaa Cöthenin Friedrichs-polyteknikumissa. Cöthenissä hän ystävystyi toisen suomalaisen Albert Nyblomin kanssa ja meni vuonna 1910 kihloihin Nyblomin sisaren Marjatan kanssa. Tigerstedt suoritti polyteknikumissa heikkovirtatekniikan loppututkinnon hyvin arvosanoin vuonna 1911 ja sai päästötodistuksen saman vuoden syksyllä.

1912 Tigerstedt alkoi kehitellä äänielokuvan toteuttamiseen tarvittavaa tekniikkaa. Ystävänsä Albert Nyblomin avulla hän onnistui hankkimaan rahoituksen Berliinin perustamalleen laboratoriolle. Rahoittajana uudessa vuonna 1913 perustetussa Fotomagnetofon nimisessä yhtiössä toimi ruotsalainen tukkukauppias Axel Wahlstedt ja toisena yhtiökumppanina oli ruotsalainen insinööri Hugo Swartling. Yhteistyö oli kuitenkin hankalaa ja lopulta yhtiö hajotettiin tammikuussa 1914 ja Swartling palasi Ruotsiin.

Tigerstedtin ajatuksena oli valokuvata äänisignaali filminauhalle, josta se sitten voitaisiin toistaa filmin esittämisen yhteydessä. Äänen tallentaminen filmille tapahtui fotomagnetofoniksi kutsutulla laitteella, josta Tigerstedt rakensi useita prototyyppejä. Toinen äänielokuvan esittämiseen liittyvä ongelma oli se, miten äänisignaali saataisiin vahvistettua niin voimakkaaksi, että se kuuluisi elokuvateatterin salissa. Tigerstedt yritti ensin käyttää signaalin vahvistamiseen Lieben-tyyppisiä katodisädeputkia, mutta hän joutui pian huomaamaan, että ne eivät sopineet tarkoitukseen. Tigerstedt alkoi valmistaa itse Lee De Forestin alun perin keksimiä triodielektroniputkia, joissa oli lasiputken sisällä tyhjiössä alumiinista tai kuparista valmistetut hila- ja anodielektrodit sekä hiillytetystä bambukuidusta valmistetut hehkulangat. Tigerstedtin menetelmä elokuvafilmin analogisesta valoääniraidasta säilyi yleisenä tekniikkana näihin päiviin saakka.

»Tulee vielä aika, jolloin ihmiset istuvat kodeissaan ja seuraavat maailman tapahtumia laitteella, jota nimitän sähköiseksi silmäksi. Kun ihmiset tottuvat äänielokuvaan, tulevat he pian ottamaan käyttöön myös sähköisen silmän. Tulen antamaan sille nimen elektroftalmoskop.»
(Tigerstedt vuonna 1913.[1])

Elektroniputken parantaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tigerstedt onnistui useiden kokeiden jälkeen kehittämään sellaisen elektroniputken, joka vahvisti äänisignaalia moninkertaisesti verrattuna Lieben-putkiin ja hän esitteli kehittämäänsä järjestelmää pienelle tutkijaryhmälle helmi-maaliskuussa 1914. Tigerstedt hankki patentit triodiputkissa käyttämiensä elektrodien lieriörakenteelle sekä putken päälle asennetulle rautapeltiselle kuvulle, jonka tarkoitus oli estää ulkopuolisten magneetti- ja staattisen sähkön kenttien vaikutus putken toimintaan.

Muutot ja avioero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian patenttihakemusten jättämisen jälkeen Tigerstedt joutui kuitenkin Venäjän kansalaiseksi luokiteltuna henkilönä poistumaan Saksasta ensimmäisen maailmansodan puhjettua heinäkuussa 1914. Saksan valtio takavarikoi Tigerstedtin patentit. Hän sai niistä sodan jälkeen korvausta, mutta Saksassa silloin vallinnut hyperinflaatio kutisti korvaussumman olemattomaksi.

Tigerstedt siirtyi vähäksi aikaa Suomeen ja muutti sen jälkeen Ruotsiin ja sitten 1915 Tanskaan , jossa hän jatkoi äänielokuvatekniikan kehittämistä Petersen & Poulsen-nimisen yhtiön osakkaana. Hän tutustui tanskalaiseen keksijään Valdemar Poulseniin (18691942), joka oli kehittänyt teräslankamagnetofonin eli telegrafonin. Tanskassa Tigerstedt kehitti myös laitteen, jolla lentokoneessa peräkkäin istuvat lentäjät saattoivat keskustella keskenään lennon aikana. Laitteeseen kuului osana erittäin pieni korvaan asetettava kuulokekapseli, jolle löytyi pian myös käyttöä huonokuuloisten kuulolaitteena. Helmikuussa 1918 Tigerstedt tuli Suomeen osallistumaan sisällissotaan valkoisten puolella. Hän rakensi salakuuntelulaitteita punaisten puhelinkeskusteluiden seuraamiseksi. Vuonna 1919 Tigerstedt meni Kööpenhaminassa naimisiin siellä vaikuttaneen suomalaisen taidemaalarin Ingrid Linnea Ruinin kanssa; hänen aiempi kihlauksensa Marjatta Nyblomin oli jo sitä ennen purkautunut. Pariskunnalle syntyi poika Carl Axel Waldemar vuonna 1921, mutta muuten avioliitto osoittautui epäonnistuneeksi ja päättyi eroon pian pojan syntymän jälkeen.

Avioeronsa jälkeen Tigerstedt palasi 1922 joksikin aikaa Suomeen asuen Mustilan kartanossa Elimäellä. Avioeron yhteydessä hänen entinen vaimonsa oli takavarikoinut tavaroita, joiden joukossa oli Tigerstedtin työpajan laitteita. Ilman näitä laitteita Tigerstedt ei pystynyt aloittamaan uudelleen tutkimustyötään ja hän päätti 1923 lähteä Yhdysvaltoihin.

Ura Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa Tigerstedt tapasi Thomas Alva Edisonin, jonka kanssa hän oli ollut jo aiemmin kirjeenvaihdossa, ja perusti The Tiger Manufacturing Co -nimisen yrityksen, joka valmisti kolmipiirisiä kideradiovastaanottimia ja kryptografoneita. Meksikon hallitus osti kaksi tällaista kryptografonia ja radioiden myynti lähti myös hyvin käyntiin. 20. huhtikuuta 1924 Tigerstedt joutui kuitenkin auto-onnettomuuteen ja loukkaantui siinä vakavasti. Pian sen jälkeen hän sairastui myös tuberkuloosiin, joka levisi nopeasti eri puolille elimistöä, muun muassa munuaisiin, joista toinen jouduttiin poistamaan leikkauksessa. Tigerstedt kuoli huhtikuussa 1925 New Yorkissa. Hänen tuhkauurnansa tuotiin Suomeen ja haudattiin Helsingin vanhalle hautausmaalle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sami Takala: Televisio oli viittä vaille suomalainen keksintö HS.fi. 20.9.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.9.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gerald F J Tyne: Saga of the Vacuum Tube. H. W. Sams, 1977. ISBN 0-672-21470-9.
  • A.M. Pertti Kuusela: E.M.C Tigerstedt 'Suomen Edison'. Insinööritieto, 1981. ISBN 951-793-395-9.
  • J. Kuusanmäki, Kauko Rumpunen & Pertti Vuorinen: AO Lisiä historiaan. Pertti Vuorinen, 1998. ISBN 952-90-9878-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]